L/over – ikuisesti minun, 2026, Krista Kosonen, Jani Volanen.
MTV
Vuoden katsotuimman sarjan ohjannut Aleksi Salmenperä ei ole tottunut miljoonayleisöön.
ohjaama ja ja tähdittämä kuusiosainen psykologinen trilleri L/over – ikuisesti minun on vuoden katsotuin kotimainen sarja.
Finnpanelin teettämän mittauksen mukaan sarjan oli nähnyt jo helmikuun loppuun mennessä yli kaksi miljoonaa suomalaista.
L/over on myös herättänyt vilkasta keskustelua lähisuhdeväkivallasta, ja sen tunnelmaa on kuvailtu uskottavan ahdistavaksi ja piinaavaksi.
– Se on ollut suuri yllätys. Minulle vastaava katsojasuosio on ihan uutta ja ihmeellistä, Salmenperä naureskelee Katsolle.
Ensi-illassa Die My Love
katso
13.3. 08:45
Arvio: Vauvavuosi vie Jennifer Lawrencen helvettiin hurjassa psykodraamassa
Die My Love saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 13. maaliskuuta 2026.
Salmenperä on yksi Suomen arvostetuimmista ohjaaja-käsikirjoittajista, jonka elokuvat ovat keränneet tukuttain Jussi-patsaita ja muita palkintoja sekä kiertäneet kymmenillä kansainvälisillä festivaaleilla. Suomen elokuvateattereissa Aleksin elokuvien suosio on jäänyt kuitenkin harmillisen vähäiseksi.
Ohjaajan vuosina 2004–2026 valmistuneet yhdeksän pitkää teatterilevitykseen tuotua elokuvaa ovat keränneet yhteensä hieman yli 237 000 katsojaa. Ei siis ihme, että MTV:lle tehdyn L/overin miljoonalukemat tuntuvat Aleksista vierailta.
Aleksi ei ollut myöskään heti varma, että sarjasta tulee hyvä.
– Kun käsikirjoitus muuttui viimein lihaksi Janin ja Kristan kautta, ajattelin, että ehkä tästä tulee sittenkin hyvä. En kuitenkaan missään vaiheessa uskonut, miten vahvasti sarja löisi itsensä läpi.
Tiina Lymi
katso
12.3. 17:15
Tiina Lymille jättipotti – tukipäätökset julki
Kotimainen sahtikomedia saa jatko-osan. Myös Kari Ketosen uusi komedia sai merkittävän tuotantotuen.
Jani Volasen esittämästä Juhasta kuorituu manipuloiva ihmispeto sarjassa L/over – ikuisesti minun.
MTV
Aina on liian kiire
Aleksin mukaan myös L/overin tekemistä vaivasi kotimaisille sarjoille tyypillinen hosuminen.
– Suomessa kuvauksissa on aina kiire, mikä aiheuttaa ahdistusta ja epätoivoa. Asiat eivät välttämättä mene pieleen, mutta niitä ei ehdi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Varsinkin tv-sarjojen kuvauksista jää ristiriitainen olo.
– Sama pätee L/overiin. Tiedän, että siitä olisi tullut parempi, jos aikaa olisi ollut enemmän. Samalla olen toki iloinen, että sarja on koskettanut niin laajasti ja etenkin niin monia ikäluokkia.
Aleksi antaa tunnustusta onnistumisesta etenkin päänäyttelijöille.
– Jani ja Krista tunsivat etukäteen ja luottivat toisiinsa näyttelijöinä ja uskalsivat siksi heittäytyä vaativiin rooleihin, Aleksi kiteyttää.
Tiesitkö?
katso
22.3. 11:15
Tiesitkö? Suomi-filmin klassikolla hämmästyttävä Hollywood-yhteys
Hollywood meni sekaisin Hella Wuolijoen näytelmästä, ja tuloksena oli Oscar-palkinto.
Aleksi Salmenperä ja Hannu-Pekka Björkman, Krista Kosonen, Oona Airola ja Elmo Kerosuo L/over – ikuisesti minun -sarjan kutsuvierasnäytöksessä.
Timo Korhonen
Genreleffa houkuttelee
Salmenperän uusin elokuva Isänpäivä pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Jälleen erinomaiset kritiikit saanut teos on kerännyt toistaiseksi vain noin 14 000 katsojaa.
– Ehkä minun pitäisi jättää perheteemat ja tehdä enemmän genrejuttuja. Itse asiassa haluaisin ohjata kunnon trillerikäsikirjoituksen. Tehdä siitä henkilöohjaukseltaan kunnianhimoisen, mutta silti jännittävän.
Aleksi kertoo vierastavansa genre-elokuvaa sen ennalta-arvattavuuden vuoksi.
– En kestä sitä, kun tarina tottelee elokuvan eikä elämän lakeja. Toisaalta ymmärrän, että ihmiset odottavat genre-elokuvalta tiettyjä asioita. Yleisö haluaa olla tutun lajityypin parissa turvassa, mutta uskon, että he myös odottavat ja toivovat näkevänsä jotain uutta ja yllättävää. Juuri sellaisen trillerin haluaisin ohjata.
Tommi Korpela
katso
26.2. 15:15
Tommi Korpela avoimena ystävyydestään: Toisesta tuli näyttelijä, toisesta alkoholisti
Suosikkinäyttelijä laittaa itsensä ja lapsuudenystävänsä likoon Isänpäivä-elokuvassa.
Tommi Korpela ja Aleksi Salmenperä elokuvan Isänpäivä kuvauksissa.
Tekele Productions
Toisilleen sopivat
Työnimellä Tyhjiö 2 tehty Isänpäivä on jo viides pitkä elokuva, jonka Salmenperä ja ovat tehneet yhdessä. Parivaljakon yhteinen taival käynnistyi lähes 20 vuotta sitten elokuvalla Miehen työ (2007).
Arvio: Aleksi Salmenperän Isänpäivä
katso
5.3. 10:15
Arvio: Tommi Korpelan tähdittämä Isänpäivä on katkeransuloinen pieni helmi
Isänpäivä saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 6. maaliskuuta 2026.
– Olemme toisillemme sopivat. Moni näyttelijä on matkalla vaihtunut, mutta Tommi on pysynyt. Tommi on ymmärtänyt, että näytteleminen voi olla vähäeleistä, mikä on itselleni tärkeää. Hän ei ole myöskään mokannut vielä niin pahasti, että haluaisin vaihtaa hänet, ohjaaja nauraa.
Aleksi tunnustaa, että suurin osa Tommin hahmoista on hänen omia alter egojaan.
– Kotona aina sanotaan, että jaahas, olet sitten ottanut Tommin jälleen esittämään itseäsi.
Salmenperä ei ole vielä varma, mitä hän tekee seuraavaksi. Vielä pari vuotta sitten hän oli ohjaamassa elokuvaa Mestari ja haastaja, joka kertoo suomalaisista juoksijalegendoista ja . Nyt projekti näyttää kuitenkin kaatuneen lopullisesti.
– Mestari ja haastaja on valitettavasti syväjäässä. Aika näyttää liikkuuko sen käsikirjoitus enää koskaan minnekään.
L/over – ikuisesti minun
on katsottavissa MTV Katsomossa. Isänpäivä on parhaillaan elokuvateattereissa.
tv
katso
15.11.2021 16:05
White Wall on yksi Suomen kalleimmista tv-sarjoista – näin se syntyi