Ari Savonen poseeraamassa örkkivauvan kanssa. Savosen ja Aleksanteri Jaakkolan luomus esiintyy tulevassa, yhä julkistamattomassa elokuvassa, jota Savonen ei itse ohjaa.
Sotaelokuvaa ja kansantarustoa yhdistävä Backwood Madness oli ohjaaja Ari Savoselle yli kymmenen vuoden rupeama. Muropaketin haastattelussa Savonen kertoo elokuvan lukuisista vastoinkäymisistä, mutta myös siitä, mitä Backwood Madness lopulta ohjaajalleen antoi.
Ari Savosen ohjaama ja yhdessä Aleksanteri Jaakkolan, Janne-Markus Katilan ja Jari Mannisen käsikirjoittama Backwood Madness sai ensi-iltansa elokuun loppupuolella ja pyörii edelleen valkokankailla.
Virallinen kuvaus kertoo omaleimaisesta indie-elokuvasta seuraavasti:
”Ihmisten sodilla on musertavat vaikutukset metsään ja sen olentoihin. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, ja olennot tahtovat koston. Metsän tasapaino on järkkynyt, ja on vain yksi, joka voi tuoda sen takaisin. Suomen suurin tehostemaskeerauselokuva on sotaseikkailu hiisien, peikkojen ja shamaanien maailmaan, jollaista ei ole ennen nähty. Fantasiaa ja kauhua yhdistelevä elokuva on ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Ari Savosen esikoiselokuva ohjaajana. Savonen on myös suurelta osin suunnitellut ja toteuttanut elokuvan tehostemaskeerauksia ja tehosteita.”
Muropaketissa on seurattu Backwood Madnessin tekemistä lähes alusta asti, joten tuntui aiheelliselta jututtaa Ari Savosta elokuvan tiimoilta vielä kerran nyt, kun urakka on vihdoinkin saatu päätökseen.
Kuva: Bright Fame Pictures
1. Aloit tehdä Backwood Madnessia jo vuonna 2014. Miten paljon elokuvasta tuli sellainen kuin aluksi visioit?
– Elokuvasta tuli hyvin erilainen ja pakko heti alkuun sanoa, että pystyisin kyllä paljon parempaan. Olin about 25-vuotias, kun aloin suunnittelemaan tätä elokuvaa, ja nyt olen lähempänä 40 vuoden ikää. Ei tullut vajaan 30-vuotiaan Arin vision mukainen tai melkein 40-vuotiaan Arin vision mukainen elokuva, vaan jotain siltä väliltä. Alun perin liikuttiin kolmella eri aikajanalla kahden sijaan elokuvan The Fountain (2006) tyyliin. Backwood Madnessin piti olla rennosti B-leffamaisempi siinä mielessä, että se olisi mennyt vain parin festarin kautta suoraan YouTubeen, mutta päätettiin sittenkin yrittää tehdä ns. oikea elokuva.
Aluksi lähdimme tekemään aika turvallista ja ylivakavaa korpikauhutaidetta, josta olisi tullut luultavammin aika tylsä metsässä tallustamisplönkäre. Lopulta, kun ongelmat kasvoivat, niin päätimme että perkele, otetaan riskejä eikä tehdä elokuvasta tylsää. Kunnolla lihaa heiveröisten luiden ympärille. Backwoodista tuli sitten astetta isompi tehosteleffa, ja mie veikkaan, että se oli elokuvamme isoin pelastus. Mieluummin hiukan sekava ja kunnolla mättöä sisältävä genrehybridi, kuin ontto möllöttely, jollaisia on nähty ihan liikaa tässä maassa.
Seison toki edelleen ja ylpeästi leffani takana, mutta se on enemmän jälkituotannossa syntynyt leffa. Vuonna 2015 oli ensimmäiset epäonnistuneet kuvaukset, joiden pohjalta vuonna 2016 tehtiin uusi käsis ja suunnitelma. Ei mennyt taaskaan maaliin, ja vuonna 2018 lisäkuvaukset olivat vielä kaiken kukkuraksi sitä pahinta epäonnisäätöä. Vuonna 2019 taas uutta tekstiä ja suunnitelmaa, ja lopultakin asiat menivät suunnitelmien mukaan sen vuoden osalta, mutta seuraavana vuonna tulikin sitten korona.
Perkele.
Vuonna 2020 oli ensimmäistä kertaa irtaantuminen elokuvasta eli otettiin tervettä etäisyyttä ja lopulta tehtiin monia eri versioita. Yhdessä vaiheessa 1940-luku oli mustavalkoinen ja 1960-luku värillinen, mikä helpotti seuraamista aikajanapomppimisen suhteen, mutta leffaa ei suunniteltu mustavalkoiseksi, ja monet kuvat ja maskit olivat ihan helvetin rumia ilman väriä.
Myönnän että debyyttinä ja vielä findienä tämä elokuva oli ihan liian iso ja kunnianhimoinen. Kuka olisi uskonut, että kaikki ongelmat tulevat yhden ja saman leffan aikana. Jos noista olisi koettu edes murto-osa aikaisemmin, niin olisi varauduttu paremmin – tai noh, ei olisi varmaan edes startattu koko leffaa.
Kuva: Bright Fame Pictures
2. Mikä oli parasta Backwood Madnessin tekemisessä?
– Ihmiset ja oppiminen. Useat ihmiset tapasivat kuvauksissa ja syntyi uusia ystävyyssuhteita. Tämä lämmittää sydäntäni tosi paljon, kun tietää sen että ihmiset ovat Backwoodin kuvauksista lähtien tehneet säännöllisesti projekteja yhdessä. Backwood Madnessin kautta tutustuin mm. Pekka Lehtosaareen, josta muodostui rakas ystävä. Yhteistyöt kasvoivat mm. Aleksanteri Jaakkolan ja Esa Jussilan kanssa. Näitä kolmea ihmistä pidän myös omina mentoreinani. Olen oppinut heiltä kuvauksissa ja kuvausten ulkopuolella niin paljon. Olen ikuisesti kiitollinen. Heidän kauttaan olen myös tutustunut monipuolisemmin elokuviin ja maailmani on avartunut, ja minusta on tullut elokuvien suhteen seikkailuhenkisempi. Nykyään kulutan astetta enemmän klassikoita ja kulttielokuvia.
Jos nykyisillä opeilla voisi tehdä Backwood Madnessin uudestaan, niin voi veljet miten paremmin olisi prepattu asiat ja turvana astetta enemmän eri vaihtoehtoja muun muassa tehosteisiin. Backwoodin kuvausten lopussa käytettiin enemmän esimerkiksi stunttitehosteita eli eri hahmoista stunttinukkeja. Yksi olento ottaa osumaa, joten luonnollisesti piti tehdä päästä ja ylätorsosta replika, jottei näyttelijä saa osumaa. Olisi voinut tehdä saman tien kokovartalokopion. Jatkossa niitä tulisi kyllä tehtyä enemmän, niin pystyisi käyttämään jos näyttelijä ei pääse kuvauksiin. Tuon kun olisi hoksannut heti leffan teon alkupäässä.
Kuva: Bright Fame Pictures
3. Entä mikä oli pahinta tai raskainta?
– Traumoja tuli ja niistä voisin puhua vaikka ikuisuuden, mutta koitetaan pitää tämä lyhyenä. Varmaan pidemmässä making of -dokkarissa avaan enemmän asioita.
Ihmisiä feidasi Backwood Madnessista tosi paljon ja muun muassa sen takia elokuva ei ole tasapainossa. Leffaa piti kirjoittaa uudelleen lennosta ja liian usein tuli sellaisia tilanteita, että päivää ennen isoja kuvauksia yksi tai pari ihmistä ilmoitti, ettei pääse mukaan. Stuntti/Stand-In näyttelijäkään ei monesti onnistunut ja totta kai tämmöistä säätöä tapahtui juuri ennen syksyn punaisinta aikaa ja piti tehdä päätös, että kuvataanko väkisin se mitä pystytään vai siirretäänkö ensi vuoden kesään, jolloin luultavammin isompi määrä ihmisiä ei pääse mukaan ja leffa varmasti kaatuu.
