Kankaanpään Kuninkaan­lähteelle pääsee pian vierailemaan esteet­tömästi. Kunnostus­työt valmistuvat kesä­kuun aikana.

Kankaanpään historiallinen Kuninkaanlähde pulppuaa entistä ehompana ja saavutettavampana. Video: Tapio Termonen / Yle

  • Kankaanpään vuosia hoitamatta ollut Kuninkaanlähde kunnostetaan. Metsähallituksen työt valmistuvat kesäkuussa.
  • Alueelle rakennetaan uusi, esteetön kulkusilta, joka parantaa historiallisen nähtävyyden saavutettavuutta.
  • Noin 100 000 euroa maksanut kunnostus elvyttää vanhan matkailukohteen ja suojelee samalla alueen luontoa.

Kankaanpäässä sijaitsevan Kuninkaanlähteen kunnostustyöt valmistuvat pian. Metsähallitus aloitti siihen liittyvät työt viime kesänä.

Aikoinaan varsin suosittu nähtävyys oli vuosien ajan hoitamatta ja alue päässyt jo pahasti puskittumaan.

Joitakin vuosia sitten valtio hankki maat itselleen yksityiseltä omistajalta. Sen jälkeen Metsähallitus aloitti alueen kunnostuksen suunnittelun.

Puskia ja vettä.Pieni metsäinen lähde kivien ympäröimänä varhaiskevään maisemassa.Kesäkuussa 2024 Kuninkaanlähde oli piilossa pusikoissa, jotka nyt on ruokottu. Kuvat: Tapio Termonen / Yle (vasen), Pipsa Uutto-Rajakallio / Yle (oikea)

Rahoitusta kunnostukseen tuli niin sanotuista eduskunnan joululahjarahoista. Kunnostustyöt maksavat noin 100 000 euroa

Viime kesästä lähtien Kuninkaanlähteen ympäristöstä on karsittu kasvillisuutta ja alueelle on tehty myös uusi parkkipaikka. Raivaustöitä on tehty kuitenkin maltilla.

– Tämä on luonnonsuojelualuetta ja kaadetut puut on jätetty maastoon lahopuuksi, kertoo rakentamisen erityisasiantuntija Matti Aromäki Metsähallituksesta.

Kaksi turvaliikveihin ja kypäriin pukeutunutta miestä rakentaa metallisiltaa, taustalla puro ja metsämaisemaa sekä punamullan värinen pieni rakennus.

Avaa kuvien katselu

Tero Lähteenmäki ja Juha-Matti Saarijoki rakentavat esteettömän kulun mahdollistavaa siltaa Kuninkaanlähteelle. Kuva: Tapio Termonen / YleEsteetön kulku

Nyt rakenteilla on noin 40 metriä pitkä kulkusilta lähteeltä laskevan puron varteen. Metallirakenteisesta kulkusillasta tulee esteetön.

Aromäki arvioi, että metallirakenteet tulevat kestämään kymmeniä vuosia. Kulkusilta suojelee myös alle jäävää maastoa, kun kävely ohjataan sillalle.

Kolme miestä metsässä

Avaa kuvien katselu

Rakentamisen erityisasiantuntija Matti Aromäki uskoo, että metallirakenteinen kulkusilta säästää alueen maastoa ja kestää kymmeniä vuosia. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Aromäen mukaan esteettömyys pyritään nykyään ottamaan huomioon kaikissa Metsähallituksen kohteissa niin hyvin kuin mahdollista.

– Tässä kohteessa se on ollut aika helppoa. Maasto on niin loivapiirteistä, Aromäki sanoo.

Alueelle tulee myös uudet opasteet. Kunnostustöiden arvioidaan valmistuvan kesäkuussa.

Aadolf Fredrik kävi täällä

Hämeenkankaalla sijaitseva Kankaanpään Kuninkaanlähde on saanut nimensä, kun Ruotsi-Suomen kuningas Aadolf Fredrik kävi juomassa siitä vettä vieraillessaan valtakuntansa itäisissä osissa vuonna 1752.

Lähteen vedellä on uskottu olevan parantavia vaikutuksia.

Sinne on ollut myös tapana heittää kolikoita samalla ehkä toivoen jotain. Aromäki sanoo, että kolikoita ei ole enää lähteessä näkynyt ja hän arvioi, että ne ovat häipyneet aiempien puhdistystöiden aikana.

Kiveen kirjoitettu teksti Ruotsi-Suomi kuninkaan pysähtymisestä juomaan lähteestä, jolle antoi nimen Kuninkaanlähde.

Avaa kuvien katselu

Myös Kuninkaanlähteen opastekivi on kunnostettu. Se kertoo kuninkaan pysähtymisestä lähteellä juomassa. Kuvassa on vanha opaste kesällä 2024. Kuva: Pipsa Uutto-Rajakallio / Yle

Matkailijat alkoivat vierailla Kuninkaanlähteellä jo 1800-luvulla. Nykyisin alueen lähistöllä toimii muun muassa karavaanarien leirintäalue.

Matti Aromäen mukaan Kuninkaanlähteen vesi voisi kelvata edelleen vaikka kuninkaalle.

– Ehdottomasti. Kyllä siinä hyvää vettä on, hän sanoo.