Youssef Asad Alkhatibin tie näyttelijäksi on poikkeuksellinen.

Hän tuli Suomeen Syyriasta 16-vuotiaana yksin. Hänen suuri unelmansa oli esiintyä.

Alkhatib kertoo, että hän karkasi vastaanottokeskuksesta.

– Tulin Helsinkiin teatterin takia.

Silloin oli vasta hänen toinen päivänsä Suomessa. Hän ei osannut yhtään suomea.

Alkhatib lähetti viestejä näyttelijöille ja teattereille. Jotkut vastasivat. Yhdessä teatterissa hänelle sanottiin, että ei ole töitä näyttelijälle, joka ei osaa suomea.

– Oli maaliskuun viimeinen viikko. Kuljin Helsinginkatua ja itkin. Ajattelin, että tämä on niin vaikea maa.

Sitten tuli yllättävä viesti. Kansallisteatteri kutsui Alkhatibin harjoituksiin.

– Menin sinne ja juttelin ohjaajan kanssa. Päivän lopuksi sain paperin, joka oli työsopimus. He halusivat tehdä uudella tavalla. Suomalaiset ja ulkomaalaiset tekivät teatteria yhdessä.

Kansallisteatteri tilasi hänelle taksin takaisin vastaanottokeskukseen. Siellä poliisit odottivat häntä, koska hän oli lähtenyt ilman lupaa.

– Kaikki ihmettelivät, miten sain töitä Kansallisteatterista.

Alku näyttelijän uralle

Alkhatib kävi sen jälkeen joka viikko Kansallisteatterissa. Se oli vasta alkua näyttelijän uralle.

Iso asia oli päärooli Sekasin-televisiosarjassa. Silloin Alkhatib oli ollut Suomessa vasta kolme vuotta.

Toinen tärkeä hetki oli pääsy Teatterikorkeakouluun.

– Kaksi kertaa hakemukseni laitettiin roskikseen, koska en osannut tarpeeksi suomea. Kolmantena vuonna sain kutsun pääsykokeeseen. Siinä hetkessä ajattelin, että pääsin jo kouluun.

Alkhatib teki paljon töitä, jotta hän pääsi sisään.

– Opiskelin kieltä ja urheilin. Kolme kuukautta keskityin vain siihen.

Hän oli ensimmäinen ihminen, joka pääsi Teatterikorkeakouluun ilman Suomen kansalaisuutta.

Lopputyö tänä keväänä

Tänä keväänä Alkhatib valmistuu Teatterikorkeakoulusta. Hänen lopputyönsä on nimeltään Hautakivi, ja se esitetään Kansallisteatterissa.

Esitys kertoo syyrialaisesta miehestä, joka asuu Suomessa. Mies tuo Syyriasta mukanaan vain veljensä hautakiven.

Myös Alkhatib kasvoi Syyriassa. Kun hän oli nuori, siellä tuli vallankumous.

Alkhatib lähti yksin Turkkiin. Sieltä matka jatkui kumiveneellä Kreikkaan, ja lopulta Suomeen.

Alkhatibista tuli pakolainen, jolla ei ollut paljon mitään mukanaan.

– Olin ihan köyhä. Valehtelin vanhemmilleni, että voin hyvin. Menin maasta maahan ja etsin leipää. Se on tehnyt minusta kuin kiven. Minua ei voi rikkoa helposti.

Vanhemmat asuvat yhä Syyriassa. Aluksi he eivät ymmärtäneet, miksi Alkhatib halusi näyttelijäksi. Nyt he ovat ylpeitä.

– Nyt he rakastavat sitä, mitä teen. He kysyvät koko ajan töistäni.

Miksi näyttelijäksi?

Mistä ajatus näyttelijän työstä tuli? Alkhatib ei tiedä sitä tarkkaan. Hänen perheensä ei ollut kulttuuriperhe, eikä hän käynyt lapsena teatterissa.

Yksi syy on se, että Alkhatib halusi ystäviä uudessa maassa.

– Olin yksinäinen kärpänen tässä maailmassa. Ajattelin, että teatterissa saa ystäviä. Ihmiset näkevät minut lavalla ja tunnistavat minut. Sitten he moikkaavat myös kadulla.

Niin on käynyt. Ystäviä on helpompi saada myös siksi, että Alkhatib puhuu nyt sujuvaa suomea.

– Kieleni oli todella rikkinäistä vielä silloin, kun pääsin kouluun. Minun kanssani puhuttiin selkosuomea. Elämä on paljon helpompaa nyt. Voin kertoa vitsin, ja ihmiset nauravat sille heti.

Alkhatib uskoo, että teatteriunelman takia hän on oppinut kielen. Silti opettelu jatkuu yhä.

–Suomen kieli on edelleen perseestä. Välillä ajattelen, että nyt osaan, mutta sitten tulee aina jotain uutta.

Muunkielistä teatteria

Alkhatib toivoo, että Suomessa aletaan esittää teatteria myös muilla kielillä.

Hautakivi oli tarkoitus esittää myös arabiaksi. Se kuitenkin peruttiin, koska lippuja myytiin niin vähän.

– Meidän täytyy mainostaa tarpeeksi, että meillä on muunkielistä teatteria, Alkhatib sanoo.

Suomenkielisessä versiossa kuuluu myös arabian sanoja.

– Iso osa suomalaisista tuntee nykyään esimerkiksi sanat wallah tai haram.

Näyttelijä aina

Alkhatib haluaa, että hänet nähdään tulevaisuudessa ammattilaisena.

– Usein ihmiset näkevät minut tässä järjestyksessä: ulkomaalainen, näyttelijä, ihminen. Mutta minä olen ihminen ja näyttelijä, joka on ulkomaalainen.

Näyttelijöiden on tällä hetkellä vaikeaa löytää töitä. Mutta Alkhhatib on tottunut siihen, että hänen pitää rakentaa oma tiensä. Hän on tehnyt niin jo pitkään.

Kun Alkhatib ei saanut kesätöitä ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, hän päätti tehdä teatteria itse.

– Kirjoitin esityksen elämästäni ystäväni Hassanin kanssa. Rahaa oli 15 euroa. Esityksessä on vain minä, tuoli ja matkalaukku. Esitimme sitä Pukinmäen puistossa.

Myöhemmin tämä esitys pääsi myös teattereihin.

Samalla asenteella Alkhatib aikoo jatkaa.

– Rakastan tätä ammattia. Kukaan ei voi kieltää näyttelemistä, vaikka työpaikkoja ei ole. Sitten voi näytellä vaikka ikkunoissa.



Youssef Asad Alkhatib toivoo, että tulevaisuus tuo monipuolisia näyttelijän töitä. Milja Keinänen