Maarit Hurmerinnalla on jo lapsenlapsenlapsia. Pikkuinen Noah asuu samassa pihassa.
Maarit Hurmerinnalla on jo lapsenlapsenlapsia. Tiivis perhe on hänelle kaikkein tärkeintä. Ja musiikki – se on lähestulkoon pyhää.
Voiko tällaista ollakaan. Pariskunta on tehnyt töitä yhdessä jo viisikymmentä vuotta ja silti edelleen käy niin kuin kävi Maarit ja Sami Hurmerinnalle joitakin viikkoja sitten Seinäjoella heti esityksen jälkeen.
Sami henkäisi keikan jälkeen vaimolleen, että ”hitto, kun on hienoa olla keikalla sun kanssa! ”
Mihin Maarit, että ”Ei ole totta! Tiedätkö, mitä ihan just ajattelin – aioin sanoa juuri samat sanat sulle. On tämä vain upeeta!”
Maarit istuu helsinkiläisravintolan pöydässä ja muistelee koskettavaa hetkeä herkistyneenä.
”Tulee tippa silmään, kun tajuan, että on yhä tilanteita, jolloin me samaan aikaan huomaamme, kuinka onnekkaita olemme olleet, että saamme olla yhdessä ja tehdä musiikkia – ja matka jatkuu. Sami on paitsi rakas ja upea aviomies myös hemmetin hyvä kitaristi. Arvostan häntä suunnattomasti.”
Tuolloin Seinäjoella pariskunnalla oli niin sanottu Maarit Hurmerinta Duo -keikkailta, Sami soitti kitaraa ja Maarit koskettimia sekä lauloi. Ohjelmisto koostui heidän yhteisistä kappaleistaan.
”Kaksistaan teemme ja esitämme sellaista musiikkia, josta pidämme itsekin. Kun musiikki tulee suoraan sydämestä, on mutkatonta esiintyä ja jakaa fiilikset toistemme sekä yleisön kanssa.”
Maarit ja Sami ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta, ja yhä kulkee vahvasti. Maarit herkistelee vielä harvinaisen elämänmittaiseen yhdessä tekemisen tunnelmaa – sitä kuinka tärkeää on, että molemmat vilpittömästi arvostavat toisiaan myös muusikkoina, eivätkä pelkästään rakastettuina puolisoina. Samalla hän tutkii jo toisella silmällä ruokalistaa perinteikkäässä Elite-ravintolassa Helsingissä. Hetken pähkäiltyään hän päätyy tilaamaan liekitetyt katkaravut.
”Ihanaa ruokaa tiedossa. On niin monia asioita, mistä voin olla kiitollinen.”
Perhe on aina ykkönen
Tuleva aviopari tapasi ensikerran Kulttuuritalon takahuoneessa vuonna 1974. Samin kaveri oli basistina silloisessa Maaritin bändissä, ja Sami tuli paikalle varta vasten tavatakseen ihailemansa laulajan. Eikä hän saapunut paikalle turhaan.
”Sinne Sami ilmestyi takahuoneeseen, nojaili pianoon, katseli minua ja aika nopeasti oli selvää, että se on menoa nyt. Yhä ajattelen, että meidät on toisillemme luotu.”
Pian ensikohtaamisen jälkeen Sami liittyi Maaritin Afrikan tähti -bändiin, ja he menivät naimisiin jo samana vuonna. Nopeasti syntyi poika Samuli, tytär Janna syntyi kuusi vuotta myöhemmin.
Yhdessä on pysytty ja kaikki on jaettu, perheen lisäksi myös työt. Miltei kaikki Maaritin hittilaulut ovat enemmän tai vähemmän yhteistyönä syntyneitä.
Maarit sanoo, että Samilla ja hänellä on sama optimistinen elämänasenne. Molemmat haluavat nähdä asioiden hyvän puolen eikä vaikeuksia jäädä pitkään hautomaan. Musiikki soi ja laulu jatkuu.