Huonoa tuuria riitti ja tuntui tosi raskaalta, kun piti esimerkiksi mittatilaustyönä tehtyjä tehostemaskiosia heittää roskiin, kun paikalla olijoiden suhteen osat eivät sopineet kellekään muulle, eikä uusia osia päivässä pieraistu. Niin paljon turhaa työtä. Nykyään osaisin modata tehosteita paremmin uusiokäyttöön ja ratkoa ongelmia paremmin, joten luonnollisesti välillä vituttaa kun ei ole aikakonetta.
Toisena asiana on pakko sanoa se, että kuinka moni on mukamas kokenut saman.
Kriitikot ja katsojat saavat haukkua ja se on heidän homma, mutta henkilökohtaisesti ainoa kipupiste on se, kun kollegat alkavat tukemisen sijaan pätemään. ”Hei mä tiiän miltä susta tuntuu ja hei arvaas miten mä olisin tehnyt ton ja ton, ja hei arvaas mitä mä olisin ottanut huomioon?”. Tällaista kommenttia tuli raivostuttavan usein. Näköjään puolet Suomen elokuva-alan ammattilaisista on myös kokenut yli 10 vuoden leffatyöstämisen, eikä tunnu missään, ja osasivat ennustajina ottaa huomioon muun muassa sen, että kuvauksissa saattaa lampikin kuivua kokonaan pois ja vieläpä ekaa kertaa paikkakunnan historiassa (tämä todellakin tapahtui).
Perkele.
Tiedän että kyseiset hulinapuntarit eivät tarkoittaneet mitään pahaa, mutta luulisi nyt olevan sen verta tilannetajua.
Kuva: Bright Fame Pictures
4. Miten tyytyväinen olet Backwood Madnessiin nyt kun elokuva on valmis?
– Tyytyväinen… Juu ja ei… 11 vuoden työn loppumista on hankala juhlia, kun kyse on enemmän helpotuksesta.
Jos lasketaan vain lyhärit, musavideot, tv-tuotannot ja elokuvat, niin olen ollut yli 200 projektissa mukana. Niistä surullisen moni ei ole koskaan nähnyt päivänvaloa tai oma työ on ollut poistetuissa kohtauksissa. En halua loukata ketään, mutta herranjumala kuinka helposti ihmiset antavat projektien kaatua, itkien: ”Yhyy tämä ei mene visioni mukaan, yhyy en halua näyttää epäonnistujalta, yhyy minä lopetan”.
Suomalaiset ja heidän helvetin epäonnistumisen pelko.
Totta kai tämäkin elokuva maalaa muuttujien takia minusta vääränlaista kuvaa tekijänä, mutta se ei ole mikään syy luovuttaa ja sitä paitsi suurin osa ymmärtää kyllä tämän tilanteen. En halunnut olla samanlainen tekijä ja siksi tein leffan loppuun, vaikka itselläni oli miljoona kertaa isompia ongelmasyitä lopettaa. Joskus onnistuu, joskus ei, ja kyllä mestaritkin välillä ryssii. Olen eniten tyytyväinen siihen, että työryhmän työpanosta ei tarvinnut heittää roskiin. Se on kamala tunne kun omistautuu projektiin ja joku kermaperse ei tee ego- tai imagosyistä YHTEISTÄ projektia loppuun asti.
