Vain kovapintaisimmat selviävät, likaa, oksennusta ja ulosteita, kuvottavat olosuhteet.
Tällaisia otsikoita on näkynyt medioissa sen jälkeen, kun eduskunnan oikeusasiamies julkisti huomautuksen tuoneen selvityksen asunnottomien tilanteesta ja tarkastuskertomuksen Hietaniemen hätämajoituksesta.
Selvityksen mukaan vuonna 2024 vaara- ja uhkatilanneilmoituksia tehtiin 120 kappaletta eli keskimäärin joka kolmas päivä.
Selvitystä lukiessa herää kysymys, onko tässä Helsingin vaarallisin työpaikka?
Kuka haluaa tehdä töitä yhä arvaamattomammin käyttäytyvien päihteiden käyttäjien parissa vanhan kerrostalon sokkeloisissa tiloissa?
Kaksi Hietaniemen hätämajoituksen työntekijää lupautuu kertomaan Helsingin Uutisille työtehtävistään sekä siitä, millaisia eettisiä ristiriitoja he kohtaavat työssään. Samalla he kertovat siitä, miksi haluavat tehdä töitä juuri asunnottomien parissa.
Ohjaajina talossa toimivat naiset eivät halua olla esillä omilla nimillään. He esiintyvät jutussa Tiinana ja Sirpana.
Tiina, 49, on työskennellyt seitsemän vuotta Hietaniemen palvelukeskuksessa.
Sirpa, 57, on työskennellyt talossa reilun vuoden.
Heti aluksi molemmat naiset toteavat olevansa tyytyväisiä apulaisoikeusasiamiehen selvitykseen, joka nosti esille erityisesti sen epäkohdan, että hätämajoitukseen tulee hyvin erilaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä, mikä altistaa esimerkiksi taloudelliselle hyväksikäytölle.
Ongelmaksi todettiin myös pitkittynyt majoittuminen väliaikaiseksi tarkoitetussa hätämajoituksessa, jonka olosuhteet makuusaleineen ja yhteisvessoineen ja -suihkuineen ovat karut.
– Tuli sellainen olo, että meidän asiakkaita ja meitä työntekijöitä on nyt kuultu, Tiina toteaa apulaisoikeusasiamiehen tarkastusraportista.
Keitä sitten ovat Hietsun hätämajoituksen asiakkaat?
– Ihmisiä, vastaa Tiina ensimmäiseksi.
– Ihmisiä, jotka ovat kokeneet kaikenlaista elämässä. On tapahtunut asioita, ja sitten on tipahdettu tukiverkostoista ja ajauduttu tänne, tipahdettu tukiverkoista.
– Varsinkin hätämajoituksen puolella tuntuu, että lähes kaikilla on traumatausta. Lapsena tai nuorena ei ole ehkä saanut tarpeeksi turvaa ja tukea, on joutunut selviytymään yksin.
Kolme ihmistä torkkui Hietaniemen palvelukeskuksen tv-salissa iltapäivällä. Kukaan ei katsonut televisiota. Marjo J. Rämö
Traumatisoituneella ihmisellä on usein mielenterveysongelmia. Jos niihin ei saa oikeaan aikaan hoitoa, ihminen alkaa lääkitsemään itseään päihteillä. Siitä alkaa kierre.
On myös majoittujia, joiden kohdalla putoaminen tuntuu todella yllättävältä.
– On ollut perhe, työ, asunto, harrastukset ja sitten eräänä päivänä oletkin hätämajoituksessa, Sirpa kertoo.
Asiakkaiden ongelmissa näkyy iso muutos.
– Vielä seitsemän vuotta sitten täällä oli enemmän myös niitä, jotka ovat pelkästään alkoholin käyttäjiä. Nyt näkyy sekakäyttö. Iso muutos on myös se, että asiakkaat ovat entistä nuorempia, Tiina sanoo.
Hietaniemen palvelukeskukseen kuuluu 60-paikkainen hätämajoitus ja 52 soluasuntoa tilapäiseen majoittumiseen.
Talossa työskentelee Tiinan ja Sirpan ohella 17 muuta ohjaajaa, työtoiminnan ohjaaja, vastaava ohjaaja, johtaja, kaksi sairaanhoitajaa, lääkäri, kaksi sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijä. Talossa on 1–2 vartijaa vuorokauden ympäri.
Töitä tehdään kolmessa vuorossa.
Pääaulan valvomossa otetaan vastaan varauksia seuraavalle yölle.
– Asiakkaat saattavat soittaa tai tulla varamaan paikan itse, tai sitten meille soitetaan erilaista palveluista.
Pääaulan valvomo. Marjo J. Rämö
Valvomo on myös eräänlainen tietotoimisto, jonka kautta viranomaiset yrittävät tavoitella ihmisiä, joilla ei ole puhelinta tai, jotka eivät ole tulleet sovittuihin sosiaali- ja terveyspalveluiden tapaamisiin.
– Kaikilla ei ole omaa puhelinta.
Myös huolestuneet omaiset soittelevat ja kyselevät läheistensä perään.
– Emme voi antaa mitään tietoja täällä olevista, Tiina kertoo.
