Älä anna digipulmien pilata lomatunnelmaa.
4.5. 15:21
Tänä kesänä kaksi merkittävää teknistä muutosta voi vaikuttaa mökillä nettiin ja televisioon, teleoperaattori Telia varoittaa:
-
3g-verkko suljettiin Suomessa viime syksynä.
-
Television katselussa siirrytään kesällä täysin hd-kuvanlaadun aikaan.
Telian mukaan 3g-mobiiliverkkojen sulkeminen tarkoittaa periaatteessa, että yhteydet toimivat mökeillä paremmin. Mutta jos tuvasta löytyy vanha 3g-reititin, pitää se todennäköisesti päivittää 4g- tai 5g- yhteensopivaan laitteeseen.
3g-laitteet voivat turvautua edelleen toimiviin 2g-verkkoihin, mutta niiden nopeus riittää hädin tuskin välttävään internetin käyttöön.
– Suosittelen raskaampaan käyttöön 5g-reititintä, jolla saa verkon 4g- ja 5g-taajuuksista parhaan mahdollisen nopeuden irti. Joissain tapauksissa syrjäisemmissä paikoissa ulos asennettavalla lisäantennilla saa netin toimivuuteen apua, jos lähimpään tukiasemaan on matkaa, Telian laajakaista- ja tv-liiketoiminnan johtaja Kalle Muhonen sanoo tiedotteessa.
Mökeiltä saattaa löytyä myös vanhentuneita televisioita. Yle siirtyi teräväpiirtoon (hd), ja muut vapaasti katsottavat kanavat seuraavat perässä kesäkuun lopussa. Joko tv:n tai digiboksin pitää tukea teräväpiirtoa.
Lue lisää: Nämä televisiokanavat lakkaavat näkymästä ensi viikolla
– Jos Ylen kanavat näkyvät mökillä tällä hetkellä, niin laitteet ovat käyttökelpoiset. Jos kanavat ovat kadonneet, on syytä pohtia mökin laitevalikoimaa, Muhonen toteaa.
Television full hd- tai hd ready -merkintä ei automaattisesti takaa toimivuutta. Varmista sen sijaan, että laitteessa on teräväpiirron edellyttämä dvb-t2-viritin. Voit säästää pitkän pennin tyytymällä halpaan digiboksiin uuden television sijaan.
Lue lisää: Tämä takavuosien vimpain voi nyt pelastaa sinut isolta menoerältä
Toimita vanhat tarpeettomat laitteet kierrätykseen.
Suomen teleoperaattorit ajoivat alas kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot eli 3g:n vuoden 2024 aikana, eikä siirtymä ollut täysin ongelmaton. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sai selvästi tavallista enemmän kuuluvuusyhteydenottoja.
Lue lisää: Suomen 3g-verkot sammutettiin – kaikki ei mennyt putkeen
Kansalaisia huolestutti muun muassa yhteyksien heikkeneminen 3g-verkon lakkauttamisen myötä, lakisääteisen 5 Mbit/s -yleispalvelulaajakaistan nopeus, yleispalvelun ulkopuolelle jäävät vapaa-ajan asunnot sekä maastokuuluvuus.