Menkää kotiin, tääl ei oo enää mitään nähtävää
En oo kyttä, mut näiden bileiden on loputtava
Ne väittää etten oo fresh, mut ne vääristelee totuutta
Ja siks tulin vaan varmistaa, et illan vikat on mun sanat

(Ei tarvii mennä kotiin, XT, 2023)

Pitkät vaaleat hiukset letitettyinä tai tuuhealla ponnarilla, aurinkolasit silmillä ja purppuraa asukokonaisuudessa. Legendaarisia riimejä ja hämmentävän koukuttavia hokemia, kuten ”Mikä vitun Tumblr?” tai ”Musta, swag… on uusi musta, swag, musta, musta, swag”.

Tällaisena Tuuttimörkö, sittemmin Ex Tuuttiz, alkoi rakentaa kultaista linnaansa suomiräpin sisälle.

Räppitaustaa Ex Tuuttikzelta toki löytyi jo ennen klassikkostatuksen saavuttanutta On totta -debyyttilevyä (2013). Läpimurron suuremman yleisön tietoisuuteen voidaan katsoa alkaneen vierailuista DJ Kridlokkin UG-Sololla ja Eevil Stöön Fuck Vivaldilla, mutta niitäkin ennen Ex Tuuttiz oli ollut osa SNTC Familya yhdessä Nuntonin, SLTF:n ja Crack-Oravan kanssa. ”Etelärannikolla gangsterin on hyvä olla”, hän lausahti mieleenpainuvasti Etelärannikko-biisissä vuonna 2008.

Tieto Ex Tuuttikzen eli Aaro Teikarin kuolemasta tuli perjantaina 29. elokuuta. Uutinen oli yhtäkkinen, järkyttävä ja musertava. Parhaat lähtevät ensin.

Sosiaalinen media täyttyi kollektiivisesta surusta. Instagram-tileillä jaettiin viikonlopun aikana loputtomasti sanoja, tunteita ja muistoja, joissa toistuneet kuvailut paljastavat kuinka rakas ystävä, kollega ja inspiraatio Aaro oli lukuisille. Hänen kerrotaan olleen aito, lämmin ja kohtelias. Hauska ja herkkä. Kiltti ja kultainen. Ainutlaatuinen ja aina hyvien puolella.

Hänen musiikkinsa oli lähestyttävää iästä riippumatta. Siinä missä millenniaalit muistelevat vuonna 1988 syntynyttä Ex Tuuttizta oman sukupolvensa suurtekijänä, Gen Z kunnioittaa häntä teiniaikojensa innoittavana esikuvana.

Fuck puurtaminen, fuck ahkerointi
Fuck suunnitelmat, fuck urakointi
Fuck tulevat, fuck menneet
Fuck työurallaan edenneet
Fuck herätyskello, fuck sello
Fuck Elvis Costello
Fuck that, fuck, fäk, f, u, c, k, fuck fuck fuck fuck fuck

(Tee mitä lystäät, On totta, 2013)

Ex Tuuttiz ehti eläessään julkaista viisi albumia. Niistä jokainen vahvisti käsitystä siitä, että häntä voi helposti tituleerata suomiräpin hauskimmaksi kirjoittajaksi; ei missään pilipalipelleily-mielessä, vaan alati itseään uudistavassa, syvällisessä ja oivaltavassa mielessä. Huumori on levyillä läsnä pohjavireenä, joka läpäisee kokonaisia kappalejatkumoita, ja toisaalta myös erillisinä pilkahteluina liittyen esimerkiksi itseironiaan, hassutteluun suomen kielen kanssa tai leikkimiseen flow:lla ja rytmiikalla.

Niin, se flow – kuka muu räppää yhtä vikkelät baarit niin sulavasti kuin mihin Ex Tuuttiz kykeni? Harva, jos kukaan.

Vaikka riimit naurattavat, niillä on monissa biiseissä ehdoton painoarvonsa myös temaattisesti puhuttelevassa ja välillä koskettavassakin mielessä. Ex Tuuttiz käsitteli kappaleissaan muun muassa omia epävarmuuksiaan ja asemaansa musiikkialalla. Viimeiseksi jääneellä Venlafaxin Cowboy -levyllä (2025) hän kertoi levy-yhtiöuran ja menestymisen raadollisista seurauksista sekä ympäröivien ihmisten kyvyttömyydestä olla luottamuksen arvoisia.


