GOOD LUCK, HAVE FUN, DON’T DIE
Ensi-ilta:13.4.2026 (VOD)
Alkuperäisnimi: Good Luck, Have Fun, Don’t Die
Ohjaus: Gore Verbinski
Käsikirjoitus: Matthew Robinson
Pääosissa: Sam Rockwell, Haley Lu Richardson, Michael Peña, Zazie Beetz, Asim Chaudhry & Juno Temple
Pituus: 134 minuuttia
Ikäraja: K16
Ohjaaja Gore Verbinskin Pirates of the Caribbean -elokuva oli jatko-osineen valtavirran viihdehömpäksi komeaa katsottavaa ja menestyikin erinomaisesti. Sen jälkeen meno ohjaajan uralla on ollut epätasaisempaa.
Vuoden 2013 The Lone Ranger -seikkailu haukuttiin kriitikoiden ja katsojien toimesta maanrakoon. Henkilökohtaisesti pidin elokuvasta yllättävän paljon. Lähes kymmenen vuoden takainen A Cure for Wellness -kauhuleffa on Verbinskin filmografian parhaita teoksia, huimaa visuaalista kikkailua jopa ohjaajan omalla asteikolla.
Nyt Gore Verbinski tekee paluun ajankohtaista tekoälyaihetta käsittelevällä tieteiskomedialla, josta aika on valitettavasti ehtinyt ajaa jo ohi.
Viime syyskuusssa Fantastic Fest -genrefestareilla maailmanensi-iltansa saanut Good Luck, Have Fun, Don’t Die -scifi-kohellus on kyllä hyvällä asialla, eikä ihan kehnokaan. Yhdysvalloissa alkuvuodesta julkaistu ja flopannut elokuva jäi meillä ymmärrettävistä syistä vaille valkokangaskierrosta.
Good Luck, Have Fun, Don’t Dielle sopiva esityspaikka olisi ollut parin viikon takainen Night Visions -festari. Sam Rockwellin tähdittämä mekastus olisi taatusti toiminut paremmin samanhenkisen köörin ympäröimänä valkokankaalta katsottuna kuin yksin kotona.
Kuva: © Briarcliff Entertainment
Black Mirror leffamuodosssa
Good Luck, Have Fun, Don’t Die tulee meillä tarjolle suoraan vod-palveluihin. Kotisohvalta tuijotettuna parempiaan samaan pakettiin sekoittava tieteiskomedia on useasta mainiosta ideasta huolimatta ylipitkä ja paikoin jopa ärsyttävä.
134 minuutin mittainen paketti leviää käsiin viimeistään viimeisen kolmanneksen aikana.
Matthew Robinsonin laiska käsikirjoitus lainaa tunnelmansa Terry Gilliamilta ja Daniels-duolta. Yritys sekoittaa 12 Apinaa -ja Everything Everywhere All at One -fiiliksiä päätyy pelkäksi sekoiluksi. Leffa naurattaa vain pariin otteeseen, eikä onnistu koskettamaan millään tasolla.
Nimetöntä aikamatkaajaa esittävä Sam Rockwell ilmestyy lounasravintolaan Los Angelesissa. Hän näyttää Blade Runnerin setistä karanneelta, mutta jo jonkin aikaa kadulla asuneelta kahelilta.
Läpinäkyvään sadetakkiin ja pommiin kietounut mies kertoo kyseessä olevan jo 117. aikamatka samaan kuppilaan. Hän tarvitsee apua pelastaaksen tulevaisuuden tekoälyltä. Siinä voivat auttaa vain dinerista löytävät ihmiset, kunhan mies saa kasaan oikean kokoonpanon.
Pommilaukaisin kädessään kaveri noukkii mukaan tämänkertaisen köörin. Räjähde on oikeasti aikamatkustusaparaatti, joka Groundhog Day -tyyliin vie hänet yhä uudestaan ja uudestaan tehtävän alkuun.
Niin väsynyt kuin vertaus onkin, niin AI-elokuvan kässäri on kuin tekoälyn itsensä rustaama.
Täyteen sähellystä, mukahauskaa sanailua ja loputonta ekspositiota ängetty leffa lainailee myös esimerkiksi Terminator 2 -ja Night of the Living Dead -elokuvista. Episodimaisen rakenteensa ansiosta kokonaisuus on kuin samaan pakettiin olisi tungettu eri tasoisia Black Mirror -sarjan jaksoja.
