The Summit Suomi, Miiska
MTV
Eripura ryhmän sisällä kasvaa ja kotiin lähti peräti kaksi kilpailijaa.
Hieman ennen edellisen The Summit Suomi -jakson loppua kertoi, että hänellä on valta antaa immuniteetti toiselle kilpailijalle checkpointin äänestyksessä.
Räyhäämisellään muita ärsyttänyt tiesikin olevansa heikoilla ja vetosi viimeisenä oljenkortenaan Leeviin.
Vastaus oli kuitenkin jyrkkä ei, jonka lisäksi Leevi sanoi äänestävänsä itse Miiskaa. ja komppasivat perässä. Tässä vaiheessa Miiska säästi ja äänestykseltä käyttämällä edellisessä jaksossa saamansa edun.
– Koska putoan itse varmasti, halusin tehdä tästä vähän helpompaa heille, Miiska perusteli jaksossa.
Kaikki loput äänestivät Miiskan ulos.
– Mulle on parempi pitää mun arvot ja jättää peli, kun pitää peli ja jättää mun arvot. Tätä ei tulla unohtamaan ikinä, Miiska kuittasi.
Elina myönsi, ettei olisi nostanut kättä, jos hänen olisi pitänyt äänestää.
– Miiskasta tuli mulle sellainen isoveli-fiilis.
The Summit Suomi
katso
15.3. 07:15
The Summit Suomi -kilpailijan räyhääminen ahdistaa muita
Tunteet kuumenevat ennen toista checkpointia.
Joonas ei peittele tunteitaan Elinaa kohtaan.
MTV
Elina meni Joonaksen ihon alle
Viidennen päivän aamuna retkikunnassa oli jäljellä 12 jäsentä, rahaa potissa 130 000 euroa ja matkaa vuoren huipulle 104 kilometriä.
Checkpointilla vietetty ilta ja yö olivat selvästi rentouttaneet porukkaa.
– Mä heräsin yöllä siihen, että Royn perse oli mun naamalla, käkätti.
Mutta kun matka jatkui, pintaan nousi heti negatiivisia tunteita.
– Elinassa hiertää, että se määräilee ja komentaa tekemään asioita, jotka eivät edes liity siihen. Mä aion hankkiutua hänestä eroon, lupasi ja ryhtyi vaelluksella supisemaan Elinasta pahaa ja etsimään liittolaisia häntäpään kulkijoista.
Päivän reitti oli vain kuusi kilometriä, mutta se vei aikaa, koska edessä oli ensimmäinen veden ylitys. Lisäksi retkikunnan oli vaellettava usean suoalueen läpi.
The Summit Suomi
katso
15.3. 21:00
The Summit Suomessa shokkipudotus loukkaantumisen vuoksi
Kilpailija telo itsensä kohtalokkaasti heti kiipeämisen alussa.
Tuomo yrittää pitää pokan pudotustuomion kuultuaan.
MTV
Toinen tiputus otti koville
Edessä oleva vesi oli ylitettävä neljän hengen ryhmissä. Ensimmäiseksi matkaan lähtivät Jacky, , ja , jotka saivat päättää, ketkä tulevat seuraavaksi yli.
Jacky palautti lautan ja kertoi, että yli pääsevät seuraavaksi hänen kanssaan Joonas, ja . Myös päätös seuraavista oli jo tehty, ja Pietari lähti hakemaan Alexandraa, Leeviä ja Wilmaa.
Elina ja Roy jäivät viimeisiksi ja luulivat jo pudonneensa, kun Jacky ja Leevi palasivatkin hakemaan heitä. Samalla vuorenvartija tiputti viestin, jonka mukaan nelikon on päätettävä pudotetaanko yksi kilpailija vai menetetäänkö 10 000 euroa.
Nelikko päätti heti, että rahat pidetään. Roy ja Leevi jyräsivät läpi Tuomon nimen, eivätkä Elina ja Jacky uskaltaneet vastustaa.
Selvästi tyrmistynyt Tuomo yritti pitää pokan tuomion kuullessaan.
– Minulla oli tavoite, että käyttäytyisin omien arvojeni mukaisesti, ja olen siinä mielestäni onnistunut. Viettäkää te muut ihana loppuaika täällä. No hard feelings, tämä on elämää ja vain yksi kokemus muiden joukossa, Tuomo toteasi ylväästi.
Jacky ja Pietari ovat murtuneita Tuomon putoamisesta.
– Itse olisin polttanut kymppitonnin. Minusta tämä oli hyvin erikoinen liike, Pietari sanoi.
The Summit Suomessa vaaratilanne
katso
8.3. 07:15
The Summit Suomen tuotanto evakuoi kilpailijat – kohtalokas lipeäminen
Vesiputouksen kiipeäminen jättää yhden kilpailijan karseaan tilanteeseen.