Ylä-Savossa kuvataan tulevana kesänä uutta tv-komediasarjaa, jonka pääkirjoittaja ja ohjaaja on iisalmelainen Jukka Vidgren. Alkuperäisidea on tullut myös iisalmelaislähtöiseltä kirjoittajalta Henna Rinnekankaalta, joka on toiminut sarjassa käsikirjoittajana.

Sarjan tuottaa oululainen elokuvatuotantoyhtiö Whatever Pictures Oy. Sarjan tilaaja on Yle.

Pohjois-Savoon sijoittuva kahdeksanosainen sarja kertoo pienen maitopitäjän nuoresta miehestä, joka perustaa parhaan ystävänsä kanssa laittoman spermapankin kamppaillessaan hiljenevän maaseudun todellisuudessa ja löytääkseen keinon säilyttää kotitilansa.

Jukka Vidgren kertoo, että ajatus tv-sarjan tekemisestä syntyi jo nelisen vuotta sitten.

– Tarjosimme Ylelle muutamaa ideaa. Saimme vastauksen, että Yle haluaisi nuorille suunnatun maalaiskomedian. Pyörittelimme hieman ajatusta, ja tästä ehdotuksestamme Ylen puolelta innostuttiin.

– Pyrimme tekemään aidosti hauskan ja koskettavan tv-sarjan nykypäivän maaseudusta nuorekkaalla ja räväkällä otteella, Vidgren toteaa.



Jukka Vidgren on työhuoneessaan kirjoittanut tv-komediasarjaa. Jani Haanketo

Elokuvaohjaajana tunnetulle Vidgrenille tv-sarjan ohjaaminen on uusi kokemus.

– Televisiosarjan kuvauksissa tahti on kiivaampaa. Materiaalia on saatava päivässä enemmän kuin elokuvan tekemisessä. Ohjaamisen perusasiat ovat kuitenkin aika samanlaisia. Jakso-ohjaajana tulevassa tv-sarjassa toimii myös kokenut Oskari Sipola.

Kuvaukset alkavat heinäkuun alkupuolella ja kestävät pari kuukautta.

– Ajatuksenamme on kuvata viisi viikkoa Pohjois-Savossa ja kolme viikkoa Oulun seudulla. Ylä-Savosta on jo katsottu joitakin kuvauspaikkoja ainakin Vieremältä ja Kiuruvedeltä, mutta etsimme niitä vielä lisää pitkälle kevääseen saakka.

– Komediasarjan jaksot tulevat katsottaviksi vuoden 2027 puolella. Tarkkoja päivämääriä ei ole vielä tässä vaiheessa tiedossa

Näyttelijäkaarti ei ole ohjaajan mukaan vielä julkinen.

– Parikymppisiä nuoren polven näyttelijöitä nähdään pääosissa.

– Haemme myös avustajia muutamaan isompaan kohtaukseen. Jos innokkaita avustajia löytyy, jotka ovat käytettävissä heinäkuun ja elokuun aikaan, niin voi olla yhteyksissä Whatever Picturesin Pia Ervastiin, Vidgren mainitsee.



Tältä näyttää Jukka Vidgrenin työhuone ulkopuolelta. Jani Haanketo

Whatever Picturesin tuottajan Antti Kaarlelan mukaan sarja tulee olemaan Ylen suurimpia draamapanostuksia tänä vuonna. Kokonaisbudjetti on noin 2,3 miljoonaa euroa.

– Budjetti on kotimaisessa mittakaavassa komediasarjalle huomattava. Tavoitteenamme on tuottaa sarjasta useita kausia ja jatkaa kuvauksia samoissa paikoissa, Kaarlela kertoo tiedotteessa.

– Pohjois-Savo on täydellinen paikka sarjalle. Haluamme koota noin 40-henkiseen kuvausryhmään mahdollisimman paljon paikallisia tekijöitä. Lähtökohtana on, että ensimmäisellä kaudella mukana olleet assistentti- ja harjoittelijatason tekijät voisivat edetä vaativimpiin tehtäviin mahdollisilla jatkokausilla, Kaarlela kertoo.

Pohjois-Savon maakuntahallitus on myöntänyt tv-komediasarjalle 80 000 euron suuruisen audiovisuaalisen tuotantokannustimen.

Tiedotteessa kerrotaan, että Pohjois-Savon liitto on valmistellut uuden av-tuotantokannustimen yhdessä kuntien kanssa vahvistamaan alueen kilpailukykyä ja näkyvyyttä audiovisuaalisten tuotantojen kohdealueena ja luovan talouden kasvualueena.

Tuotantokannustimen saapumista Pohjois-Savon alueelle Vidgren pitää erittäin positiivisena kehityksenä.

– Kannustin mahdollistaa meille kuvaukset Ylä-Savon alueella, jonne tarinakin sijoittuu. Toiveissa tietysti on, että kannustin jatkaisi toimintaa myös tulevina vuosina ja tuotantoja alueelle voitaisiin tuoda jatkossakin, Vidgren maalailee.