Helsinkiläinen Luovuus kukkii kaaoksesta on saanut arvostetun Vuoden ravintola -tunnustuksen.

Valinnan teki Suomen Gastronomien Seura ry. Ravintola Luovuus kukkii kaaoksesta on 38. tunnustuksen saanut ravintola.

Tunnustusta perusteltiin sillä, että Luovuus kukkii kaaoksesta erottuu omaleimaisella konseptillaan ja se yhdistää huippuunsa hiotun keittiön, poikkeuksellisen palvelun ja elämyksellisen tunnelman tavalla, joka uudistaa suomalaista ravintolakulttuuria.

Luovuus kukkii kaaoksen ravintoloitsija Samu Räsänen, 36, kertoo tiedotteessa, että tunnelma rakentuu luovan sekamelskan ja huolellisen annostason kontrastista, ja monipuolinen asiakaskunta vetää ravintolan täyteen illasta toiseen.



Ravintolan keittiö tunnetaan laadukkaista ja läpinäkyvästi ilmoitetuista raaka-aineista sekä sesonkien mukaan elävästä menusta. Henri Ilanen

Vuoden ravintola -tunnustuksen saavuttaakseen ravintolan tulee tarjota hyvää ja omaleimaista ruokaa sekä erinomaista palvelua, tiedotteessa kerrotaan.

Lisäksi ravintolalta edellytetään hyvää hinta-laatusuhdetta sekä pitkäjänteistä ja tasalaatuista toimintaa.

Kunniakirjan luovutus tehtiin parhaillaan käynnissä olevassa Ruoka 2026 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.