Kotkansaarella liikkui perjantaina suden näköinen eläin. Asiasta vinkattiin Kymen Sanomille, ja lukija lähetti kohtaamisesta myös videon.

Aiheesta keskusteltiin myös paikallisessa someryhmässä, jossa useampi ihminen kertoi vastaavista havainnoista.

– Tänä aamuna ajelin kello 6.30 Norssalmen sillan yli ja katselin, kun suurikokoinen susi jolkotteli jäällä, kertoo alkuperäisen päivityksen tekijä.

– Mies näki myös aamulla Korkeavuorenkadun päässä töihin mennessään. Varoitteli vaan meitä pikkukoirien kanssa ulkoilijoita, kirjoitti eräs keskustelijoista.

Puoli yhteentoista mennessä ei poliisille, pelastuslaitokselle tai Kymin–Karhulan riistanhoitoyhdistykselle oltu tehty ilmoitusta kaupunkialueella liikkuvasta sudesta.

– Näin susipäivityksen Facebookissa, mutta meille siitä ei ole tullut ilmoitusta, kertoi riistanhoitoyhdistyksen SRVA-yhteyshenkilö Jani Paananen.

Paananen totesi, että liikkeellä ollutta eläintä ei voi tunnistaa virallisesti sudeksi sitä tai sen jälkiä näkemättä.

– Mutta kyllähän niitä aina silloin tällöin liikkuu kaupungissakin.

Sudet lähtevät usein liikkeelle juuri keväällä, Paananen jatkoi.

– Ne voivat olla edellisvuotisia pentuja, jotka etsivät omaa reviiriään tai sitten ihan paikallisia susia ruokaa etsimässä.



. .