Työntekijä voi ainoastaan ottaa vastaan huolestuneen äidin soittopyynnön päihdekierteessä olevalle pojalle, vaikka tämä nukkuisi sikiöasennossa hätämajoituksen tv-huoneessa.
Tilanne on eettisesti vaikea työntekijällekin.
– Läheisten huoli on ihan valtava ja kyllähän ne kontaktit läheisiin ovat tosi tärkeitä, mutta tietoja ei voi antaa, Tiina kuvailee.
– Ihmisellä on oikeus olla kadoksissa, Sirpa lisää.
Ohjaajat kiertävät 3.–5. kerroksen asuntoja, joista voi tulla hätämajoituksen asukkaalle ensimmäinen oma kämppä ennen siirtymistä esimerkiksi tuettuun asumiseen.
– Usein ensimmäisen oman tilan täältä saaneet nukkuvat aluksi monta vuorokautta. He ovat vain niin väsyneitä, Sirpa kuvailee.
Ohjaajat kiertävät asunnot päivittäin kysellen kuulumisia ja järjestäen pientä ohjelmaa.
Soluasunto on karu, mutta tuo yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Moni soluasunnon saanut nukkuu ensimmäiset vuorokaudet. Marjo J. Rämö
Lautanen, hammasharja ja -tahna ovat valmiina uudelle asukkaalle. Marjo J. Rämö
Tämänkin asumismuodon pitäisi olla väliaikainen, mutta osa viettää alkeellisessa soluasunnossa kuukausia. Hätämajoituksen yhteydessä oleva ”ensikämppä” ei ole otollinen asumismuoto, kun ihminen pyrkii saamaan otetta elämästä.
– Joka paikkaan on hirveä jono. Ihmiset joutuvat odottelemaan. Etenkin ikääntyneiden tuetuista asunnoista tuntuu olevan pula.
Vaikka työntekijät näkevät asukkaiden keskuudessa yhteisöllisyyttä, huolenpitoa ja vertaistukea, paikka ei ole heistä missään mielessä oikea ihmiselle, joka pyrkii muuttamaan elämäänsä.
– Jos haluaa eroon päihteistä, tämä on mielestäni ihan vihoviimeinen paikka, Tiina toteaa työpaikastaan.
Sauna lämpiää hätämajoituksen ja soluasuntojen asukkaille joka aamu. Naisten ja miesten vuorot ovat erikseen. Marjo J. Rämö
Jotkut taas eivät halua lähteä, vaikka paikka olisi.
– Jos saisin päättää, kaikki mummot pitäisi täältä siirtää omaan ikääntyneiden tuetun asumisen yksikköön, mutta minä en voi sitä päättää, Sirpa toteaa.
Öisin paikalla on kaksi ohjaajaa ja vartija.
Päihteiden käyttäminen talossa tai piha-alueella on kiellettyä. Sitä kuitenkin tapahtuu. Se tiedetään talon huumeneularoskisten roskista sekä asukkaiden levottomasta tai aggressiivisesta käytöksestä.
– Emme pysty mitenkään valvomaan koko ajan, mitä eri puolilla taloa tapahtuu, Tiina kertoo.
Makuusalien yhteydessä olevassa vessassa on neularoskis. Marjo J. Rämö
Päihteiden käyttö tekee hätämajoituksen yöstä rauhattoman.
– Jos käytetään piristäviä aineita, niin eihän täällä silloin nukuta. Käytös voi olla myös psykoottista, Tiina sanoo.
Öinen käyttö ei jää useinkaan yksittäiseen tapaukseen.
– Usein tuntuu siltä, että jossain lähistöllä on välittäjä, jonka meidän asiakkaat löytävät.
Todetusta käytöstä joutuu jäähylle, mikä tarkoittaa poistamista hätämajoituksen tiloista ja piha-alueelta esimerkiksi pariksi tunniksi.
Väkivaltainen käytös johtaa siihen, että ihminen ohjataan toisen majapaikkaan tai häneltä evätään tilapäisesti muita talon palveluita, kuten suihku- ja sauna tai maksuton aamupuuro.
– Kyllä tällaiset sanktiot jonkin verran auttavat. Nämä ovat tärkeitä palveluita meidän asiakkaille, naiset arvioivat.
Tiloissa toimiva Hietsun Herkku on avoinna kello 7.30–18. Marjo J. Rämö
Kahvin ja leivän saa 60 sentillä. Marjo J. Rämö
Rauhallisinakaan öinä kaikki hätämajoituksen tiloissa eivät nuku.
– Asiakkailla on erilaisia vuorokasirytmiä. Kaikki eivät nuku yöaikaan vaan he vaeltelevat täällä.
Alakerran käytävätiloissa, tv-huoneessa ja pihalla voi liikkua vapaasti kaikkina vuorokauden aikoina.
Osa lepää näissä tiloissa myös päiväsaikaan.
– Asiakkaat ovat kertoneet, että paikalla olevan henkilökunnan takia he tuntevat olonsa täällä turvallisemmaksi kuin esimerkiksi kaupungilla julkisissa paikoissa.
Seinällä on huoneentaulu yhteisistä pelisäännöistä.
