Kuusenkynsikääpä (trichaptum aberietinum) on ensimmäisiä sieniä eli oikein pioneeri kaatuneissa kuusissa, joissa se voi muodostaa useita metrejä pitkiä kasvustoja. Toiset lahottajat valtaavat puun vasta, kun sen rihmasto alkaa ikääntyä ja kuolla. Kuusenkynsikääpä on yleinen ja aiheuttaa puussa valkolahoa eli hajottaa ligniiniä.
Itiöemä on yksivuotinen, ohut ja nahkamainen, pieni 1–5 cm leveitä, kynsimäisiä ja usein päällekkäisiä itiöemiä. Yläpinta on likaisenvalkea, harmaa, harmaanvalkoinen, myöhemmin levistä vihertyvä. Se on nuorena violettiin vivahtava, lakillinen tai puoliksi alustamyötäinen, nukkakarvainen ja keskitetysti uurteinen. Alapinta on huokoinen ja usein selvästi reunoiltaan nuorena violetti, vanhemmiten muuttuu samean ruskehtavaksi. Kuivuessaan muuttuu jäykäksi ja kiertyy alaspäin.
Kuusenkynsikääpä ei ole tärkeä lääkinnällisesti, eikä se ole syötävä. Kuusenkynsikäävän vaikutuksia ihmisille ei ole osoitettu tutkimuksissa. Se ei ole käytössä rohdoksena tai lääkkeenä.
Kuusenkynsikäävällä on näkymätön verkosto, sen varsinainen sienirihmasto on puun sisällä, ei se, mitä näet pinnalla. Näkyvä kääpä on vain osa sientä, joka tekee itiöitä. Itiöt ovat pieniä, ne voivat kulkeutua kilometrienkin päähän. Silti vain harva päätyy sopivaan paikkaan kuolleelle kuuselle.
Kuusenkynsikääpä voi vallata tilaa nopeasti, mutta voi myös hävitä muille lajeille. Se kestää hyvin kylmää ja on aktiivinen pitkälle syksyyn, jopa talveen. Siksi sitä näkee ympäri vuoden.
Tärkein hyöty on ekologinen, koska se hajottaa kuollutta puuta. Metsänomistajan on syytä korjata hakattu puupino pois metsästä, ennen kuin kuusenkynsikääpä iskee siihen.
Jos löydät kuolleen kuusen, jossa on pieniä, ohuita kääpiä ja vähänkin violettia sävyä alapinnassa, olet todennäköisesti tehnyt löydön.
Karoliina Kirvelä