Yö taas palmujen ylle saa, ja kuten normaalisti, tunnelma purppuraa
Köyhä taikka hyvätuloinen on olemus, niin kuorona kiitämme sulonen turmelus
Tyhjä elämä sun sanovan kuunteli, mut hei, on se tyhjää muutenki
Siksi puolet yleisöstä on aivan seis, kun me revitään tää yökerho kappaleiks

(Savuke + kola, Savuke + kola/Kupla, 2013)

Viitisen vuotta sitten haastattelin Aaroa Feat-medialle Kaikki keil on välii digaa Ex Tuuttizt -albumin (2020) tiimoilta. Listaykköseksi noussut, elegantisti g-funkahtava Kromihammas-albumi oli neljä vuotta aiemmin päättänyt Tuuttimörön tarinan, ja tilalle oli astunut Ex Tuuttiz. Haastattelussa, joka on sittemmin poistunut netistä, artisti sanoi näin:

– Tässä ei ole itsellä mitkään henkisesti helpoimmat vuodet takana monestakin syystä. Siksi tuntuu hyvältä kuulla, että levyltä tulee ilo ja toiveikkuus läpi. En ole nimittäin ikinä halunnut tehdä mitään “tämä on nyt mun masennuslevy” -tyyppistä juttua. Vaan mulle on nimenomaan ollut tärkeää, että se säilyisi aina toiveikkaana. Jos multa tulisi masennuslevy, jossa jään rypemään huonoon vointiin, se tarkoittaisi että mä olen luovuttanut. Ja sitä mä en koskaan halua tehdä.

Samoja teemoja Aaro käsitteli avoimesti Instagram-tilillään. Viime kuukausina hän julkaisi reflektoivia tekstejä päihdehistoriastaan ja mielenterveyden haasteista, mutta sitäkin enemmän toivosta, takaisin itsensä äärelle löytämisestä ja tuoreesta ”wellness-oriented” tuotannostaan. Tuplasinglet Juusto kumuloituu/Helsinki skyline sekä heinäkuinen Kokka kohti Caprii/Huvijahti ovat totta tosiaan ehtaa hyvinvointiräppiä paratiisinomaisine mielikuvineen ja vuolaine tsemppiasenteineen.

Tsemppii Tuuttis, meno näyttää hyvält
Alkoholitont shamppanjaa, sitten syyään
Otan pikalähdön Malagaan
Mun crew:l on bluntti, ne pistää sen palamaan

(Tsemppii, Venlafaxin Cowboy, 2025)

Tänä kesänä Aaro tuntui olevan kaikkialla. Hän esiintyi festareilla ja klubeilla, kävi Ravintola PPK:n terassilla vissylasillisilla ja tylsistyi päivätöissä – ”VITTU JESSS, mä pääsin töistä!” -huudahduksia kuultiin hänen Instagram-tarinoissaan harva se päivä. Hän perusti faneilleen Discord-yhteisön nimeltä Ex-Nuoret, laittoi oman vaatemerkin aluilleen ja kertoi kirjoittavansa muistelmiaan.

Viimeinen Instagram-päivitys käsitteli Ex Tuuttikzen tulevaa tsemppibiisiä Kurvaan/Tienaan: ”Mä mäinfestoin teille kaikille 100 000€ lisää hilloo niin et pannari on kateellinen! #juusto #hillo #taateli” lukee kuvatekstissä. Vielä ei ole tiedossa, kuinka julkaisun käy, mutta sen tiedämme, että suomiräpin sydämeen jää Ex Tuuttikzen jäljiltä liian suuri aukko. Millaisia aarteita olisimme voineet häneltä vielä kuulla.

Itse näin Aaron viimeistä kertaa heinäkuun lopussa Kruununvuorenrannan Öljysäiliöllä. Meneillään oli open airit, joihin Aaro äkkiä ilmaantui kuin tyhjästä. Se ei ollut yllättävää, sillä hän tapasi käydä erinäisissä ug-bileissä räppäilemässä debyyttilevynsä riimejä raskaiden bassobiittien päälle.

Sillä kertaa hän ei kuitenkaan räpännyt. Heinäkuinen ilta-aurinko punersi horisontissa, ihmiset tanssivat, hiekka pöllysi.

Ja siinä Aaro vain seisoi, aurinkolasit silmillään ja meri takanaan.

Kirjoittaja on Ex Tuuttikzen ja Aaro Teikarin ikuinen fani