Juttusarjassa käymme hämeenlinnalaisten yhtyeiden treeneissä.

Kitaristi Juha Sarkkola tepsuttaa paljain jaloin kitaransa rytmissä keskustelun lomassa. Olemme saapuneet seuraamaan hämeenlinnalaisen rytmimusiikkiyhtye The Blassicsin soittoharjoituksia.

Kaurialassa, Odd Funk Recordsin studiolla on tarjolla vihreää teetä ja hikisiä rytmejä. Harjoitustilaan väljästi ripoteltuna ovat trumpetisti Tuure Tammi ja basisti Ville-Pekka Järvinen. Pian rytmiryhmään Järvisen tueksi saapuu perkussionisti Victor Tokpanou. Hän asettuu congarumpujen taakse ja kaivaa laukustaan perkussioita.

Sarkkola tarjoilee vihreää teetä ihmisille ja herkun studiokoiralleen Meijulle ja tarttuu heti takaisin kitaraan. Yhteinen jammailu taukoaa vain hetkeksi, kun tila täyttyy lopuistakin soittajista.

Poikkihuilisti Hanna Lotti, rumpali Joona Venäläinen ja saksofonisti Mikko Veijonen saapuvat viimeisenä. Kun bänditoverit ovat saaneet lämpimät halaukset, asettuvat kaikki omille paikoilleen.

Rytmikkääseen jammailuun liittyy soittajia yksi kerrallaan. Puhallinsoittimet hakevat yhteistä virettä perkussioiden, rumpujen ja basson tahdittamana.




Soittajat tervehtivät toisiaan lämpimin halauksin. Tomi Vesaharju




Victor Toknpanou, Veli-Pekka Järvinen ja Joona Venäläinen. Tomi Vesaharju




Hanna Lotti soittaa poikkihuilua, Tuure Tammi trumpettia ja Mikko Veijonen saksofonia. Tomi Vesaharju

Paljaat jalat siellä täällä tamppaavat lattiaa musiikin tahdissa. Muutaman minuutin kuluttua Venäläinen lopettaa rumpujen soiton.

– Nice groove, hän huikkaa rumpujen takaa Tokpanoulle.

– Mikko veteli freenä, Venäläinen jatkaa viitaten Veijosen vapaaseen soitantaan, joka sivuutti kielisoittimien sointukuviot.

Veijosella on baritonisaksofonissaan uusi suukappale, joka avulla vintagesoitin pysyy paremmin vireessä.

– Ai tänään vedetään vireessä? Sarkkola huikkaa.

Sanailun jälkeen soitto jatkuu hetken kunnes mikrofonien äänen tasot ovat kohdallaan ja puhallinsoittimet ovat löytäneet yhteisen sävelen.

Kun Tammi huomaa, että jamittelu alkaa kuulostaa tarpeeksi hyvältä, hän käy laittamassa tarkkailuhuoneessa äänityksen päälle kesken soiton.

Näin The Blassicsin biisit saavat pitkälti alkunsa.

– And this is how we do it, Venäläinen toteaa kun yhtye lopettaa monen minuutin improvisoidun yhteissoiton.




Studion tarkkailuhuoneessa iskettiin rystyset yhteen, kun nauhalle tallentui hyvät jamit. Tomi Vesaharju




Odd Funck Recordsin studio on täysin analoginen. Tomi Vesaharju

Väkeä siirtyy tarkkailuhuoneeseen kuuntelemaan, mitä tuli talteen.

Soittajat jammailevat miksauspöydän edessä juuri tallennettua musiikkia. Soiton lomassa jotkut innostuivat laulamaan rytmikkäitä sanoja, jotka eivät tuntemillani kielillä tarkoita mitään. Hetkessä syntyneet vokaaliosuudet aiheuttivat innostusta ja hilpeyttä soittajissa ja nauhalle tallentui Lotin heleä nauru.

Yhteinen hyväksyntä improvisoidulle kappaleelle sinetöidään iskemällä rystyset yhteen.

Jokainen sessio tallentuu omalla soundillaan, riippuen mikkien asennosta ja paikalla olevista tyypeistä.

– Välillä hämmentyy itsekin, miten erilaiselta jotkut äänitteet saman vuoden sisällä kuulostavat. Analogisuus, musan fyysisyys ja käsin kosketeltavuus ovat kantavia teemoja, mutta sessioiden soundit ovat keskenään tosi erilaisia, Sarkkola kertoo.

– Paljon myös kokeillaan ja etsitään uutta kiinnostavaa soundia, Tammi jatkaa.

Tarkkailuhuoneessa on Suisto-klubin vanha miksauspöytä. Suiston siirtyessä digitaaliseen aikaan analogisella laitteistolla on Odd Funkin studiolla nauhoitettu musiikkia vuodesta 2013 saakka. Laitteisto on efektejään myöten täysin analoginen.

Analoginen äänen tallentamisen taito on hioutunut tekemisen kautta yli kymmenen vuoden ajalta.

– Se on niin aineellista, kun väännät tuolta jotain nappia ja kuulet, mitä se tekee. Näiden laitteiden avulla on oppinut kuuntelemaankin musiikkia, Tammi kertoo.

Kelanauhurin liike on hypnoottinen.

Sarkkola innostuu kuvailemaan musiikin liikettä, joka alkaa kehoa liikuttavasta rytmistä, siirtyy siitä pyörivälle kelanauhurille ja jatkaa matkansa uraksi vinyylilevylle, joka pyörii levysoittimessa.




Kitaristi Juha Sarkkola. Tomi Vesaharju




Basisti Veli-Pekka Järvinen. Tomi Vesaharju

The Blassicsin levymyynti on Sarkkolan ja Tammen arvioiden mukaan parempaa ulkomailla kuin Suomessa.

– Kun tekee pääsääntöisesti instrumentaalimusiikkia, se ei ihan hirveästi välttämättä myy. Meidän musiikki on kuitenkin löytänyt breikkausporukoihin ihan hyvin. Semmoisia ekolokeroita, Tammi kuvailee.

The Blassics julkaisi levyjä aluksi itsenäisesti. Uunituoreet levyt kulkivat maailmalle ja levykauppoihin Sarkkolan ja Tammen repuissa. Oli kyseessä sitten työ- tai vapaa-ajan matka, levyjä oli oltava mukana.

Samalla kun oma levy siirtyi levykaupan valikoimaan, pääsi jauhamaan musiikista kaverin, eli levymyyjän, kanssa.

– Kyllä ne niitä levyjä otti, mutta paljon me ostettiinkin, Sarkkola naurahtaa.

– Suomessakin vietiin paikan päälle Helsingin levykauppoihin ja Tampereellekin. Rinkka selkään ja junalla mestoille, Tammi muistelee.

The Blassics on jammailtavaa rytmimusiikkia, mutta kymmenen vuoden ajalta levyt Odd jazz vol. 1 ja vol. 2 poikkeavat vapaamman ilmaisun ja rikotumman rytmin puolella. Levyjen teemana ovat ensikohtaamiset.

Tokpanou ja Tammi tapasivat ensimmäisen kerran Odd jazz vol. 1:en äänityksissä. Vuonna 2014 Tokpanoun ja Tammen linkitti yhteen heidän yhteinen tuttunsa, kuvataitelija Ahti Isomäki, jonka kanssa Tokpanou oli soittanut aiemmin yhdessä.

– Soitimme yhdessä Victorin kanssa ennen kuin juttelimme. Musiikki on ollut myöskin tutustumisen ulottuvuus tai kieli, Tammi kuvailee.

Ensin yhtyeessä jäseniä oli viisi. Kokoonpano on vaihdellut kymmenen vuoden aikana ja suurimmillaan The Blassics soittaa yhdeksän hengen voimin. Mukana ovat tällöin perkussionisti Jukka Teerissaari ja laulaja Mikimac.

Kukaan yhtyeessä ei soita ammatikseen.

– Tämä on meille sellainen asia, jota voidaan tehdä, jota saadaan tehdä ja tehdään hartaasti, Tammi painottaa.

The Blassicsin musiikkia julkaisee ja jakelee tällä hetkellä detroitilainen Funk Night Records. Odd Funk studiolla tehtyjä äänitteitä ovat myös julkaisseet muun muassa berliiniläinen HHV, tallinnalainen RRGems Records sekä tamperelainen Ultraääni Records.




Perkussionisti Victor Tokpanou. Tomi Vesaharju




Uudet kappaleet syntyvät usein yhdessä jammaillen. Kuvassa Juha Sarkkola. Tomi Vesaharju

Kaksituntisista treeneistä on kulunut hieman yli puolet. On hyvä hetki keskustella Hämeenlinnan soundeista.

Tammi ja Sarkkola ovat tehneet aiemmin yhdessä dj-keikkoja Hämeenlinnassa ja he ovat järjestäneet myös erilaisia musiikkiklubeja. Korona-ajan jälkeen kaverukset ovat käyneet vähemmän tapahtumissa ja tiskijukkahommatkin ovat jääneet vähemmälle, joten ajankohtaista kommentaaria siihen, miltä Hämeenlinna kuulostaa tällä hetkellä, ei ole päässyt muodostumaan.

Hämeenlinnan kulttuurikenttä yleisemmin herättää kuitenkin ajatuksia yhtyeen jäsenissä.

– Ongelma on se, että Hämeenlinnasta valuu kaikki kulttuurin tekijät ulkopaikkakunnille, Venäläinen sanoo.

Venäläinen kuvailee Hämeenlinnan kulttuurikenttää melko olemattomaksi tai sellaiseksi, joka pitää itse luoda. Hän sisällyttää kulttuurikentälle kaikki luovan alan tekijät valo- ja ääniteknikoista esittäviin taiteilijoihin.

– Sikäli pitää kompata Joonaa, miten paljon esimerkiksi Purple Fest sai kaupungilta tukea? Se oli noin tuhat euroa, Tammi lisää.

Kaupungille Venäläiseltä riittää kuitenkin ymmärrystä asukkaiden ikäjakauman vuoksi. Nuorten aikuisten määrä kaupungissa on verrattain pieni, ja määrärahat kulttuurille ovat vähäisiä.

Venäläinen oli mukana Kulttuuripumppaamo ry:ssä, joka yritti yli kahden vuoden ajan rakentaa nuorisokulttuurikeskusta Ahveniston vanhaan vesipumppaamoon. Hankkeessa kaupunki oli vahvasti mukana, mutta hanke kaatui liian suuriin remonttikuluihin, joita rakennuksiin olisi pitänyt tehdä.

– Täällä on varmasti ollut kymmeniäkin järjestöjä ja yhdistyksiä yrittämässä luoda kulttuuria. Se on vähän niin kuin yrittäisit viljellä aavikolla, Venäläinen summaa.

Järvinen painottaa, että Hämeenlinnalla on erityinen kulttuurillinen perintö, jota voisi jatkaa.

– Onhan se hullua, että sitä on täällä tosi vähän, hän pohtii.

– Hämeenlinnan soitannollinen kerho on pitänyt rytmimusaa kaupungissa hyvin esillä, esimerkiksi Linnajazzeilla. Kaupunki voisi sitoutua vakaammin ja pidemmällä aikavälillä tukemaan tällaista toimintaa, Tammi kommentoi.




Tuure Tammi kertoo, että yhtye on alkanut ottaa kappaleisiinsa mukaan myös lyriikoita. Tomi Vesaharju




Odd Funck Recordsin studiolla on soittotila, jonka viereisessä huoneessa on tarkkailuhuone. Tomi Vesaharju

Improvisoidun jamittelun jälkeen on aika ottaa nauhalle uusi kappale. Kappale on syntynyt jo aiemmin ja nyt se hiotaan rakenteeltaan kuntoon ja soitetaan nauhalle.

Ennen soittoa Veijonen viskaa saksofonin sisään shamppanjapullon korkin.

– Eräs soitinkorjaaja kertoi, että shamppanjapullon korkki auttaa alimpia ääniä syttymään, hän kertoo.

Kuohuviinipullon korkki ei välttämättä ajaisi samaa asiaa.

Treenikämpän ilma on kostean kuuma ja aurinko siivilöityy tilaan pölystä harmaantuneen ikkunan läpi. Vaikka elokuun aurinko ei tilaan pyrkisikään, veisi rytmikäs musiikki joka tapauksessa mielen valoisaan paikkaan.

Uudessa kappaleessa lauletaan yhdessä “anna sielusta, se on funkkia!”

– Olemme alkaneet ottaa lyriikoita mukaan, tällaisia yksinkertaisia, Tammi sanoo ja naurahtaa.