”Sami on ehkä empaattisin ihminen, jonka tiedän. Saan häneltä jatkuvasti rakkautta, tarvittaessa olkapään tueksi ja aina ymmärrystä. Pitkä yhteinen elämä, lapset ja yhdessä tehty musiikki ovat antaneet elämään syvyyttä, jota ei voi millään mittarilla mitata.”
Maarit hymyilee hiukan ja lisää, että kyllä he riitelevätkin, välillä tosi räväkästi, mutta rakkaus on aina riittänyt. Hän sanoo olevansa pariskunnan temperamenttisempi puolisko, malttamaton ja helposti kiihtyvä. Sami on rauhallisempi.
Lue lisää: Tuula Amberlalla on kolme adoptiolasta ja pitkä avioliitto: ”Minulla on maailman kiltein mies”
”Erilaisuus paitsi täydentää myös ärsyttää. Elän täysin tunteella. Minun on pitänyt koko ajan opetella rauhoittumaan, kuuntelemaan toista ja olemaan kärsivällinen. Onneksi temperamenttini on iän karttuessa hiukan tasoittunut. Iso voimavara ja pehmentäjä meillä on yhteinen huumori, osaamme molemmat nauraa itsellemme.”
Onni ja kiitollisuus ovat sanat, jotka toistuvat, kun Maarit kuvailee perhettään ja pitkää parisuhdettaan.
Luopumisen opettelua
Maarit ja Sami muuttivat nykyiselle kotitontilleen yli neljäkymmentä vuotta sitten. Heidän ihana talonsa oli kolmikerroksinen, ja tilaa oli sekä sisällä että ulkona. Oli iso nurmikenttä sekä muun muassa kymmenen omenapuuta sekä kaksi päärynäpuuta.
Siinä huvikummussa ovat kasvaneet lapset, ja siinä talossa on juhlittu perheen juhlat ja siellä ovat syntyneet monet Maaritin tärkeät laulut. Taloon liittyy lähes koko perheen historia, ja pitkään Maarit ajattelikin, että se tulee olemaan heidän loppuelämänsä koti.
Kun lapset aikuistuivat ja muuttivat kotoa pois, alkoi hänen mielensä hiljalleen muuttua: Olihan talo aika iso kahdelle, ja olihan puutarhassa paljon hoitamista. Ehkä pienempi asunto riittäisi. Sitä paitsi kerroksesta toiseen liikkuminen alkoi rasittaa, kun ikää tuli lisää.
”Nurmikentän ajaminen kävi työstä, ja kun joskus syksyisen keikkaillan jälkeen tulin kotiin ja keräsin ämpäreittäin omenia puiden alta, omenapuut eivät tuntuneet pelkästään idylliltä.”
Vähitellen ratkaisu kypsyi. He päättivät muuttaa, kun vielä kykenivät siihen.
”Panimme talon myyntiin, jaoimme ison tontin ja päädyimme rakentamaan meille pienemmän yksikerroksisen talon, ja saimme vielä lohkaistuksi tontinpalan Jannankin kodille.”
Muutto tarkoitti paljosta luopumista ja suurta raivausta. Koska tilaa oli, tavaraa oli kertynyt suunnattomasti.
”Vanhoja työkaluja, kirjoja, huonekaluja, lasten luistimia – paljon roinaa heitimme pois ja annoimme kiertoon… Sami pisti haikein mielin osan kitaroistaan myyntiin – niille ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Minulle raskain päätös oli luopua isosta flyygelistäni. Kun kaksi miestä tuli kantamaan sitä pois, en kestänyt katsoa tilannetta vierestä, vaan menin makuuhuoneeseen itkemään. Olin ostanut flyygelin 1990-luvulla ja yhäkin kaipaan sen sointia.”
Musiikki auttaa aina
Kun Maarit pari vuotta sitten kuunteli Ylen audiodraamaa Maarit – nälkää ja rakkautta, hän sai tavallaan elää uudestaan nuoruusvuosiaan.
