Tilastokeskus tallentaa tausta-aineistojaan teknologiayhtiö Microsoftin pilveen valtionhallinnon linjausten mukaisesti.

Avaa kuvien katselu
Yhdysvaltalaisten pilvipalvelujen käyttöön voi liittyä riskejä. Arkistokuvassa Microsoftin Hollannissa sijaitseva datakeskus kesällä 2023. Kuva: AOP
Tilastokeskus on alkanut harkita uudelleen yhdysvaltalaisen pilvipalvelun käyttöä.
Syynä on maan hallinnon arvaamattomuus.
Tilastokeskus tallentaa tausta-aineistojaan pilveen valtionhallinnon linjausten mukaisesti. Yhteistyökumppanina on teknologiayhtiö Microsoft.
Toistaiseksi Tilastokeskuksen aineistosta on tallennettu pilveen vain murto-osa.
Tilastokeskuksen ylijohtajan Mikko Lindholmin mukaan merkittävin riski liittyy siihen, että Yhdysvaltain viranomaiset voivat halutessaan lain nojalla saada pilvestä tietoja.
Tosin tiedonhakua on rajattu lailla.
– Kun Trumpin hallinto on oikonut mutkia monessakin kohtaa, niin totta kai herää epäilyksiä, kuinka hyvin [aineistot] ovat suojassa pilvipalvelussa, Lindholm sanoo Ylelle.
Tilastokeskus uskoo, että tästä huolimatta Microsoftin pilvi on edelleen relevantti vaihtoehto suurimalle osalle sen tiedoista.
Exit-suunnitelma valmiina
Tilastokeskuksella on myös suomalaistietojen poisvetosuunnitelma siltä varalta, että niihin kohdistuisi uhka.
– Muutama vuosi sitten, kun ensimmäisiä tietoja alettiin siirtää pilveen, tehtiin myös exit-suunnitelma, eli miten sieltä päästään pois. Datat voidaan ottaa alas meidän omaan ympäristöön ja jatkaa tuotantoa täällä, Lindholm kertoo.
Geopoliittiset muutokset ovat saaneet Tilastokeskuksen harkitsemaan aiempaa pidättyväisempää linjaa tietojen siirtämisessä Yhdysvaltoihin.
– Joitakin vuosia sitten vielä ajateltiin, että isomminkin siirrettäisiin dataa pilveen. Nyt on jouduttu geopoliittisen tilanteen takia harkitsemaan uusiksi eli voi olla, että varsinaiset henkilötiedot eivät sinne koskaan menekään, Lindholm sanoo.
Vaihtoehtoinen tallennuspaikka on valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen tarjoama ympäristö.