Neurokirurgi Cheng Qian, 42, ei koskaan juo leikkausaamuina kahvia.
Tänään edessä on aivovaltimon pullistuman eli aneurysman sulkeminen verenkierrosta. Vääriin liikkeisiin ei ole varaa.
Monitorit piippaavat tasaisesti, kun leikkaussalin henkilökunta valmistelee potilasta toimenpiteeseen Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Qian seisoo pöydän ääressä rauhallisena. Hän on tottunut siihen, että ihmisen elämä voi olla millimetrien varassa. Siksi käsi ei voi täristä.
Leikkauksen aikana kaikki turha suljetaan ajatusten ulkopuolelle.
– Minut on luotu tähän työhön ja tämä työ on luotu minua varten, Qian sanoo.
Vuosien varrella hän on kuitenkin miettinyt yhä enemmän sitä, miten yhdistää vaativa työ vanhemmuuteen.
Neurokirurgin vaativaa työtä seurataan Ylen Elossa 24h -sarjan uudella kaudella. Videolla Qian kertoo, mitä aneurysman operoiminen vaatii.
Neurokirurgi Cheng Qian kertoo videolla vaativasta leikkauksestaan.
Kodin ja sairaalan välillä ei ole aina helppoa löytää tasapainoa. Päivällä Qian työskentelee leikkaussalissa, illalla hän auttaa yhdeksänvuotiasta Eeli-poikaansa läksyissä ja lukee iltasadun.
– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä raskaammaksi vanhemmuuden vastuu kasvaa.
Lapsuus, jossa työ oli aina läsnä
Qian muutti Kiinasta Suomeen kahdeksanvuotiaana. Kotona työn ja koulutuksen merkitys oli vahva.
– Lapsuudenkodissani arvostettiin koulutusta todella paljon. Alalla ei niinkään ollut väliä, mutta koulutuksella oli kaikki painoarvo.
Lääketieteelliseen Qian päätyi ystävän perässä. Silti valinta kytkeytyy pidempään jatkumoon. Qianin molemmat isovanhemmat olivat lääkäreitä, mikä oli suhteellisen harvinaista sen ajan Kiinassa.
Avaa kuvien katselu
Chen Qian toivoo, että pystyisi olemaan vanhempana enemmän läsnä kuin hänen omat vanhempansa aikoinaan. Kuva: Janne-Pekka Manninen
Kun Cheng Qian ajattelee omaa lapsuuttaan, hän huomaa siinä paljonkin samaa oman poikansa kanssa.
Qian vanhemmat pyörittivät ravintolaa. Useina päivinä hän meni usein suoraan koulusta sinne.
– Vanhempani olivat koko ajan töissä. Ravintola oli tavallaan toinen kotini. Hengitin sitä, miten työ täytti arjen.
Ehkä juuri siksi sairaala tuntuu hänestä edelleen hieman kotoisalta paikalta.
Qian toivoo, että pystyisi itse olemaan pojalleen enemmän läsnä kuin omat vanhempansa pystyivät olemaan.
Elämässä pitää pystyä säilyttämään ilo ja keveys, vaikka vastuu työssä on valtava.
Neurokirurgi Cheng Qian
Hän näkee, että kyseessä on myös kulttuuritaustaan liittyvä asia, sillä kiinalaisessa kasvatuksessa työn merkitys on suuri.
– Tämän ylisukupolvisen dominoketjun päässä on tällä hetkellä Eeli. Vain tiedostamalla tämän voi muuttaa suuntaa.
Kunnianhimo ei aina sovi lapsiarkeen
Neurokirurgia on yksi lääketieteen vaativimmista erikoisaloista. Työ vaatii jatkuvaa harjoittelua, pitkää keskittymistä ja halua kehittyä koko ajan paremmaksi.
– Elämässä pitää pystyä säilyttämään ilo ja keveys, vaikka vastuu työssä on valtava, Qian sanoo.