Totta kai haluaisin muuttaa monta asiaa, mutta olisi voinut mennä pahemminkin – eli leffa ei olisi koskaan nähnyt päivänvaloa. Kuten arvata saattaa, niin minulla on nätisti sanottuna elokuvaan aikamoinen viha-rakkaussuhde. Toiseksi eniten iloitsen sitä, että saimme karsittua aikalailla koomiset hetket pois. Halvat leffat ovat usein väärällä tavalla komediaa. Olen enemmän tyytyväinen tiettyihin kohtauksiin muun muassa tunnelman ja tehosteiden puolesta kuin kokonaisuuteen. Jos olisin saanut tämän version ennen koronaa viime vuosikymmenen puolella, niin olisin tosi iloinen. Silloin tämä olisi ollut ”vain” viiden vuoden työ.
Kuva: Bright Fame Pictures
5. Mitkä ovat mielestäsi elokuvan suurimmat vahvuudet ja heikkoudet?
– Se ei ole tylsä. Backwoodin maailma on värikäs ja se sisältää paljon tuotanto- ja viihdearvoja. Hahmoihin olisi voitu syventyä enemmän. Harmittaa muun muassa se, kun leffan isoimpia ongelmia ratkottiin ja vuodet kuluivat, niin lopulta näyttelijät olivat ihan liian eri näköisiä ja heitä ei voitu juurikaan kuvata enempää.
Vuosien 2015-2016 pääkuvausten jälkeen saatiin lisää matskua tarinaan vasta vuoden 2017 joulukuussa. Silloinkin piti melkein hommata peruukkeja näyttelijöille, ettei jatkuvuusvirheet olisi niin kamalat. Vuoden 2018 kesällä oli eri syistä vikat mahikset kuvata lisää tiettyjä hahmoja ja ei todellakaan saatu kuvattua kaikkia.
Höh. Pikkujutuilla olisi saatu niin paljon lisää syvyyttä ja selvyyttä.
Kuva: Bright Fame Pictures
6. Mikä tai millainen on ollut paras saamasi palaute elokuvasta?
– Vanha koulukaveri kävi katsomassa Backwood Madnessin yhdeksännellä luokalla olevan poikansa kanssa. Hän rakasti elokuvaa ja sanoi, että haluaa myös joskus tehdä kotimaista hirviöelokuvaa. Kaveri jutteli poikansa kanssa automatkalla elokuvasta ja lopulta tuumasi: ”Tiesitkö että monien kriitikoiden mielestä tuosta ei saa mitään selvää ja siksi se on huono?”.
Poika vastasi: ”Kyllä minä tajusin kaiken ja en yhtään ihmettele, sillä ei tämä ole eläkeläisten elokuva”.
Repesin nauruun ja samalla isoin saavutus oli saavutettu, eli elokuva oli jollekin nuorelle inspiraatio.
Kuva: Bright Fame Pictures
7. Kriitikoilta Backwood Madness sai tosiaan sangen värikkään vastaanoton. Oletko itse lukenut arvioita ja oletko tunnistanut elokuvaasi niistä lainkaan?
– Olen lukenut ja en olisi ikinä uskonut, että leffan tähdet pomppivat välillä 1-5 laidasta laitaan, kuten esimerkiksi The Last Jedin tai Samurai Rauni Reposaarelainen kohdalla. Jotkut haukkuvat rakennetta ja tarinaa, ja jotkut kehuvat niitä. Joillekin maski- ja veritehosteet ovat halpaa paskaa ja joillekin Suomen elokuvahistorian parasta.
Somessa on tullut hehkutusta fan artin kera ja yksikin urvelo mainosti sitä kuinka lähti kyrpiintyneenä kesken näytöksen salista, hah ha hah haa! Aivan mahtavaa, että syntyy niin voimakkaita tunteita ja monipuolisia keskusteluita. En osaa enää loukkaantua kritiikistä, vaan koitan poimia sen, mikä siellä on rakentavaa palautetta ja niin edelleen. Koska elokuva ei ole täysin visioni mukainen, en myöskään sen takia osaa hirveämmin loukkaantua.
Se on kyllä totta, että elokuva ei ole täysin ehjä kokonaisuus. Se on ollut palapelikaaos. En hae säälipisteitä, enkä halua jatkossa liikoja selitellä. Ainoastaan yhtä asiaa olen pariin paikkaan oikonut ja se on se, että elokuvamme ongelmat eivät olleet rahan tai budjetin syytä. Kertaakaan ei olla uhriuduttu siitä, että lähdettiin tekemään niin sanotulla nollabudjetilla findietä ja ei ollut mukamas varaa tehdä tiettyjä asioita. Meidän ongelmat olivat suurimmalta osin sellaisia mihin rahalla ei voinut hirveämmin vaikuttaa.
Tiedostan myöskin täysin sen, että esimerkiksi kertojan äänellä elokuvaan saisi enemmän selkeyttä, jos haluaa vääntää asiat rautalangasta.
Mutta Lucio Fulcin tavoin halusin ottaa riskejä ja ymmärrän sen täysin, että joitakin vituttaa se, kun ns. yleensä simppeli viihde-elokuva haastaakin katsojan. Halusin haastaa itseni ja katsojan, ja minun onnekseni todella moni on älynnyt leffasta kaiken. Kun tehdään elokuvaa 11 vuotta, niin lopulta pitää kysyä itseltään että millaisen version kanssa haluaa elää loppuelämänsä. En halua pitää katsojaa tyhmänä. Mieluummin tein version joka ekalla katsomiskerralla saattaa vituttaa ja toisella katsomiskerralla palaset loksahtaakin paikalleen, kuin että kaikki yliselitellään Marvel-leffan tavoin.
Kuva: Bright Fame Pictures
8. Backwood Madness sai avausviikonloppunaan 708 katsojaa ja oli TOP 20 -listalla 18. Olitko tyytyväinen sijoitukseen – vai miettiikö tuollaisia edes sen kummemmin, kun elokuvaa on tehnyt niin pitkään?
– En mieti. Minulle tämän elokuvan tuotannosta eroon pääseminen on yhtä kuin miljoona katsojaa. Mutta olisihan se hauskaa, jos päästäisiin mestariteos Ponterosan lukuihin tai yli eli vähintään 2552 katsojaan.
Kuva: Bright Fame Pictures
9. Olen ymmärtänyt, ettei pitkän elokuvan ohjaaminen enää innosta sinua Backwoodin jälkeen. Olet kuitenkin jo sangen vakiintunut nimi suomalaisella indie-elokuvakentällä myös muiden roolien kautta. Aiotko pysyä jollain tavoin kuvioissa mukana jatkossakin?
– Tämä on edelleen prosessi ja eri päivinä on eri fiilis. Never say never tai jotain sinne päin. Kyllähän noita tarinoita olisi, ja ohjaaminen kyllä kiinnostaa, mutta lyhärit, musavideot ja nettisarjat olisivat varmaan ne sopivimmat muodot jatkossa. Täyspitkän elokuvan ei aina tarvitse olla ainoa vaihtoehto.
Backwood Madness ja muutama muu prokkis ovat olleet niin raskaita, että kipinä näihin hommiin on muuttanut muotoaan. Vain parille hyvälle taholle olen sanonut, että talkoohupsuttelut onnaa edelleen. Keikkahommia en enää muille tee. Viimeksi olin fiktion kuvauksissa vuonna 2023. Liian moneen projektiin on pitänyt tehdä turhaa tai paskaa työtä, kun ei saada tehostetöihin esimerkkikuvia tai listaa tai molempia. Etätyötkin verstaalla osoittautuivat tänä vuonna sellaiseksi, että ei kannata.
Kyllähän minua kiinnostaisi ohjata vielä kaksi täyspitkää ja kasaritehosterikasta body horror -elokuvaa. Toinen scifiä ja toinen fantasiaa, ja molemmat Backwoodin tavoin täynnä suomieksotiikkaa. Jos pitäisi lyhyesti kuvailla, niin kuvitelkaa jos Hayao Miyazaki tekisi elokuvan yhdessä Stuart Gordonin ja David Cronenbergin kanssa. Sellainen suunta olisi unelma. Backwoodin oppien kautta tietenkin tiedostaisi, kuinka turvaisi paremmin kuvaukset ja tehosteet. Vain pari kuvauspaikkaa ja pieni tiimi ja niin edelleen.
Olen myös realisti ja tiedostan sen, että tuskin täyspitkää kauhuleffaa tai sarjaa pääsee työkseen tekemään tässä maassa. Tekstit ollappi hiomista vaille valmiit, mutta tarvisi työkseen tehdä kuukausien tehoste-, lavaste- ja maskivalmistelut, ja homma kaatuukin jo aikalailla siihen. Enää ei pysty samalla tavalla omistautumaan harraste-elokuvaan, että laittaisi siihen joka sekunnin ja pennin. Olen myös aika varma siitä, että tuskin löydän tuottajaa, joka suostuisi menemään mun toiveiden mukaan. On totuttu tiettyihin raameihin ja tapoihin, joista yleensä pidetään kiinni mukavuusaluesyistä. Tehosteleffan tekeminen on enemmän työtä ja se on heti monille nou nou nou. Noh, varmaan ehkä väännän noista ideoista lyhäriversiot tai nettisarjan, jos joskus jonkinlainen apuraha menisi joskus läpi.
Jatkossa focus normityöhön, perhe-elämään ja leffat ovat enemmän harrastus. Mie jatkan kyllä Tekoveriveljien YouTube/TikTok -kanavilla somettamista ja Tuff – Trash and Underground Film Festivalin järjestäjän hommia.
Kuva: Bright Fame Pictures
10. Minkälaisen ohjeen antaisit sellaiselle, joka haaveilee oman elokuvan ohjaamisesta?
– Hullujen hommaa. Ylijumala Neil Breeniä lainaten: ”Mene oikeisiin töihin”. Hö höö, en halua olla liian tyly.
Hmmm, jos lähdet tekemään omaa elokuvaa, niin varaa kaikille tasapuolisesti aikaa ja vastaa aina kaikkiin kysymyksiin asap.
Puhun tietenkin tehostetyypin kulmasta. Todella moni tekijä on vaihtanut alaa, kun näyttelijöiden kanssa voidaan harjoitella, kuvaajan kanssa voidaan käydä kuvauspaikalla, mutta tehosteita ei testata ja tämä johtaa usein leikkauksiin ”less is more” -asenteella, kun jätetään isot asiat viime tippaan. Less is less!
Kuvitelkaa että teette koko kesän valmisteluita ja projektin kapteenia ei kiinnosta. Valmisteluiden lisäksi on myös velvollisuus varata aikaa kuvauksissa. Jos haluat leikkiä digitehosteiden sijaan practical-efekteillä, niin kannattaa testailla etukäteen, jotta tiiät kuinka jutut toimii ja kuinka paljon kannattaa varata aikaa ja yrityksiä. Ei esimerkiksi näyttelijätkään arvosta sitä, että jos aina saa vain yhden oton mahdollisuuden ja sillä mennään eteenpäin.
Mitä enemmän liikkuvia palasia, niin sitä tärkeämpää on järjestellä asiat oikein. Monesti asiat aikataulutetaan väärin ja tällä tarkoitan sitä, että kuvausputken loppuun jätetään toimintaa ja tehosteita, eli raskaita asioita joidenka kohdalla väsyneet ihmiset helposti luovuttavat ja leikkaavat juttuja pois. Nämä vaikeat ja haastavat asiat hoidetaan ensin pois alta. Näin loppukuvaukset ovat stressivapaampaa, kun on helpompia juttuja jäljellä ja jos jotain tehosteita jäi kuvaamatta, niin vielä on mahis vaikuttaa esimerkiksi helppona päivänä joko aamuvarhain tehostetykitystä tai päivän päätteeksi ja niin edelleen.
Muista olla hyvä kapteeni. Tee hommasi hyvin ja tiimi seuraa sinua jatkossakin.