Vangittua epäillään törkeästä ryöstöstä, joka tapahtui seinäjokelaisessa parkkihallissa 10. huhtikuuta.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden kyltti taivasta vasten.

Avaa kuvien katselu

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi tiistaina 16-vuotiaan pojan epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut 16-vuotiaan pojan epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.

Epäilty rikos tapahtui Seinäjoen keskustassa sijaitsevassa pysäköintihallissa 10. huhtikuuta.

Nuoren vangitsemista vaati Pohjanmaan poliisi. Vangitsemista perusteltiin useilla rikosepäilyillä lyhyen ajan sisällä.

Tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Tiina Sillanpää sanoo, että nuoren vangitseminen on harvinaista. Hän ei kommentoi tapausta tarkemmin, koska esitutkinta on kesken.

– Kyse on kokonaisuudesta, jossa alaikäinen on ajautunut useisiin rikosepäilyihin lyhyen ajan sisällä. Tällaisiin tilanteisiin pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.