Rockwell on mainio näyttelijä, mutta Good Luck, Have Fun, Don’t Diessa hän ei vaikuta esittävän roolia. Loputtoman aikamatkailun väsyttämä sekopää, kuin Temu-versio Bruce Willisin 12 Apinaa -elokuvan hahmosta ei tunnu kiinnostavan näyttelijää lainkaan. Rockwell häseltää leffan puoliunessa läpi automaattivaihteella.
Kuva: © Briarcliff Entertainment
Pakotettua surrealismia
Good Luck, Have Fun, Don’t Dien sivuosahahmoista usea on päähenkilöä kiinnostavampi.
aailmanpelastushommiin päätyvät opettajapariskunta Mark ja Janet (Michael Peña & Zazie Beetz), sureva äiti Susan (Juno Temple), Uber-kuski Scott (Asim Chaudhry) ja Haley Lu Richardsonin esittämä Ingrid, joka on allerginen wi-fi-verkoille ja sähkölaitteille.
Elokuva esittelee tv-sarjamaisesti hahmojen taustatarinat yksityiskohtaisesti. Pari niistä on yhdentekeviä. Yhdessä olisi jo itsessään tarpeeksi aineksia omaan koko illan elokuvaansa.
Kantava idea maailman haltuunsa saavasta tekoälystä esitetään modernin teknologian ja kännykkäriippuvuuden kautta. Ohjaaja Gore Verbinski on puhunut jo pidempään tekoälyn vaaroista. Luovaa taidetta ei voi tehdä kuin ihminen, mutta elokuva vaikuttaa vastustavan kaikkea nykyteknologiaa.
Tieteiskomediaksi Good Luck, Have Fun, Don’t Die on omituisen synkkä, jopa lohduttoman toivoton. Itseisarvoisen sähellyksen ja masentavan tulevaisuudenkuvan huumori ja vakavampi sanoma eivät ole tasapainossa.
Kännykän loputon räplääminen ja somealustojen algoritmien mädättämät aivot ovat oikea ongelma. Meta, Twitter, Google, Amazon ja muut teknologiajätit ovat onnistuneet jo varastamaan henkilökohtaisen datan lisäksi monien tulevaisuudenuskon. Äärioikeiston nousu, demokratian rapautuminen, disinformaatio ja puhdas fasismi ovat tutkitusti algoritmin aikaansaannoksia.
Suoraa lähetystä Artemis II -kuulennon matkasta avaruudessa yli viikon ajan suorana lähetyksenä seuranneen on hankala tuomita teknologian kehitystä lähtökohtaisesti huonoksi asiaksi.
Kuva: © Briarcliff Entertainment
Vanhentunut futurismi
Suurella kauhalla kaapiva, paranoidi anti-AI-elokuva vie muutaman tarinoistaan yllättäviin suuntiin.
Moraalipaniikkia lietsova leffa sysää digimaailman ongelmat ikään kuin yksilön niskaan, eikä uskalla osoittaa sormellaan oikeiden pahisten suuntaan. Muka-anarkistinen asenne on kuin amerikkalainen keskitien demokraattipoliitikko. Somessa ehkä paikoin räväkkä, mutta tosielämässä mauton ja hajuton.
Good Luck, Have Fun, Don’t Die todellakin toimisi paremmin tv-sarjana. Mukana on massiivinen määrä informaatiota, mutta teos jurnuttaa pakonomaisesta kaahauksesta huolimatta paikoillaan.
Black Mirror -tyylin satiiri huitoo jo olemassaolevaa tai nurkan takana odottavaa huippumodernia teknologiaa kohti.
Ensimmäisenä esitellään hahmoista tylsin, aina korkeintaan keskinkertaiseen roolisuoritukseen venyvän Michael Peñan esittämä Mark-opettaja.
Hänen oppilaansa ovat muuttuneet kännykkäzombeiksi, jotka notkahvat mainosmoodiin kesken keskustelun. Nuoriso on kirjaimellisesti jättifirmojen myymien turhuuksien käveleviä mainostelineitä. Idea on kuin suoraan vuosikymmenen takaa.
Edes AI-pääpahis ei muistuta sitä tekoälyä, jonka kanssa liian moni on päivittäin tekemisissä. Leffan uhka siviilisaatiolle on kuin päivitys The Lawnmover Man -kalkkunaklassikosta, visuaalisesti sentään komeankekseliäillä tehosteilla toteutettuna.
