Vuosaaressa liikkuvan väkivaltaisen tyttöporukan jäsenet ovat Ylen tietojen mukaan ahdistelleet niin aikuisia kuin lapsia. Ainakin kahteen rikosilmoitukseen johtaneeseen tapaukseen liittyy sama 11-vuotias tyttö.

Lokakuussa 2025 tyttö oli 10-vuotias, kun hän löi bussissa 9-vuotiasta poikaa ja jahtasi tätä neljän kaverinsa kanssa. Poika ei tuntenut ketään tytöistä ennestään.

Ylen tiedossa on kahden porukassa olleen tytön henkilöllisyys. Toinen on vuonna 2015 syntynyt tyttö, jota Helsingin Sanomien lähteet ovat kutsuneet jengin johtajaksi. Toinen tyttö on syntynyt vuonna 2013.

Tilanteesta kirjatun tutkinnanlopettamispäätöksen mukaan poika kertoi, että kyseiset tytöt käyttivät tilanteessa eniten väkivaltaa. Tytöt olivat tapahtumahetkellä 10- ja 12-vuotiaita.

Pojan mukaan tytöt löivät ja läpsivät häntä. Poika poistui ennen aikojaan bussista, mutta tytöt seurasivat häntä. Tilanne päättyi vasta, kun sivullinen aikuinen puuttui tilanteeseen.

Myöhemmin poika tunnisti kaksi tyttöä sosiaalisesta mediasta, ja poliisi puhutti tyttöjä. Nuorempi ei suostunut kommentoimaan osuuttaan, mutta vanhempi myönsi molempien käyttäneen väkivaltaa.

Koska tytöt olivat alle rikosoikeudellisen vastuuikärajan, poliisi lopetti asian esitutkinnan ja ilmoitti asiasta sosiaaliviranomaisille.

10-vuotiaasta tytöstä ilmoitettiin poliisille myös tapauksessa, jossa samana päivänä bussitapauksen kanssa hänen epäiltiin ahdistelleen iäkästä naista.

Ihmisiä aurinkoisella Kauppakeskus Kolumbuksen pihalla.

Avaa kuvien katselu

Vuosaaressa liikkuvan porukan jäsenet ovat Ylen tietojen mukaan ahdistelleet niin aikuisia kuin lapsia. Kuvituskuvassa Vuosaaren kauppakeskus Columbus huhtikuussa 2026. Kuva: Toni Määttä / Yle”Kiusatusta tuli kiusaaja”

Yle tavoitti vuonna 2015 syntyneen tytön isän puhelimitse. Koska haastattelussa käsitellään lapsen tietoja, Yle ei julkaise isän nimeä.

Isän mukaan hänen tyttärensä vakava oireilu on kestänyt nyt noin vuoden. Isä epäilee, että tytön väkivaltaisuus sai alkunsa siitä, kun tyttö itse joutui vähän yli vuoden ajan kiusatuksi.

Yle ei ole pystynyt riippumattomasta lähteestä vahvistamaan isän kertomusta kiusaamisesta.

Kiusaaminen oli isän mukaan ”kyykyttämistä”, potkimista ja myös kuvaamista. Kerran hänen tyttärensä pudotettiin kiipeilytelineestä.

– Sitä ennen hän oli todella sosiaalinen ja tykätty.

Tämän jälkeen tyttö alkoi isän mukaan joutua tappeluihin. Osa tytön teoista on isänkin mukaan kauheita.

– Valitettavasti kiusatusta tuli niin sanotusti kiusaaja.

Isän mukaan hänen tyttärensä ei vieläkään suostu paljon puhumaan kokemastaan kiusaamisesta.

– Onko siinä tullut ajatus sitten, että enää ei kukaan tee minulle näin? En tiedä. Olen yrittänyt jutella, mutta se on vieläkin arka paikka.

Ihmiset saapuvat metron sisäänkäynnille Vuosaaren asemalla Helsingissä.

Avaa kuvien katselu

Tyttöporukkaan kuuluvan 11-vuotiaan tytön isän mukaan tytär on oireillut vakavasti noin vuoden ajan. Kuvituskuva Vuosaaren metroasemalta. Kuva: Toni Määttä / YleNöyryyttävää väkivaltaa

Isän mukaan hänen tyttärensä on tehnyt tekoja liikkuessaan joidenkin kavereidensa kanssa. Hänen mukaansa tytär ei kuitenkaan ole minkään jengin johtaja.

Isän tiedossa on lähemmäs kymmenen tilannetta, joissa hänen tyttärensä on ollut osallisena. Kolme tapauksista on hänen mielestään ollut vakavampia.

– He ovat niin sanotusti porukalla olleet ilkeitä, ja siihen on liittynyt jopa vähän tämmöistä nöyryyttämistä.

Isä korostaa, ettei halua vähätellä tyttärensä tekoja.

Isä kuitenkin pitää kohtuuttomana sitä, miten aikuiset kirjoittavat hänen tyttärestään sosiaalisessa mediassa.

Useat vanhemmat ovat olleet huolissaan omien lastensa turvallisuudesta ja ovat yrittäneet kerätä tapauksista tietoa. Moni perää myös viranomaisilta toimia ongelman ratkaisemiseksi.

Joukossa on kuitenkin myös julkaisuja, joissa kirjoitetaan väkivallan käyttämisestä lapsia kohtaan.

– Mitä se tekee lapsen kehitykselle, että kaikki vihaavat häntä?

Perhe on saanut apua

Moni perhe pelkää väkivaltaa käyttävää tyttöä, minkä lisäksi perheen isästä liikkuu huhuja hänen menneisyydestään.

Ylen tietojen mukaan isä on aikoinaan istunut vankilassa törkeistä huumausainerikoksista.

Haastattelussa isä ei kiistä menneisyyttään. Hänen tyttärensä oli tuolloin pieni, eikä isä usko vankeusajan vaikuttaneen lapseen.

– Minulla on ollut erilainen elämä silloin joskus. Lapsethan minun elämäni muuttivat.

Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kaksi lasta. Isän mukaan perheessä on kotiintuloajat, ja tytär myös noudattaa niitä. Tyttö on nyt kotiarestissa, eikä tämä saa liikkua Vuosaaressa. Perhe on muuttanut pois alueelta.

Isä käy töissä, eikä häntä ole vuosiin tuomittu rikoksista.

Kymmenen tytön joukkio

Perhe on selvittänyt tyttären tekoja poliisin kanssa, ja perheen apuna on myös sosiaalityöntekijä. Isä kertoo olevansa valmis myös keskustelemaan suoraan tyttärensä kiusaamien ja pahoinpitelemien lasten vanhempien kanssa.

Tytär on isän mukaan vasta aivan hiljan päässyt tutkimuksiin, joissa selvitetään tytön neuropsykiatrista oireilua.

– Muutos ei kuitenkaan tapahdu sormia napsauttamalla, isä sanoo.

Isä korostaa, että hänen tyttärensä ei ole koko ajan pahanteossa ja kaikki Vuosaaressa tapahtuva ei liity hänen tyttäreensä.

Tyttöporukan häiriökäyttäytymistä on havaittu ainakin busseissa, metrossa ja kauppakeskus Columbuksen ulkopuolella. Ylen tiedossa ei ole, missä tapauksista on kyse 11-vuotiaasta tytöstä ja hänen kaveriporukastaan.

– Hän on kuitenkin myös ihan normaali tyttö, joka viettää aikaa kavereidensa kanssa.

Poliisin mukaan noin kymmenen tytön joukkiosta on tehty yhteensä lähes 30 rikosilmoitusta.

Katso myös: