Sanoita linnunlaulu -kilpailun voittajarunoissa on erityistä syvyyttä ja ne luovat kuvia Suomen ainutlaatuisesta luonnosta, sanoo voittajat valinnut Jenni Haukio.
Avaa kuvien katselu
Jenni Haukio toimi pitkään Suomen luonnon päivän suojelijana. Kuva: Matias Väänänen / Yle
- Tiina Jensen,
- Minna Pyykkö
Sanoita linnunlaulu -kilpailuun lähetettiin lähes 4000 runoa. Kilpailun päätuomari, tohtori ja runoilija Jenni Haukio sai luettavakseen esiraadin valitsemat 30 runoa.
– Todella upeita runoja oli paljon; hyvin erityyppisiä sekä rytmiltään, teemoiltaan että aiheeltaan, Haukio kommentoi.
Haukion mukaan runojen määrä kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka merkittäviä linnut ovat meille meidän lähiluonnossamme ja meidän arjessamme.
– Voittajaa oli äärimmäisen vaikea valita, mutta lohduttauduin sillä ajatuksella, että esiraadilla on ollut vielä vaikeampaa, kun he ovat karsineet näitä tähän finaaliin, Haukio sanoo.
Esiraadin jäsenet olivat sanataiteen opettajat ja runoilijat Juho Kuusi ja Hanna Yli-Tepsa, toimittaja Jani Tanskanen ja kriitikko Vesa Rantama sekä Ylen toimittajat Minna Joenniemi ja Minna Pyykkö.
– Mikä tahansa näistä teksteistä, joka valikoitui finaaliin, olisi voinut yhtä hyvin tulla voittajaksi, mutta kun on ollut pakko nimetä voittajia, niin näin sitten toimin, Haukio selvittää.
Aikuisten sarjassa valinta oli vaikea, ja niinpä voittajia on kaksi. Saara-Maija Mehtosen runo kertoo kurjista.
– Tässä tekstissä on aivan erityistä syvyyttä. Jollain tavalla tämä puhuttelee suomalaista mielenmaisemaa todella syvällisellä tasolla. Hyvin vahva tunnelma ja eräänlainen melankoliakin, mutta kuitenkin sellainen, joka ei ole liian raskas kokea. Tässä on todella kauniita säkeitä, ja runo on myös rytmillisesti hyvin tasapainoinen, Haukio kommentoi kurkirunoa.
Näiden viileiden vesien muistoon
he havahtuvat
kaukana täältä, aloittavat matkansa kaulansa ojentaen.
Mustien lähteiden syvä kumu kurottaa kohti pistettä
jossa lähtijöistä
tulee palaajia,
missä valosta sakeat risteykset täyttyvät
hämmennyksen huudoista.
On jaksettava kantaa mukanaan molemmat:
tummat yöt jotka vetää ylleen kuin peiton
ja ne toisenlaiset, vaaleat ja paljaat, kirkkaana peilinä heijastavat.
Ja tämän he omistavat:
kaipuun,
siipien harmaisiin sulkiin kartaksi piirtyneen.
Avaa kuvien katselu
Kuikka, mustarastas ja kurki kuuluvat Sanoita linnunlaulu -kilpailun voittajarunoissa. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen
Toinen aikuisten sarjan voittaja on runo mustarastaasta ja kuikasta. Sen on kirjoittanut Kari Honkaniemi. Jenni Haukion mukaan Yöradio-runon teksti synnyttää mieleen runsaita kuvia Suomen ainutlaatuisen suven kauneudesta, sen hiljaisuudesta ja tyyneydestä, joka voi luoda ihmismieleen syvän rauhan.
– Runo on yksinkertaisin pienin sananvedoin piirretty suuri kuva, joka todella puhuttelee. Uskon, että moni pystyy tunnistamaan tämän. Runossa näkee ja kuulee kesäyössä järvenselän ja siellä kuikan, jonka äänen me jokainen tunnistamme jo lapsuudesta.
YÖRADIO
koivun lakanoita
kahisuttava tuuli vaikeni,
mustarastas nukahti
lehvästöön hetkeksi
tyyntä,
soutaja piirtää airolla
hiljaisen hymyn yöttömän
selälle
sinistä musiikkia,
yksinäinen kuikka
yöradiossa.
Lasten ja nuorten sarjasta Haukio löysi jopa kolme suosikkia. Voittajaksi valikoitui Tyyni Jääskeläisen runo lunnista.
– Kaikkein ihaninta on se, että myös lapset ovat näin paljon kirjoittaneet kilpailuun runoja. Mikä voisi olla arvokkaampaa kuin se, että lapset innostuvat kirjoittamisesta ja lukemisesta, Haukio sanoo.
Haukion mukaan runo on upea ja voisi yhtä hyvin olla aikuisenkin kirjoittama. Tekstin rytmillinen toteutus on erinomainen, ja lukija pääsee nopeasti sisälle runon kuvalliseen maailmaan. Lukija voi lähes aistia, kuinka lunni piirtyy vähitellen näkyviin runon edetessä.
– Runo päättyy todella hienoon ja suureen ajatukseen siitä, kuinka runoilija rinnastaa itsensä tähän lunniin. Täytyy sanoa, että todella kypsä, hieno, hieno runo, Haukio hehkuttaa.
Avaa kuvien katselu
Lasten ja nuorten sarjan voitti Tyyni Jääskeläisen runo lunnista. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen
soudin meren poukamaan
tunsin tuulen vireen
kun joku ylläni vilahti
päässäni kilahti
kun meren aaltoihin katsoin
näin nokan kaarevan, ohuen
höyhenpeitteen mustan, valkoisen
olen lunni
olin lunni
olen lunni
senhän näin omin silmin
mietin miten vapaa,
jos lunni oisin,
meren yllä, alla
lentää voisin
meren pintaa siipeni kärjellä sahaisin
kalan pienen, suuren nappaisin
kun kerran meren poukamaan soudin