Avaa kuvien katselu
Eeli asuu isänsä luona vuoroviikoin. Silloin isä ja poika saattavat vaikkapa pelata lautapeliä. Kuva: Janne-Pekka Manninen
Hän tunnistaa itsessään piirteen, joka on auttanut pitkälle, mutta joka ei aina sovi perhe-elämän rytmiin.
– Huomaan, että kunnianhimo virittää minut tiettyyn mielentilaan, mutta se ei aina sovi yhteen lapsiarjen kanssa.
Vaativaan leikkaustyöhön kuuluu harjoittelua ja valmistautumista myös varsinaisten työvuorojen ulkopuolella. Siksi työ seuraa usein mukana kotiin, ainakin ajatuksissa.
Mietin usein, että minun pitäisi olla enemmän kotona
Neurokirurgi Cheng Qian
Tasapainottelu työn ja arjen välissä on haastavaa erityisesti silloin, kun kiireellinen potilastapaus keskeyttää yhteisen ajan lapsen kanssa.
– Viimeksi näin kävi hiihtolomalla ja olin sitten kaksi päivää leikkaamassa. Onneksi Eeli pääsi äidin kanssa hiihtämään, mutta kyllähän se aina vähän järjestelyä vaatii. Lapsi oli luonani kolme päivää, ja kahtena niistä jouduin töihin sairaalaan.
Eeli asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona. Qianin entinen puoliso on kardiologi, joten molemmat ymmärtävät työn vaativuuden.
– Eeli viettää aikaa molempien kanssa ja on tottunut siihen, että välillä työ vie. Silti mietin usein, että minun pitäisi olla enemmän kotona.
Leikkaussalissa tunteet täytyy sulkea pois
Iltapäivällä Cheng Qian palaa jälleen leikkaussaliin.
Neurokirurgin työssä keskittyminen on ehdoton edellytys. Potilaiden kohtalot kulkevat mukana ennen ja jälkeen leikkauksen, mutta toimenpiteen aikana niitä ei voi ajatella.
Yksi poikkeus kuitenkin on.
Avaa kuvien katselu
Toisinaan Qian leikkauspöydällä on lapsipotilas, ja silloin hänen on vaikea jättää tunteita leikkaussalin ulkopuolelle. Kuva: Janne-Pekka Manninen
– Tultuani isäksi tämä on lapsipotilaiden kohdalla vaikeampaa.
Kun pieni potilas makaa leikkauspöydällä, ja kirurgi työskentelee kallon sisällä, ammatillinen etäisyys ei aina pysy yhtä helposti.
– Lasten kohtalot läpäisevät aina sen mun kovan panssarin.
Yöllä kotiin palatessa maailma näyttää erilaiselta
Lapsi on nukkunut jo hyvän tovin, kun Qian palaa aamuyöllä kotiin. Hän ajattelee brittiläistä neurokirurgi Henry Marshia.
Tämä kirjoitti, että jokainen neurokirurgi kantaa sydämessään pientä hautausmaata.
– Siellä (hautausmaalla) käydään välillä miettimässä, että jos saisi vielä yhden mahdollisuuden tällä tietämyksellä, mikä nyt, hän sanoo.
Kun päivän aikana on nähnyt pienen lapsen verisuonen vuotavan leikkauspöydällä, oman lapsen läsnäolo tuntuu erityiseltä.
Neurokirurgin veitsi seuraa tarkasti kalloon piirrettyä viivaa: kohtaa, josta aivot avataan.
Kotona odottaa toinen viiva. Se piirtyy oman pojan kouluvihkoon, kun hän harjoittelee kirjoittamista tai piirtämistä.
– Ne molemmat viivat ovat minulle yhtä tärkeitä.
Avaa kuvien katselu
Neurokirurgin veitsi seuraa tarkasti kalloon piirrettyä viivaa. Kotona kouluvihkoon piirtyy viiva, se syntyy oman lapsen kouluvihkoon. Kuva: Janne-Pekka Manninen