Riku Rantala paljastaa, millä tavoin Selviytyjien tuotantotiimi kuluttaa vapaa-aikaansa.
Selviytyjät-sarjan juontaja Riku Rantala paljasti Suplan Viihde-podcastissa, mitä ohjelman kulissien takana todella tapahtuu.
Rantala kertoo podcastissa, että tällä kertaa Selviytyjien kausi on kuvattu samaan aikaan Tanskan ja Hollannin version kanssa. Niinpä paikalla on paljon tuotantoryhmää monista eri maista. Tuotantoryhmille on Rantalan mukaan tarkat säännöt.
– Meillä ei ole kelloja kenelläkään näkyvissä, me ei saada syödä tai juoda heidän nähden, se olisi julmaa, Rantala sanoo viitaten Malesian viidakossa selviytyviin kilpailijoihin.
Kuvauspäivien jälkeen eri maiden tuotantoryhmät kokoontuvat usein yhteen. He järjestävät esimerkiksi yhteisiä juhlia.
– Suomalaisten järjestämiä bileitä odotetaan aina eniten, ne on perinteisesti olleet tämmöinen crew fest eli festarit!
Rantalan mukaan jokainen maa muodostaa oman bändinsä, jonka kanssa esiintyy festivaaleilla. Juhlat rakennetaan talkoovoimin, ja bändikamat tilataan paikalle Malesian pääkaupungista Kuala Lumpurista.
– Siellä on aika näyttäviä bileitä ja näyttäviä yhdessäolosessioita järjestetty.
– Viime vuonna vedettiin kaikkia muita eurooppalaisia suuresti ihastuttanut Käärijän Cha cha cha, jossa itse vedin tämän Käärijän roolin sellaisessa vihreästä puhallettavasta uimarenkaasta tehdyssä bolerossa, Rantala nauraa.
Tänä vuonna Suomen tuotantoryhmän kappaleeksi valikoitui euroviisuteemaa jatkaen KAJ-yhtyeen kappale Bara bada bastu, joka Rantalan mukaan nauratti muita kovasti.
Ilta-Sanomat, Supla ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin. Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin.