Facebook-ryhmän perustajat joutuvat oikeuden eteen myöhemmin tänä vuonna, SVT kertoo.

Facebook-ryhmässä oli 32 000 jäsentä. Kuva: Dado Ruvic / Reuters
6.4. 21:37
Italiaa on järkyttänyt viime kesänä julki tullut tieto Facebook-ryhmästä, jossa miehet jakoivat kumppaneistaan ottamiaan salakuvia muille katseltaviksi.
Seksuaalissävytteisissä kuvissa naiset ovat esimerkiksi vaihtamassa vaatteitaan tai nukkumassa. Osa kuvista on otettu seksin aikana.
Tapauksesta kertoivat kesällä muun muassa BBC ja CNN.
Italialaisviranomaisten mukaan suurin osa kuvista on julkaistu ilman niissä olevien naisten hyväksyntää. Suurin osa Mia Moglie (Minun vaimoni) -nimisen ryhmän jäsenistä oli miehiä.
Italian poliisi aloitti ryhmästä rikostutkinnan elokuussa 2025, minkä seurauksena Facebookin omistaja Meta sulki sen.
Nyt Ruotsin yleisradioyhtiö SVT on haastatellut yhtä hyväksikäytön uhreista sekä tapauksen julkisuuteen nostanutta kirjailijaa.
Laura-nimellä esiintyvä 46-vuotias uhri kertoo SVT:lle tunnistaneensa itsensä ryhmään julkaistusta kuvasta. Hän tajusi miehensä kuvanneen häntä salaa.
– Silloin koko maailmani romahti, hän kuvailee.
Facebook-ryhmässä oli sen sulkemishetkellä yli 32 000 jäsentä. Yli 3 000 naisen kerrotaan tehneen tapauksesta rikosilmoituksen.
SVT:n mukaan Italian poliisi on saanut selville ryhmän takana olevan kaksikon, nuoren miehen ja 45-vuotiaan naisen. He joutuvat oikeuden eteen myöhemmin tänä vuonna.
Kuvaamisen uhriksi joutunut Laura kertoo SVT:lle odottavansa oikeuskäsittelyä.

Italialainen feministikirjailija Carolina Capria nosti Facebook-ryhmän julkisuuteen. Kuva: Alberto Terenghi / IPA / Zuma / MVPhotos
Facebook-ryhmän olemassaolo nousi laajaan julkisuuteen kesällä, kun tunnettu italialaiskirjailija Carolina Capria kertoi siitä Instagram-julkaisussaan.
Capria kuuli ryhmän olemassaolosta seuraajaltaan. Seuraaja kertoi ilmoittaneensa ryhmästä poliisille ja Metalle, mutta kumpikaan ei hänen mukaansa ollut puuttunut asiaan.
Capria kertoi Instagramissa tehneensä asiasta itse rikosilmoituksen. Asia nousi otsikoihin, ja myös poliisi ryhtyi toimiin.
Kirjailija kuvailee SVT:lle, että Facebook-ryhmän jäsenten toiminta vaikuttaa hänen mielestään ”digitaaliselta raiskaamiselta”.
Internetissä toimivat hyväksikäyttöringit ovat herättäneet tyrmistystä viime vuosina. Netissä toimii esimerkiksi chat-ryhmiä, joissa käyttäjät jakavat kuvaamiaan raiskausvideoita sekä vinkkejä uhriensa huumaamiseksi.
Seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja raiskauksiin keskittyvät ryhmät nousivat kansainvälisen huomion keskipisteeksi vuonna 2024, kun yhteensä 51 miestä tuomittiin vankeuteen ranskalaiseen Giselé Pelicotiin kohdistuneista raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista.