The Summit Suomi. MTV.
MTV

Tikkaat vapauteen olivat myös yhden The Summit -kisaajan tie pudotukseen.

The Summit Suomen sunnuntaina 19. huhtikuuta MTV3:lla
nähdyssä jaksossa jälleen yhden kilpailijan matka päättyi.

Video: Erikoisin roolia varten opeteltu taito?

Kauden kahdeksannen jakson aikana esimerkiksi analysoi, että jäljellä olevaan kilpailijaryhmään oli muodostunut pari tiivistä kolmen hengen ryhmää. ja kosiskelivat Pietaria joukkoihinsa.

Hurja numerotehtävä

Jakson loppupuolella Pietari ja joutuivat suorittamaan vaativaa numerosarjan muistitehtävää.

– Aika uskomatonta, kuinka kaksi äijää saa viihdytettyä itseään numerosarjalla, Pietari sanaili Jackylle.

Miesten välille näyttikin muodostuneen tiukka yhteys.

Jacky ja Pietari tekivät tietämättään dramaattisen yhteispäätöksen. The Summit Suomi. MTV.

Jacky ja Pietari tekivät tietämättään dramaattisen yhteispäätöksen.
MTV

Kirje kertoi karun kohtalon

Pietarin ja Jackyn kaksikko majaili numerotehtävän ajan pienessä rakennelmassa vuoren seinämällä. Sieltä pääsi pois vain tikkaita pitkin.

Jakson loppusuoralla muille kisaajille kerrottiin kirjeitse, että tikkaat pitää kuitenkin vetää pois, kun ensimmäinen kaksikosta on kiivennyt ylös. Pietari ja Jacky ei kuitenkaan tästä tienneet ja he vain pohtivat, kuinka kisa tulee ylipäänsä jatkumaan.

– Sanon saman kuin Millalle aiemmin. Jos tämä on minun lähtöpäiväni, niin minusta oli kiva viettää se sinun kanssasi, Jacky kertoi Pietarille.

”Haluatko mennä ensimmäisenä?

Jacky ja Pietari tekivät yhteispäätöksen siitä, kumpi lähtee kiipeämään ensimmäisenä.

– Haluatko mennä ensimmäisenä? Jacky ehdotti.

– Kyllä se minulle käy, jos se on sinulle ok, Pietari vastasi.

– Anna palaa. Nähdään huipulla, Jacky vielä kehotti.

Hänen noustuaan tunteidensa vallassa olleet muut kisaajat huusivat alhaalla odottaneelle Jackylle kammottavan totuuden.

– Me emme saa laskea tikkaita enää alas. Me saimme siitä tänään kirjeellä tiedon, Jackyn kanssa läheiseksi tullut itkuinen huusi.

”Se on elämää”

Pikkumökissä odottanut otti tiedon vastaan rauhallisesti.

– Anteeksi, Jacky, kyynelehti.

– It’s okey! Se on life, se on elämää. Voitteko viedä sen pehmolelun huipulle? naureskeleva Jacky huusi takaisin.

Lopulta tunteet saivat vallan Jackyssäkin.

– Tiputus tuli yllätyksenä. Kumpikaan meistä Pietarin kanssa ei ajatellut, ettei tikkaita pudotetakaan toista kertaa. Olisin halunnut vielä halata koko retkikuntaa. Se itketti, Jacky kertoi.

The Summit Suomi MTV3:lla sunnuntaisin kello 19.30.