”Minulla on onnekas vuosi töiden puolesta”, vuoden pääosanäyttelijän Jussin voittanut Samuel Kujala iloitsee.

Teksti:

Linda Martikainen

Vuoden pääosanäyttelijän palkinnon Jossain on valo joka ei sammu -elokuvasta saanut näyttelijä Samuel Kujala sai edustaa Jussi-gaalassa myös Huutamisen taito -elokuvaa.

”Minulla on onnekas vuosi töiden puolesta. Tiedän, mikä tilanne monella näyttelijällä on tällä hetkellä. Tällaisena iltana siihen liittyy ristiriitaisia fiiliksiä, mutta olen superotettu ja hämilläni”, Samuel Kujala pohti Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä gaalassa.

Kujala on saanut palautetta Jossain on valo joka ei sammu -elokuvasta ulkomailta asti.

”Eri puolelta Eurooppaa tulee viestejä. On niin siistiä, että raumalainen, paikallinen leffa pystyy puhuttelemaan jossain ihan eri ympäristössä.”

”Valun hikeä niin, että puoliajalla mikkini menee välillä tukkoon”

Tällä hetkellä Kujala nähdään Helsingin kaupunginteatterin Komedia pankkiryöstöstä -farssissa, joka vaatii ­hyvää kuntoa.

”Pitää voida hyvin ja nauttia omassa kehossa olemisesta.”

Hänen kanssaan ­lavalla on Risto Kaskilahden ja ­Jouko Klemettilän kaltaisia koke­neita kollegoja, joiden yksi ominaisuus ihmetyttää ­nuorempaa taituria nopeatempoisessa esityksessä.

”He ovat kovassa kunnossa, mutta en tajua, miten he eivät hikoile niin paljon kuin minä! Valun hikeä niin, että puoliajalla mikkini menee välillä tukkoon.”

Mitä muille kuuluu?

Lue myös: Arja Saijonmaa oikaisee harmillisen harhaluulon, joka on kalvanut häntä itseäänkin vuosikymmeniä – ”Tartuin vain annettuihin työtehtäviin”

Lue myös: Dome Karukoski kertoo raskaista vuosistaan ja avioerostaan, jotka ajoivat terapiaan ja palaamaan Suomeen: ”Minussa on monia asioita rikki”