NASAn Curiosity-Mars-mönkijä otti tämän selfien paikassa, joka sai lempinimen ”Mary Anning” 1800-luvun englantilaisen paleontologin mukaan. Tämä oli kemiallisen kokeen paikka Glen Torridonin alueella, jossa paljastui erilaisia ​​orgaanisia molekyylejä Marsissa.

Avaruusjärjestö Nasan Curiosity-mönkijä on tehnyt uuden merkittävän löydön Marsin orgaanisesta kemiasta.

Yhdysvaltalaisen Floridan yliopiston johtamassa tutkimuksessa kerrotaan, että mönkijä on tunnistanut aiemmin havaitsemattomia orgaanisia yhdisteitä, jotka muistuttavat elämän perusrakenteita Maassa.

Tutkimus julkaistiin tiistaina Nature Communications -tiedelehdessä. Curiosity on tutkinut Marsia vuodesta 2012 lähtien Gale-kraatterissa, joka on muinainen järviallas ja yksi keskeisistä kohteista planeetan mahdollisen elinkelpoisuuden arvioimisessa.

Uudessa kokeessa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa toisella planeetalla kemiallista analyysimenetelmää, jossa orgaanisia yhdisteitä hajotetaan pienemmiksi osiksi analysointia varten. Tätä varten käytettiin TMAH-nimistä kemikaalia (tetrametyyliammoniumhydroksidi), jonka avulla suuret molekyylit voitiin pilkkoa ja analysoida Curiosityn SAM-instrumenttipaketilla (Sample Analysis at Mars).

Menetelmän käyttö vaati tarkkaa suunnittelua, sillä mönkijällä on käytössään vain rajallinen määrä kyseistä kemikaalia.

Analyysissä tunnistettiin yli 20 orgaanista yhdistettä. Näihin lukeutui muun muassa typpeä sisältävä molekyyli, jonka rakenne muistuttaa dna:n esiasteita. Tämänkaltaista yhdistettä ei ole aiemmin havaittu Marsista. Lisäksi löydettiin bentsotiofeeniä, rikkiä sisältävää kaksirenkaista yhdistettä, jota esiintyy usein meteoriittien mukana planeetoille kulkeutuvassa aineksessa.

Tutkijoiden mukaan osa havaituista orgaanisista yhdisteistä voi olla peräisin geologisista prosesseista tai meteoriittien tuomasta materiaalista, eikä pelkkä havainto vielä osoita Marsissa joskus olleen elämää. Löydöt kuitenkin vahvistavat, että Marsin pintakerros pystyy säilyttämään orgaanisia molekyylejä jopa miljardien vuosien ajan. Analysoitu orgaaninen materiaali saattaa olla jopa 3,5 miljardin vuoden ikäistä.

Mittaukset tehtiin Glen Torridon -nimisellä alueella, jossa esiintyy runsaasti savimineraaleja. Savi pystyy sitomaan ja suojaamaan orgaanisia yhdisteitä tehokkaammin kuin monet muut mineraalit.

”Uskomme tarkastelevamme orgaanista ainetta, joka on säilynyt Marsissa 3,5 miljardia vuotta”, sanoo The Guardian -lehdessä koetta johtanut Floridan yliopiston astrogeologi Amy Williams. ”Onko se elämää? Emme voi sanoa sitä näiden tietojen perusteella.”

Tutkimus korostaa, että varma todiste muinaisesta elämästä edellyttää Marsista kerättyjen näytteiden tuomista Maahan analysoitaviksi. Nykyiset mönkijät kykenevät tunnistamaan orgaanisia yhdisteitä, mutta eivät yksiselitteisesti erottamaan biologista alkuperää ei-biologisesta.