Kiinteähintaisten sopimusten suosio on kyselyn mukaan yhä laskussa.
Helmikuussa sähkön kulutus oli poikkeuksellisen suurta, kertoo Energiateollisuus.
Sähköä kulutettiin helmikuussa 8 822 gigawattia. Tämä on 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja enemmän kuin minään aikaisempana helmikuuna.
Kulutuksen kasvu johtui pakkassään kasvattamasta lämmityksen tarpeesta.
Helmikuun aikana nähtiin uusi kulutusennätys: kulutus nousi korkeimmillaan 15 528 megawattiin 1. helmikuuta kello 18–19.
Energiateollisuus ry kysyi myös sähkönmyyjiltä helmi-maaliskuussa eri sähkösopimustyyppien osuuksista. Vastausten perusteella muutokset vuodentakaiseen tilanteeseen ovat pieniä.
Puhtaiden pörssisopimusten osuus laski hieman 28 prosentista 26 prosenttiin.
Sen sijaan niin sanotut välimuotoiset sopimukset eli lähtöhinnaltaan kiinteät kulutus- tai joustovaikutussopimukset sekä kiinnitysmahdollisuuden sisältävät pörssisähkösopimukset yleistyivät.
Kokonaan tai osin sähköpörssin hinnasta riippuvien sopimusten yhteenlaskettu osuus säilyi ennallaan 45 prosentissa.
– Vaikka talvella koettiin kovia pakkasia, vain harva kuluttaja siirtyi pörssisopimuksista kiinteähintaisiin sopimuksiin, sanoo Energiateollisuus ry:n markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa tiedotteessa.
Yksittäisenä sopimustyyppinä suosituimpana pysyi määräaikainen, kiinteähintainen sopimus. Sen osuus säilyi 33 prosentissa.
Perinteisen, toistaiseksi voimassa olevan kiinteähintaisen sopimuksen osuus jatkoi laskuaan 22 prosentista 20 prosenttiin.
Kyselyssä tiedusteltiin myös arviota pörssi- ja kulutusvaikutussopimusten asiakkaiden sähkönkäytön joustosta talven kalleimpien tuntien aikana.
– Useimmat myyjät arvioivat pörssisähköasiakkaiden kulutuksen vähentyneen kalliina ajankohtina 5–10 prosenttia siitä, mitä se olisi tavanomaisemman hinnan vallitessa ollut. Tämänkin suuruisella kulutusjoustolla voi olla suuri merkitys sähkömarkkinoiden toiminnalle silloin, kun sähkön saatavuus on niukkaa, Salomaa sanoo.
Kyselyn vastaukset kerättiin 18.2.–9.3. Kyselyyn vastasi 27 sähkönmyyjää. Kysely edustaa liki 90 prosenttia kuluttajien sähkönkäytöstä.