MICHAEL (USA/Iso-Britannia 2026). Ohjaus: Antoine Fuqua. Käsikirjoitus: John Logan. Kuvaus: Dion Beebe. Leikkaus: John Ottman ja Harry Yoon. Näyttelijät: Jaafar Jackson, Juliano Valdi, Colman Domingo, Nia Long, Larenz Tate, Kendrick Sampson, Miles Teller, Mike Myers.
Michaelia ei tarvitse kovin montaa minuuttia katsoa, kun oivaltaa: tämähän on ilmiselvä sisarteos King Richardille (2021).
Kummassakin on kyse kunnianhimoisen, dominoivan, manipuloivan ja ahneen isän projektista luoda jälkikasvustaan rahantekokoneita ja maailmantähtiä. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä, sillä sekä Venus ja Serena Williamsin isä että Michael Jacksonin isä esitetään mammonan perään haikailevana pyrkyrinä, jonka omat lahjat eivät riitä hanttihommia pidemmälle, mutta joka osaa jalostaa lastensa kyvyt omaksi hyödykseen.
Lahjakkaiden lasten rooliksi jää traumatisoitua ja selvitä traumoistaan kuka mitenkin.
Williamsin siskokset eivät kai oikein koskaan päässeet irti isänsä valtapiiristä, mutta Michaelin pääaihe on aikuistuvan tähtilaulajan vertauskuvallisessa isänmurhassa.
Tältä osin Antoine Fuquan ohjaama elokuva lähestyy toista tuoretta artistiaiheista elämäkertaelokuvaa Deliver Me From Nowherea (2025). Sen alajuonena kulki kuvaus Bruce Springsteenin isäsuhteesta, jota hän työsti Nebraska-albumilla. Michael Jacksonin strategiana on, ainakin Fuquan elokuvan antaman todistuksen valossa, myötäillä hallitsevaa isäänsä tiettyyn mittaan asti ja sen jälkeen asettua näyttävästi ja julkisesti tätä vastaan.
Lopulta kyse on yksilön henkilökohtaisesta vapaudesta. Sitä Michael Jackson tavoitteli koko elämänsä ja saavutti sen vasta katkaistuaan välit isä-Josephiin, jota Fuquan elokuvassa väkevän alkuvoimaisesti tulkitsee Colman Domingo.
Michael kertoo seikkaperäisesti Thriller-musiikkivideon synnystä ja sen kuvausprosessista.
Michael on muodoltaan ja rakenteeltaan melko perinteinen elämäkertaelokuva. Tarina alkaa lapsuudesta, etenee kronologisesti ja päättyy huipulle. Jacksonin tarinasta kerrotaan parhaat palat ja samoin hänen musiikistaan, mutta laulajan yksityiselämän pimeästä puolesta Fuquan elokuva vaikenee.
Valinta on ollut tietoinen ja varmasti perusteltukin. Michael pystyttää patsasta eikä pyrikään valottamaan kohdehenkilönsä kaikkia ulottuvuuksia.
Kunnianosoituksessa ei ole mitään väärää, sillä viimeistään upeasti vyöryvä musiikki kompensoi henkilökuvan mahdolliset vajavaisuudet. Suurin painotus annetaan Thriller-albumille ja siitä syntyneen ikonisen musiikkivideon kuvausprosessille.
Painotus on täsmälleen oikea, sillä hittibiisien ohella juuri Thriller-video teki Jacksonista musiikkimaailman kirkkaimman tähden ja samainen video lanasi auki tietä muillekin tummaihoisille artisteille Music Televisionin vaikutusvaltaisille soittolistoille, jotka olivat sitä ennen varattuja vain valkoisille poppareille.
Rotuteemaa ei sinänsä juuri alleviivata, sillä Jackson oli universaali pop-tähti eikä poliitikko. Tältäkin osin Michael tekee kunniaa kohteelleen.
Jonkinlainen kunnianosoitus lienee myös Michael Jacksonin veljenpojan Jaafar Jacksonin pestaaminen elämäkertaelokuvan nimirooliin. Hän selviää näyttelijädebyytistään komeasti. Hän tavoittaa kohdehenkilönsä inhimillisen herkkyyden ja suoranaisen haurauden – jonka hän mikrofoni kädessään pystyi hetkessä kääntämään vuoria siirtäväksi voimaksi.
Michael Jacksonin veljenpoika Jaafar Jackson tekee näyttelijädebyyttinsä kovassa paikassa, mutta selviytyy vaativasta roolista kunnialla.