VTV: Puoluerahoituksen tarkastuksissa löydettiin 189 000 euroa ilmoittamatta jääneitä tukia.


VTV on Valtiontalouden tarkastusvirasto. KIMMO HAAPALA
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoo kohdistaneensa puoluerahoituksen tarkastuksiaan vuoden 2025 valvontakierroksellaan yhteensä 61 puolueorganisaatioon sisältäen kaikki eduskuntapuolueet.
VTV:n mukaan puolueet, niiden lähiyhteisöt ja puolueyhdistykset ovat rahoituksensa ja sen läpinäkyvyyden osalta noudattaneet puoluelain säännöksiä pääosin hyvin.
Tarkastusten aikana rahoitusilmoituksissa havaittiin kuitenkin myös puutteita.
Esimerkiksi yksi valvottava oli vastaanottanut tukea samalta tukijalta yli puoluelain salliman maksimirajan (30 000 euroa).
– Svenska folkpartiet i Helsingfors rf oli 35 vastaanottanut tukea Stiftelsen Tre Smeder -säätiöltä yhteensä 50 000 euroa vuonna 2023. Tarkastuksessa saadun tiedon perusteella enimmäismäärän ylittyminen johtui siitä, että piirijärjestö oli hakenut säätiöltä vuosittaista 25 000 euron tukea, mutta vuoden 2024 tuki oli haettu ja saatu jo vuoden 2023 lopussa. Piirijärjestö oli tehnyt saamastaan tuesta ajantasaiset ilmoitukset, VTV:n raportissa todetaan.
VTV kiinnitti huomiota myös entisen pääministerin Sanna Marinin (sd) ja hänen entisen erityisavustajansa Tuulia Pitkäsen omistaman yhtiön antamaan vaalitukeen.
– Tarkastuksen aikana havaittiin, että Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. oli vastaanottanut MA/PI Oy:ltä yhteensä 50 000 euroa presidentinvaalikampanjaan. Vaikka summa ylittää puoluelain salliman enimmäisrajan, vaalirahoituslaissa ei ole asetettu presidentinvaalissa ylärajaa yksittäiselle tuelle. Vaalirahoituslain on katsottu olevan tässä asiassa ensisijainen suhteessa puoluelakiin, ja näin ollen tarkastuksessa todettiin, että puolue sai vastaanottaa yli 30 000 euron tuen, VTV:n raportissa todetaan.
VTV toteaa, että puoluelain mukainen tuen enimmäisraja ei koske myöskään testamenttilahjoituksia.
– Tarkastuksessa havaittiin, että Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piiri ry oli vastaanottanut noin 126 000 euron suuruisen testamenttilahjoituksen vuonna 2021.
189 000 euroa tukia löytyi
VTV:n ylitarkastajan mukaan yeisesti ottaen puoluelakia noudatetaan hyvin.
– Edellisten vuosien tapaan löysimme kuitenkin myös tukia, joista ei ollut ilmoitettu ja näitä sitten lisättiin rekisteriin. Valvonnan kautta puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä on saatu parannettua, ylitarkastaja Malviina Vahtera VTV:ltä sanoo.
VTV:n tarkastusten myötä puolueorganisaatiot lisäsivät puoluerahoitusvalvonnan rekisteriin vuosien 2021–2024 osalta yhteensä 189 000 euron edestä tukia, joita ei ollut aiemmin ilmoitettu rekisteriin.
Tätä kautta puoluerahoituksen kokonaismäärä nousi vuosien 2021–2024 osalta kaikkiaan 20,9 miljoonaan euroon.
VTV:n mukaan joiltain piirijärjestöiltä ja pienpuolueilta puuttui yksittäisiä puoluelain vaatimia asiakirjoja, tilityksiä ja tietoja puoluerahoitusvalvonnan rekisteristä. Näitäkin saatiin rekisteriin tarkastusten aikana, mutta VTV:n mukaan yksittäisiä asiakirjoja puuttuu edelleen.
Neljää ei tavoitettu lainkaan
VTV:n tarkastuksissa kävi ilmi, että yksi puolue ei ollut noudattanut puoluetukipäätöksen ehtoja puoluetuen käytössä, eikä ollut ohjannut osaa puoluetuesta piirijärjestöille. Liike Nyt palauttikin oma-aloitteisesti saamastaan puoluetuesta osan (4 085 euroa) takaisin valtioneuvoston kanslialle.
Poikkeuksellisesti VTV ei tavoittanut lainkaan neljää valvottavaa organisaatiota, eikä siksi ole vielä voinut tarkastaa niitä.
–Vuonna 2025 useilla Liike Nyt r.p.:n piirijärjestöillä oli haasteita puoluelain mukaisten asiakirjojen toimittamisessa. Valtaosaa asiakirjoista ei ole toimitettu puoluerahoitusvalvonnan ilmoitusrekisteriin. Tarkastusvirasto ei poikkeuksellisesti tavoittanut lainkaan suurinta osaa tarkastukseen valituista Liike Nyt r.p.:n piirijärjestöistä tarkastusta varten.
– Liike Nyt r.p.:ltä tarkastuksen aikana saadun tiedon perusteella osa piirijärjestöistä oli ollut toimimattomina, eikä niillä ollut tarvittavia vastuuhenkilöitä. Tämä on vaikuttanut kirjanpitoaineistojen ja puoluelain mukaisten asiakirjojen toimittamiseen, VTV:n raportissa todetaan.
VTV valvoo puoluerahoitusta ja puoluetuen käyttöä tarkastamalla vuosittain puolueita, niiden lähiyhteisöjä ja puolueyhdistyksiä.