Pitkin kevättä on kovasti uutisoitu siitä, miten matalalla vedet talven jäljiltä ovat. Helsingin Sanomatkin teki oikein pääkirjoituksen asiasta. Liekö joku lehden toimittajista uskaltautunut maaseudulle järven rantaan ja järkyttynyt?
Kävin sitten minäkin katselmuksella Louhiveden rannassa. Ja olihan se vesi matalalla, mutta ei se missään katastrofilukemissa vielä ole. Joskus vettä on ollut keskikesälläkin paljon vähemmän, niin, että kelluva laituri on sillä kertaa kellunut hiekalla.
Pian 60 vuotta samaa mökkirantaa vahtineena nämä keskustelut vedenkorkeuksista välillä vähän huvittavat.
Mutta sitä ihmettelen, että vesiuutisoinnista puuttuu monesti ihan perusasian ymmärtäminen. Siis se, että järvissä on vettä sen mukaan, onko talvella ollut lunta ja onko kesällä satanut. Jos näin on, vettä riittää. Ja jos ei ole, sitä ei aina riitä edes rantaan asti.
Tutkijat nämä asiat kyllä jaksavat kärsivällisesti selittää joka vuosi, mutta faktat jäävät monesti tunneperäisen ihmettelyn alle.
Ja ainakin tähän saakka Saimaa on toiminut niin, että keväästä lähtien vesi on noussut juhannuksen tienoille ainakin vähän, kun sulamisvedet vielä valuvat ylävesiltä tänne päin. Nähtäväksi jää, miten paljon niitä tänä kesänä riittää. Jos ennusteet pitävät paikkansa ja tulee vielä kuiva kesä, sitten saattaa monella mökkiläisellä tontin koko kasvaa.
Vedenkorkeuksien ihmettelyssä kuuluu myös se, että paljon puhuttu miesmuisti näyttää olevan usein aika lyhyt.
Kun vesi nyt esimerkiksi Saimaassa tuntuu olevan hirvittävän vähissä, se johtuu myös siitä, että se on jo kymmenisen vuotta ollut myös poikkeuksellisen korkealla. Pudotus on ollut iso.
Tutkijat nämä asiat kyllä jaksavat kärsivällisesti selittää joka vuosi, mutta faktat jäävät monesti tunneperäisen ihmettelyn alle.
On totta, että alhaisista vedenkorkeuksista koituu pahimmillaan harmeja. Mutta se nyt vain kuuluu kuvioon, ihan samalla tavalla kuin sekin että joskus kevät tulee aikaisemmin ja joskus myöhemmin.
Minusta on tavallaan lohdullista, että niin paljon kuin me ihmiset kuvittelemmekin luontoa hallitsevamme, me emme isolle luonnonkierrolle lopultakaan mahda paljon mitään. Joskus sataa ja joskus paistaa.
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.