Good Luck, Have Fun, Don’t Die hyödyntää ilahduttavan paljon kameran edessä tehtyjä tehosteita. Vanhan koulukunnan komeudet kuitenkin hukkuvat harmillisesti digipuuroefektien sekaan.
Kuva: © Briarcliff Entertainment
Kuin kritiikkinsä kohde elokuvamuodossa
Good Luck, Have Fun, Don’t Die -elokuvan paras sivujuonne on Juno Templen esittämän Susanin taustatarina, jossa äiti menettää poikansa kouluampumisessa.
Muiden lasten äidit suhtautuvat tragediaan hämmentävän tyynesti, kunnes heille selviää Susanin olevan ensikertalainen – äiti, jonka lasta ei ole aiemmin murhattu.
Naiset ohjaavat Susanin kloonausfirmaan, joka lupaa palauttaa pojan täsmälleen samanlaisena kuin alkuperäinen. Palvelu ei tietenkään ole halpaa, eikä lopputulos toivottu.
Osa äideistä on päätynyt surussaan hassuttelemaan kloonilastensa kanssa. Korvikkeet eivät pärjää originaaleille. Yksi lapsista on kouluammuttu hengiltä jo neljästi, joten vanhemmat tekevät klooneista tahallaan sieluttomia viihdykkeitä.
Rakasta jälkikasvua muistuttavan juniorin voi laittaa vaikkapa kertomaan loputtomia vitsejä tai pakottaa muslimiksi. Jättimäisen pitkäksi tuunattu jälkikasvu naurattaa saman lapsen useita kertoja menettäneitä.
Myös Haley Lu Richardsonin näyttelemän teknologia-allergisen Ingridin tarina on kiehtova. Hän on menettänyt tosirakkautensa Timin (Tom Taylor) virtuaalimaailmalle. Miehen päässä jatkuvasti oleva vr-vekotin on oleellinen osa tulevaisuuden kauhuskenaariota. Se kytkeytyy osaksi maailmanvalloittaja-AI:ta, jota koodaa nykyhetkessä yhdeksänvuotias pikkupoika.
Tarinaan liittyvät myös luonnollisesti aikamatkustuksen kautta paradoksit ja vähemmän yllättävät sukulaissuhteet.
Nykyhetkeen sijoittuva Rockwellin johtama maailmanpelastamismissio apinoi aivan liikaa Everything Everywhere All at Oncea. Surrealistinen kuvasto näyttäytyy itseisarvoisen pöljänä. Naurun sijaan touhu ärsyttää, köörin sekoillessa mekastaen äänekkäästi absurdista kohtauksesta toiseen.
Kahden tunnin ja vartin mitassaan metelivirta alkaa muistuttaa kritiikkinsä kohdetta. Everything Everywhere All at Once -leffassa maksimalismi toimi, koska nettiajan hypermodernismi oli inhimillisyydessään koskettavaa.
Good Luck, Have Fun, Don’t Dien höpsismi on kuin elokuvan muodon ottanut TikTok-virta.
Kuva: © Briarcliff Entertainment
Sielutonta scifi-sähellystä
Gore Verbinski antaa absurdin satiirinsa keikahtaa epäkoherentiksi kokonaisuudeksi ilmeisen tahallisesti. Sam Rockwellin ja maailmanpelastajatoveriensa kohtaamat possunaamaripahikset, kännyköidensä käskyttämät nuorisozombiarmeijat ja Godzillan kokoinen kissan ja hevosen hybridi huutavat parempaa käsikirjoitusta.
Taitavampi skribentti kasaisi kahjouksista Monty Pythonin säännöillä pelaavan scifikomedian. Nyt sekoilu pelkän sekoilun takia puuduttaa.
Ylipitkän leffan kliimaksi on myös melkoinen tussahdus, joka vain alleviivaa Monster Trucks -leffasta tutun Matthew Robinsonin kässärin kehnoutta. Rytmitys saa tekeleen tuntumaan reippaasti mittaansa pidemmältä, josta joutaisi tällaisenaan mäkeen ainakin puoli tuntia.
Verbinskin elokuva haluaa olla fiksu tieteiskomedia, mutta lopputulos muistuttaa Simpsonien isoisä-meemiä, puiden nyrkkiä nuorison käteen kiinnikasvaneille kännyköille TikTokeineen.
Muutamista pätevistä seteistä ja uskottavan kahjoista tehosteluomuksista huolimatta Good Luck, Have Fun, Don’t Die on visuaalisesti ruma elokuva, yhtä hengettömän eloton kuin sen kritisoiman teknologian luomukset.
