Ratikkavaalit-kampanja keräsi keväällä 2025 rahaa mainontaan. Poliittiseen mainontaan puuttuva EU-asetus astui voimaan puoli vuotta myöhemmin.
Avaa kuvien katselu
Ote Ratikkavaalit-ryhmän lähettämästä viestistä. Kuva: Paula Collin / Yle, havainnekuva: Jussi Vierimaa Kuva: Paula Collin / Yle, havainnekuva: Jussi Vierimaa
- Turun raitiotietä vastustava Ratikkavaalit-kampanja toimii nyt ilman rahoitusta eikä aio enää ostaa mainoksia.
- Kampanjan mukaan sen aiemmat rahoittajat pysyvät nimettöminä, koska he pelkäävät haittaa liiketoiminnalleen.
- Vaikuttamista tehdään nyt sähköpostilla valtuutetuille. Turun valtuusto päättää raitiotiestä toukokuussa.
Turun raitiotietä vastustamaan perustettu Ratikkavaalit-kampanja toimii tällä hetkellä ilman kuluja ja rahoitusta. Vuosi sitten kampanja keräsi rahaa näyttävään mainoskampanjaan, sen jälkeen rahaa ei ole enää kerätty.
Näin vakuuttaa kampanjan puuhamies Janne Pöyhönen. Hänen mukaansa rahaa ei ole kerätty, koska sille ei ole ollut tarvetta.
– Meillä ei ole minkäänlaisia kuluja tällä hetkellä. Tämä on talkootyötä ja nämä järjestelmät, joita käytetään, esimerkiksi sähköposti, ovat ilmaispalveluita.
Viime keväänä asia oli toisin. Ratikkavaalit osti Turun Sanomista puolen etusivun kokoisen mainoksen juuri ennen kuntavaaleja.
Nyt Ratikkavaalit ei aio uutta mainoskampanjaa toteuttaa, vaikka Turun valtuusto päättää toukokuussa tuleeko Turkuun raitiotie vai ei.
– Ei osteta mainoksia. Toimitaan vain niin, että valtuutetuille lähetetään sähköpostia, Pöyhönen sanoo.
Turun raitiotien reitti kulkisi satamasta Kauppatorin kautta Varissuolle. Video: Paula Collin / Yle
Tämän vuoden alussa Suomessa tuli voimaan EU-asetus, jossa kielletään nimettömien tahojen harjoittama poliittinen mainonta. Onko uusi EU-asetus vaikuttanut siis siihen, että Ratikkavaalit ei aio ostaa mainoksia?
– No, varmasti osittain. Mutta en usko, että vaikka laki ei olisi muuttunut, niin lähdettäisiin sitä tekemään, Pöyhönen vakuuttaa.
Ratikkavaalit-kampanja ei ole ollut halukas kertomaan, ketkä sen toimintaa rahoittavat.
Pöyhösen mukaan kampanjan tukijat haluavat pysyä nimettöminä, koska pelkäävät leimaantumista.
– Heillä on liiketoimintaa kaupungin kanssa ja he pelkäävät reaktioita, jos he vahvasti tässä asiassa profiloituvat. Tiedossahan on, että pormestaristo ja kaupungin virkamiehet ajavat voimakkaasti tätä yhtä ratkaisua, Pöyhönen väittää.
EU-asetus vaatii avoimuutta
Valtiontalouden tarkastuviraston (VTV) tehtävänä on valvoa EU:n poliittisen mainonnan asetuksen noudattamista Suomessa. Asetuksen tavoitteena on lisätä poliittisen mainonnan avoimuutta. Esimerkiksi mainonnan rahoittajien henkilöllisyys pitäisi olla tiedossa.
EU-asetus astui voimaan lokakuussa 2025. Suomessa asetus tuli kansalliseen lainsäädäntöön 1.1.2026.
Virasto ei ota kantaa siihen, pitäisikö Ratikkavaalit-kampanjan paljastaa toimintansa rahoittajat. Tai siihen, oliko Ratikkavaalien mainonta keväällä 2025 poliittista mainontaa.
Yleisellä tasolla ylitarkastaja Ines Gullichsen toteaa poliittisen mainonnan asetuksen koskevan mainontaa, jota tehdään korvauksesta. Turun Sanomissa 4.3.2025 julkaistu Ratikkavaalit-kampanjan mainos tapahtui kuitenkin silloin, kun asetus ei ollut vielä voimassa.
– EU-asetus ja kansallinen laki eivät tule voimaan taannehtivasti, eli voimaantulleita säännöksiä ei sovelleta menneisiin tapahtumiin, Gullichsen kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.
Gullichsenin mukaan EU-asetus ei ota kantaa viestintään, jolla pyritään vaikuttamaan asian valmisteluun ja päätöksentekoon.
VTV:n ylläpitämään avoimuusrekisteriin pitäisi kuitenkin ilmoittaa lobbaustoiminta, jonka kohteena on eduskunta tai ministeriö.
– Paikallistaso ei kuulu avoimuusrekisterilainsäädännön soveltamisalaan, Gullichsen toteaa.
Janne Pöyhönen sanoo, että toukokuisen ratikkaäänestyksen jälkeen Ratikkavaalit-kampajan lopettaa toimintansa, oli päätös mikä tahansa.
– Kyllä minä nyt ainakin olettaisin näin, että se lakkaa. Tietenkin, jos se päätös on ehdollinen, niin sitten pitää miettiä.