”Siinä on paljon totta, eikä tarinasta tullut yhtään vaivaantunut olo. Aika lailla sellaista se oli. Musiikkia ja rakkautta meillä on riittänyt, muusta on ollut joskus puutettakin. Olen saanut kokea niin paljon ja elää niin hyvän elämän. Rakkauden, ihanien ihmisten ja kokemusten määrällä mitaten olen miljonääri.”
Maaritin on välillä vaikea uskoa, että monista asioista on jo kymmeniä vuosia ja että hän todellakin on yli seitsemänkymppinen.
”Hetkittäin havahdun siihen, että entä sitten, jos sairastun vakavasti tai entä jos en oikeasti enää jaksa.”
Virallisesti hän on jo eläkkeellä, ja työtahti on hiukan hellittänyt, mutta musiikinteko sekä keikkailu jatkuvat yhä.
Maarit sanoo, että sekä hän että Sami soittelevat ja kehittelevät musiikkia lähes päivittäin. Sami istuu olohuoneen sohvalla ja näppäilee kitaraa, hän työhuoneessa pikkupianon ääressä. Molemmilla on omia projekteja, mutta he auttavat ja korjaavat toisiaan ja pyytävät kommentteja. Biisit eivät synny yhdessä vaan pikemminkin rinnakkain.
”Sami on suora ja rehellinen ihminen. Hän on paras ja tiukin kriitikkoni, sieltä tulee aina suorat sanat. Hänen arvosteluissaan on selkeä kärki, eikä kritiikki ole koskaan henkilökohtaista. Mutta joskus hermostun, sillä valitettavan usein hänen huomioissaan on perää. Hän kuulee heti, jos jokin ei toimi.”
Maarit on ollut muusikko lapsesta saakka, mistään muusta ammatista hän ei ole koskaan haaveillutkaan.
”Musiikki on minulle valtava voima, josta saan tukea heikkoina hetkinä ja se auttaa kaikilla elämänalueilla. Siihen voi paeta kaipuussa ja masennuksen hetkinä. Musiikki yhdistää, auttaa ja lohduttaa ja siinä voin kokea jotakin sellaista yhteyttä ja pyhyyttä, jota en tavoita missään muussa.”
Onnellinen isovanhemmuus
Nyt Maarit ja Sami ovat asuneet uudessa talossaan jo pian pari vuotta, ja päätös tuntuu oikealta. Erityisen kivaa on, että tytär Janna ja seitsemänvuotias lapsenlapsi Noah asuvat samassa pihapiirissä. Heidän kanssaan soitellaan ja nähdään päivittäin. On kätevää, että poika voi kipaista Mamin ja Samin luo ilman päällysvaatteita.
”Minulla on aina ollut tapana seisoa portailla ja katsoa, kun hän juoksee takaisin kotiinsa. Nykyisin on muutaman kerran tapahtunut myös niin, että kun minä lähden heidän luotaan, Noah puolestaan jää portaille seisomaan ja seuraamaan, että Mami pääsee turvallisesti kotiin.”
Janna on muusikko kuten vanhempansakin, mutta Samuli on aivan muulla alalla. Hänellä on kaksi lasta Waltteri ja Fiona, ja nyt parikymppisellä Waltterillakin on jo lapsia, joten isovanhemmilla riittää hellittäviä.
Lue lisää: Kirkan kuolema oli Muskan elämän pahin paikka: ”Olin vähän aikaa hoidossa Lapinlahden sairaalassa”
Parasta isovanhemmuudessa on Maaritin mielestä se, että saa olla läsnä pienten parhaissa hetkissä mutta täyttä hoitovastuuta ei enää ole.
”Olen rakastava ja huolehtiva isoäiti. Tärkeintä on luoda mahdollisimman turvallinen ilmapiiri, ja mielestäni isovanhemmilla on oikeus vähän lelliäkin. Saan kehitellä omia tekemisiä sekä toisinaan jopa poikkeussääntöjä.”
Samulikin asuu melko lähellä, ja Maarit sanoo pitävänsä kiinteästi yhteyttä myös tämän perheeseen.
