Joukkuevoimistelu|Jumppatytöt-esitys herättää kiinnostusta maailmalla: Kansallisteatterin suurelle näyttämölle saapuu 22 ulkomaista kuraattoria.
Jumppatytöt-näyttely Urheilumuseossa. Vasemmalta Inkeri Hyvönen, Sinikka Selin, Ella Lahdenmäki ja Katariina Havukainen. Kuva: Antti Hämäläinen
9.4. 17:40
Lue tiivistelmä
Jumppatytöt-näytelmä on ollut suuri menestys ja perjantaina avataan teemaan liittyvä näyttely Urheilumuseo Tahdossa.
Näytelmän takana on näyttelijäkolmikko Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki, joilla kaikilla on joukkuevoimistelutausta.
Kolmikko haluaa muuttaa joukkuevoimistelun valmennuskulttuuria ja kehottaa valmentajia sekä vanhempia avoimeen kommunikaatioon.
Heidän mukaansa MM-menestyksen tavoittelun inhimillinen hinta on liian kova, jos urheilijat joutuvat selkäleikkauksiin kolmekymppisinä.
Olympiastadionilla sijaitsevassa Urheilumuseo Tahdossa avataan perjantaina Jumppatytöt-näyttely, joka perustuu kaksi vuotta pyörineeseen samannimiseen näytelmään. Jumppatytöistä on tullut suurmenestys.
”Ensi viikolla meillä on sadas esitys”, Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki hihkaisevat.
Eikä missä tahansa paikassa, vaan Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Tilaisuus on samalla mieletön mahdollisuus esityksen pääsylle ulkomaisille estradeille. Tähän mennessä Jumppatyttöjä on esitetty Virossa ja Latviassa, mutta jatkossa vierailukohteita tullee lisää.
Suomalaisten konsepti, jossa urheilu ja kulttuuri yhdistyy tunteikkaalla tavalla on herättänyt kiinnostusta maailmalla.
”Kansallisteatteriin on tulossa 22 kuraattoria eri maista”, kolmikko kertoo.
Jumppatyttöjen takana on näyttelijäkolmikko, jolla on joukkuevoimistelutausta. Näyttelyn toteuttamisessa he saivat työryhmäänsä vahvistukseksi historian tutkija Sinikka Selinin.
Hyvösen mukaan tekijät ovat osuneet upeaan aiheeseen, joka koskettaa isoa joukkoa.
”Oman kehosuhteen pohtiminen on tuttua muidenkin lajien harrastajille.”
Etenkin alkuvaiheessa, suuri osa yleisöstä oli entisiä ”jumppareita” eli voimistelua harrastaneita tai lajissa kilpailleita.
Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki Minervaskolanissa Helsingin Töölössä. Kuva: Johanna Erjonsalo / HS
”Esityksen vetovoima onkin pitkälti siinä, että olemme tekijöinä ihan samassa prosessissa kuin katsojat”, Havukainen sanoo.
Tavoitteena on ollut selvittää, kuinka lapsuuden harrastus on muovannut tekijöiden identiteettiä pysyvästi.
”Ja käydä läpi sitä, miten voimistelutausta näkyy meissä edelleen.”
Havukainen, Hyvönen ja Lahdenmäki ovat kokeneita näyttelijöitä, mutta he eivät ole koskaan saaneet esityksistä samanlaista palautetulvaa kuin Jumppatytöistä.
”Meille sataa pitkiä sähköposteja, joissa usein todetaan, että kaikkien miesten pitäisi nähdä tämä esitys.”
Kolmikon mukaan laji on jäänyt vähälle arvostukselle miehisessä urheilumaailmassa.
Voimistelu on täyttänyt koko heidän elämänsä ja nyt se esitetään kaikelle kansalle näyttämölavalla. Monet lapsuuden ja teini-iän kokemukset ovat olleet tuskallisia. Niinpä esityksen työstäminen on ollut kolmikolle samalla melkoinen terapiaprosessi.
Kokemusasiantuntijoina heillä on antaa neuvoja esimerkiksi voimistelijoiden vanhemmille, jos he näkevät lapsen itkevän harjoitusten jälkeen.
”Rohkaisemme vanhempia kysymään useammin lapselta, että miten menee”, Lahdenmäki neuvoo.
Lapsen pahaa oloa ei voi laittaa sen piikkiin, että kipua ja kärsimystä tuottavat liikkeet ”kuuluvat lajiin”.
Kolmikko toivoo valmennuskulttuurin muuttuvan ja uskovat trendin jo käynnistyneen.
”Olemme saaneet nuorilta voimisteluvalmentajilta viestejä, joissa he kysyvät, kuinka heidän pitäisi valmentaa.”
No kuinka?
”Pitäisi miettiä, kuinka aikuisten lapsiin käyttämä valta toteutuu urheilussa”, Havukainen sanoo.
Lapsen elämä on ainutkertainen, joten valmentajilla ja vanhemmilla on siitä iso eettinen vastuu. Aikuisten kunnianhimo ei saisi määritellä lasten harrastuksen sisältöä.
”Kannustamme valmentajia ja vanhempia avoimeen kommunikaatioon ja reflektointiin”, kolmikko sanoo.
”Emme syytetä ketään ja ollaan itsekin osa tätä asiaa ja vastuussa meidän lapsistamme.”
Yhtä asiaa Jumppatytöt haluaa painottaa joukkuevoimistelussa.
”Se inhimillinen hinta, mitä meidän maailmanmestaruuksista maksetaan tällä hetkellä on liian kova, jos urheilijat joutuvat selkäleikkauksiin kolmekymppisinä tai seitsemänvuotiailla on rasitusmurtumat selkärangassa.”