Vietetään hotellinomistaja Helgen 60-vuotissyntymäpäiväjuhlia. Perhe, suku ja tuttavat kokoontuvat juhlimaan, mutta juhlien sävy muuttuu, kun jälkikasvu paljastaa järkyttävän totuuden lapsuudesta.
Tanskalainen elokuvaohjaaja Thomas Vinterberg teki vuonna 1998 elokuvan Festen eli Juhlat. Elokuvaa pidetään yhtenä lähtölaukauksena Tanskan uudelle elokuvalle, jonka keskeinen nimittäjä oli Dogme 95 -liike.
Yhdessä talossa tapahtuva perhedraama on luontunut helposti teatterinäytelmäksi. Vuonna 2025 se sovitettiin oopperaksi Iso-Britanniassa. Suomalaisyleisöille se on tuotu Lontoon Royal Opera Housen ja oman Kansallisooperamme yhtiestuotantona.
Oopperan keinot tuovat uutta dramatiikkaa tarinaan. Toteutus todistaa, että päinvastoin kuin eräs Hollywood-näyttelijä on väittänyt, ooppera on erittäin relevantti väline kertoa oman aikamme koskettavimpia ja tärkeimpiä tarinoita.
Festen on tiivis ja intensiivinen yhden vuorokauden kuvaus vakavaraisen perheen pinnan alle sukelluksesta ja siitä totuudenkieltämisestä ja sivuunkatsomisesta, johon ihminen kykenee, kun hänen mukavaa oloaan haastetaan. Se on kertomus monisukupolvisesta traumasta.
* *
Christian saapuu lapsuudenkotiinsa isänsä 60-vuotispäiville. Sinne rantautuvat myös veli Michael ja sisar Helena. Mutta yksi on joukosta poissa: pari kuukautta aiemmin itsemurhan tehnyt sisarussarjan neljäs, Linda. Iloisen juhlamekkalan käynnistyttyä Christian alkaa pöytäpuheiden aikana paljastaa totuuksia omasta ja Lindan lapsuudesta ja heidän lapsina kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisää todistusaineistoa tuo Lindan kirje, jonka Helena on löytänyt tämän itsemurhapaikasta, kylpyhuoneesta.
Vaikka Christianin ja Helenan paljastukset vetävät juhlaväen hetkeksi hämmentyneen hiljaisuuden valtaan, jatkuu lasien kilistely pian entiseen malliin. Lisää joukkosuojaa haetaan mukahauskalla rasistisella laululeikillä vanhasta englantilaisesta lastenlaulusta ”Bää bää musta lammas”, kun Helenan afrikkalaistaustainen poikaystävä saapuu paikalle.
Festen ei säästä juuri ketään. Michael on juhlissa kuokkavieraana häpäistyään edellisessä sukutapaamisessa itsensä kännisellä riehumisella ja aviollisella syrjähypyllä hotellin työntekijän Michellen kanssa. Toinen työtekijä Pia yrittää iskeä Christiania, niin kuin on yrittänyt lukemattomia muita vieraita aiemmin. Helenan mainitaan puolipilkallisesti olevan sosialisti, onhan tiedostava nuori nainen tuonut jo aiemminkin maahanmuuttajataustaisia poikaystäviä näytille. Helgen vaimo Else on varmasti tietoinen miehensä taipumuksista, mutta on koko ikänsä katsonut sivuun kulisseja pystyssä pitääkseen.
Kuten kunnon sukujuhlissa, on näissäkin höppänä isoisä, joka kertoo pikkutuhmia vitsejä. Mustaa huumoria käytetään oivaltavasti kuvastamaan porukan ulkokultaisuutta, myös heidän ilonpidossaan ylivärikkäine ja kimaltavine pukuineen, musiikin vaihtaessa conga-rytmeihin.
* *
Mark-Anthony Turnagen musiikki on modernia konserttimusiikkia, jossa on sävyjä Broadway-musikaaleista. Musiikki häipyy välillä kokonaan ja antaa täyden hiljaisuuden vaikuttaa. Välillä se yltyy pauhaamaan kuvastaen henkilöiden, etenkin Christianin, sisäistä maailmaa. Joskus päästään perinteisempiin, oopperamaisiin sävelkulkuihin, joista liikutaan miltei kauhuelokuvamaisiin säveltaustoihin. Sitten heitetään väliin tanskalainen syntymäpäivvälaulu.
Miriam Buetherin lavastus luo juhlasalin ja välillä kolmeen osaan jaettuna hotellihuoneet, joista keskimmäinen kylpyhuone, jossa Linda teki itsemurhan. Väliverhona toimii videoprojisoitu herraskartanomainen kukkatapetti, jossa oopperan alkupuolella on katsojaa häiritsevä tumma pieni palkki keskellä. Kohtaus kohtaukselta keskellä olevaan elementtiin aletaan zoomata ja se paljastuu sohvaksi, jolla lapsia käytettiin hyväksi.
Oopperan loppuessa keskellä tapettia on valokuva neljästä lapsesta. Se karmaisee katsojan sielua eniten.
Eija Niskanen