”Pojan työpäivät ovat kiireiset, mutta iltaisin hän on kova saunomaan ja usein hän soittaa minulle vilvoitellessaan kesken löylyjen.”
”Vaikka musiikki on minulle koko elämä, perhe on silti ehdoton ykkösasia. Sitä ei ylitä mikään.”
Uudessa kodissa Maaritilla on vain pieni piano, flyygeli ei mahtunut sisään, mutta sen sijaan kuntopyörälle tehtiin tilaa.
”Yritän polkea joka päivä tunnin kuntopyörää, ja kuuntelen samalla äänikirjaa. Ikä tekee sen, että on pakko pitää huolta myös fyysisestä kunnostaan.”
Luonnollinen usko ja tärkeä rutiini
Maaritin isoisä oli italialainen ja äiti oli katolinen. Maarit sanoo ettei hän ole perinteisellä tavalla kirkkouskovainen.
”Uskon jumalaan, rakkaudellisuuteen sekä hyvyyteen ja kunnioitan elämää. Uskonto on minulle hyvin henkilökohtainen asia.”
Hän sanoo olevansa katolinen, mutta käyneensä ripillä vain kerran, äidin toiveesta.
”Olin hyvin nuori, ehkä 11-vuotias, ja pappi oli aika ankaran tuntuinen. Kun hän kehotti minua tunnustamaan syntini, suorastaan säikähdin. Mitä pahaa minä pieni tyttö olisin tehnyt? En hädissäni keksinyt mitään erityistä syntiä, mitä olisin muka tehnyt. Jotenkin papin asenne oli kuitenkin painostava, ja tuntui siltä, että nyt on pakko keksiä jotakin. Niinpä valehtelin, että olin varastanut äidiltä kaksi markkaa. Se oli hätävalhe, mutta pappi oli tyytyväinen ja antoi minulle synninpäästön.”
Sen jälkeen Maarit ei ole ripittäytynyt, mutta hän sanoo olleensa aina omalla laillaan uskovainen.
Hänelle uskonnollisuuteen kuuluu se, että hän tavallaan rukoilee joka ilta. Hän kiittää jumalaa kaikista ihanista asioista elämässään ja muistaa toivoa hyvää kaikille läheisilleen, lapsilleen, lapsenlapsilleen ja ystävilleen.
”On tärkeää, että hiljennyn ajattelemaan heitä kutakin erikseen, ja saatan myös toivottaa hyvää matkaa tuonpuoleisiin siirtyneille läheisille.”
Muuten Maaritin toiveet ja suunnitelmat ovat aika maltilliset. Elämä on hyvä näin.
”Toivon pysyväni terveenä, ja haluan käydä keikoilla yhdessä Samin kanssa. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että olen saanut elää näin pitkän ja rikkaan elämän.”
Uskonnollisen ajattelun ansiota on myös se, että Maarit ei pelkää kuolemaa.
”Haluan uskoa, että jotakin on tämän elämän jälkeenkin. Oikeastaan sillä ei ole väliä, mitä oikeasti on tai ei ole. Minua lohduttaa ja auttaa jo ajatus siitä, että voin uskoa.”
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 4/2026.
MAARIT HURMERINTA, 72
SYNTYI: Helsingissä 1953.
ASUU: Vantaan Hiekkaharjussa omakotitalossa.
PERHE: Puoliso muusikko Sami Hurmerinta sekä kaksi lasta, kolme lastenlasta ja kolme lapsenlapsenlasta.
URA: Taiteilijanimellä Maarit esiintyvä laulaja ja muusikko. Ensimmäinen pitkäsoitto ilmestyi jo vuonna 1973. Vuodesta 1974 alkaen hän on tehnyt musiikkia lähinnä miehensä kitaristi Sami Hurmerinnan kanssa. Tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Jäätelökesä sekä Lainaa vain. Maarit keikkailee edelleen.
HARRASTUKSET: Lapsenlapset, kuntopyöräily, äänikirjat ja matkustaminen.