Elvi Överman (vas.) valittiin viime vuonna Muistiliiton vuoden vapaaehtoiseksi. Elvi ja Liisa kuvattiin heidän kotikirkossaan, Kannuksen kirkossa.
Kun yksin asuva sairastuu muistisairauteen, kuka auttaa arjessa? Liisan ja Elvin tarina osoittaa, että ystävyys on myös syvää huolenpitoa.
Kun kannuslainen Elvi Överman, 68, meni ensimmäistä kertaa käymään Liisan, 82, luona toukokuussa 2023, naisilla synkkasi välittömästi.
”Liisa oli niin sympaattinen tyyppi, että meistä tuli kavereita heti. Hän kertoi avoimesti heidän tilanteestaan, ja minä uskalsin kysyä.”
Liisa asui kahdestaan miehensä kanssa. Molemmilla oli todettu muistisairaus. Liisalla se oli tuolloin vielä lievä, miehellä vaikeampi. Liisan lapset hänen ensimmäisestä avioliitostaan asuivat kaikki kaukana, eikä tukiverkostoja oikein ollut.
Mutta sitten paikalle putkahti Elvi.
”Hänestä tuli minulle tuki ja turva”, kuvailee Liisa.
”Parasta muistikaverina on se tunne, kun voi auttaa ja antaa toiselle jotakin”
Kaikki alkoi siitä, kun Elvi kävi vuonna 2016 muistiyhdistyksen muistikaverikoulutuksen. Tai oikeastaan kaikki alkoi jo aiemmin, Elvi huomauttaa.
”Olen koulutukseltani lähihoitaja. Työskentelin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kun edesmennyt äitini sairastui muistisairauteen, se alkoi kiinnostaa minua entistä enemmän.”
Vuodesta 2018 lähtien Elvi on toiminut muistikaverina useille muistisairautta sairastaville.
”Parasta muistikaverina on se tunne, kun voi auttaa ja antaa toiselle jotakin”, hän sanoo.
Kun Elviltä toukokuussa 2023 kysyttiin, ryhtyisikö hän muistikaveriksi eräälle Liisalle, oli hän parhaillaan lomalla miehensä kanssa. Ensimmäinen ajatus oli, että kiitos, mutta ei kiitos.
”Hetken asiaa pohdittuani ajattelin, että kyllähän tämä pariskunta tarvitsee apua. Olin myös pari viikkoa aiemmin nähnyt heidät ruokakaupassa ja silloin olin ajatellut, että jotain tässä nyt on – kummallahan heistä on muistisairaus.”
Elvi lauloi Liisan miehen kuolinvuoteella
Ajatuksena oli, että Elvi toimisi Liisalle lenkkiseurana. Alussa lenkeille lähti mukaan myös Liisan mies.
Pian hän joutui kuitenkin sairaalaan ja lokakuussa 2023 hän menehtyi. Tässä vaiheessa Liisa ja Elvi olivat tulleet jo niin läheisiksi, että Liisa oli pyytänyt Elvin tuekseen jäähyväisiä jättämään.
Liisa silitteli miestään ja piti häntä kädestä. Kun Liisa totesi, että kohta heidän rakkauden satunsa alkaa olla lopussa, Elvi kysyi, saako hän laulaa. Ja niin Elvi lauloi Reijo Taipaleen tunnetuksi tekemän kuubalaisen tangon Satu rakkauden.
”Se oli todella kaunis hyvästijättö”, Liisa sanoo.
Lue lisää: Pelkäätkö muistisairautta? Näin erotat turhan pelon aiheellisesta
Puolison kuoleman jälkeen Liisa jäi yksin asumaan kerrostalokaksioon. Naisten kotien välillä oli onneksi vain 300 metriä, ja Elvin oli helppo pistäytyä Liisan luona. Myös Elvin miehestä Pekasta tuli läheinen Liisalle.
Pikkuhiljaa Liisan kotona asuminen vaikeutui. Turvaranneke oli usein hukassa, ja jos Liisa kävi yksin ulkona, hän ei välttämättä löytänyt enää kotiin.
”Tuli turvaton olo, kun tiesin, etten enää hallitse kaikkia asioita. Yksin ollessa sitä pyörittelee mielessään kaikenlaisia pelkoja”, Liisa kertoo.
”Yksin en häntä jätä”
Runsas vuosi sitten Liisa pääsi muuttamaan yhteisöllisen asumisen yksikköön, jossa on henkilökuntaa paikalla päivisin ja asukkaiden kesken yhteistä tekemistä.
Kiitos, kun olet! Liisan ja Elvin muistikaveruus syveni ystävyydeksi. Liisa sanoo, että Elvi on hänelle tuki ja turva.
Muutto ei vaikuttanut naisten ystävyyteen. He soittelevat lähes päivittäin ja vaihtavat kuulumisia. Kahdesti viikossa nähdään kasvokkain. Usein he lähtevät ihmisten ilmoille.
”Liisa tykkää käydä hengellisissä tilaisuuksissa, ja olen Liisan tukena kirkkokäynneillä kotikirkossamme. Joskus menemme paikalliseen kahvilaan ja parannamme maailmaa kahvikupin ääressä. Kesäisin haemme Liisan kahville meidän terassillemme”, Elvi kertoo.
Elvi on merkitty Liisan tukihenkilöksi. Hän kuljettaa Liisaa myös tarvittaessa lääkäriin ja hammaslääkäriin ja pitää yhteyttä Liisan poikaan.
Elvi korostaa, että hän osaa vetää myös rajat: hän ei ole Liisan hoitaja, vaan muistikaveri ja ystävä.
”Olen luvannut Liisalle, että jos hänelle tulisi terveysongelmia ja lähtö sairaalaan Kokkolaan, niin sillä hetkellä minun autonnokkani lähtee ambulanssin perään. Yksin en häntä jätä.”
”Tämä on sielujen sympatiaa”
”Se, että ollaan samalla aaltopituudella. Että on helppo kommunikoida toisen kanssa. Ja että toiseen voi luottaa ja uskoutua arimmistakin mieltä painavista asioista”, Liisa vastaa.
Juuri sellaista on Liisan ystävyys Elvin kanssa.
”Tämä on sielujen sympatiaa.”
Lue lisää: Moni muistisairas kysyy Erja Häkkiseltä saman kysymyksen − vastaus on rohkaiseva
Elvi nyökyttelee vieressä.
”Juuri tuo luottamus on tärkeää. Me myös arvostamme toisiamme. Kun Liisa puuskahtaa, että hän on tällainen höppänä, minä vastaan, että et sinä mikään höppänä ole. Muisti vain tekee tepposiaan välillä. Olet sympaattinen ja ihana ihminen ja ystävä.”
Juttu on julkaistu Vivassa 4/2026.