Ohjaajien ja asukkaiden yhdessä laatimat järjestyssäännöt. Marjo J. Rämö
Turvalliseksi tiloja ei voi millään kutsua.
Vuonna 2024 vaara- ja uhkatilanneilmoituksia tehtiin keskimäärin joka kolmas päivä.
Väkivaltaa ja uhkailua on etenkin majoittujien välillä. Myös varastelua ja muuta taloudellista hyväksikäyttöä tapahtuu.
Tiina ja Sirpa tunnistavat hyväksikäytön.
– Kun jollain on joku rahapäivä, niin siinä on kymmenen kaveria ympärillä, jotka ovat valmiita kuskaamaan ”höynäytettäviä” asioille, Sirpa kertoo.
– Tai jos jollakin on tupakka-aski, niin äkkiä ne tupakat siitä häviävät, Tiina jatkaa.
– Meillä ei ole mitään keinoja puuttua tällaiseen, vaikka mieli tekisikin, ohjaajat harmittelevat.
Suoranaisissa varkauksissa työntekijät voivat kehottaa uhria tekemään rikosilmoituksen ja voivat avustaa siinä, mutta työntekijät eivät voi kertoa epäillyn henkilötietoja.
Ainoastaan vakavien rikosten osalta työntekijöillä on ilmoitusvelvollisuus.
Työntekijät kertovat saaneensa osakseen lähinnä sanallista uhkailua.
– Joskus joku on saattanut paiskoa tavaroita, mutta ei kohti, Sirpa muistelee.
Vartijoiden läsnäolo luo työntekijöillekin turvallisuutta.
– En koe, että tämä on vaarallinen paikka olla töissä, Tiina sanoo.
Turvallisuutta tuovat työtavat ja käytänteet. Ne ovat osa arkea.
– Jokainen kantaa ”spideria” kaulassaan, Tiina kertoo ja esittelee laitetta, jota painaessa koko talossa alla hälytyssummeri soida. Se on merkki muille työntekijöille rientää apuun.
Turkoosin napin painaminen käynnistää hälytyksen koko talossa. Marjo J. Rämö
Tiina kertoo painaneensa nappia viimeksi noin puoli vuotta sitten. Sirpa ei ole tehnyt sitä kertaakaan reilun vuoden työkokemuksella Hietsun yksiköstä.
– Tärkeämpi työväline on radiopuhelin, jonka avulla voin kutsua vartijan esimerkiksi tilanteeseen, joka on vaarassa eskaloitua.
Työturvallisuutta lisäävät myös rakennuksen lukuisat kamerat ja pareittain liikkuminen eri yksiköissä ja kerroksissa.
Solukerrokset ovat myös lukittuja. Niihin pääsee vain kunkin kerroksen asukkaat sekä työntekijät.
Tiina ja Sirpa kertovat uhkailusta tilanteissa, jolloin he joutuvat kertomaan esimerkiksi tukien tai palveluiden eväämisestä tai palvelukeskuksen tekemistä rajaamispäätöksistä, jotka liittyvät asiakkaan päihteiden käyttöön tai väkivaltaiseen käytökseen.
Näitä tilanteita voidaan ennakoida, ottamalla tilanteeseen vartija mukaan.
– Joskus impulsiivisen käytöksen voi aiheuttaa jokin meidän mielestä pieni tai mitätön asia, joka on asiakkaalle todella tärkeä tai viimeinen niitti huonosti sujuneeseen päivään, Sirpa kertoo.
Tiina kertoo kokeneensa turvattomuutta tilanteessa, jossa aggressiivisesti käyttäytynyt, talosta poistettu henkilö on aidan toisella puolella kadulla työvuoron päättyessä.
– Silloin olen käyttänyt toista ovea poistumiseen.
Palvelukeskus on osoitteessa Hietaniemenkatu 5. Marjo J. Rämö
Ulkopuoliselle talon asukkaat voivat näyttäytyä toivottomina tapauksina. Työntekijät eivät ajattele niin. Onnistumisen tunteita tulee päivittäin.
– Esimerkiksi siitä, että saan suihkuun sellaisen ihmisen, joka ei ole peseytynyt kuukausiin, Tiina sanoo.
– Tai kun näkee toivon tai hymyn ihmisen kasvoilla, joilla on ollut pitkä huono kausi.
Sirpa kertoo tehneensä merkityksellistä työtä niin lasten kuin vanhusten kanssa.
Näihin verrattuna ero on se, että asunnottomien parissa työskentely vetää nöyräksi.
– Kuka tahansa voi marssia ovesta sisään, jos oikein huonosti käy.
Sirpa kertoo pohtineensa, miten haluaisi itse tulla kohdatuksi, jos olisi vastaavassa tilanteessa kuin asiakkaansa.
Parasta, mitä asiakkaalle voi tapahtua, on se, että hän lähtee Hietsusta tuettuun asumiseen tai katkaisuhoitoon.
Silloin työntekijät toivovat, ettei asiakas enää palaa taloon, jonka ei pitäisi olla kenenkään koti.
Myös aulatiloissa on roskis huumeneuloille. Marjo J. Rämö