Puolisoni kertoi minulle kerran tilanteesta, jota hän oli todistanut ravintolassa. Kyseessä oli vain ohimenevä hetki, mutta se oli jäänyt hänen mieleensä.
Työpäivänsä päätteeksi, ennen kotiin lähtöä, ravintolan nuori asiakaspalvelija oli sanonut työkaverilleen: ”Kiitos päivästä.”
Kiitos päivästä. Kaksi pientä suurta sanaa, joita ei varmaan ihan joka päivä työpaikoilla kuulla. Sanat, jotka antavat molemmille osapuolille hyvän mielen.
Jäin miettimään, millainen vaikutus organisaatioiden ja työyhteisöjen ilmapiiriin olisi sillä, jos kollegat sanoisivat toisilleen useammin tämänkaltaisia asioita. Ehkä asialla olisi jonkinlainen yhteys myös työntekijöiden motivaatioon ja yrityksen menestymiseen. Onhan paljon mukavampaa mennä aamulla sellaiseen työpaikkaan, jossa ihmiset ovat huomaavaisia ja välittäviä kuin sellaiseen, jossa kauniita sanoja kuulee vähemmän.
Bongasin hiljattain kirjakaupassa elämäntaito-oppaiden klassikon, Dale Carnegien teoksen How to Win Friends and Influence People, jonka alkuperäinen versio on ilmestynyt kirjan esipuheen mukaan jo vuonna 1937. Selasin pokkaria pikaisesti sieltä täältä, ja minulle tuli heti tunne, että haluan sen omakseni.
Kirjassa on monia mielenkiintoisia neuvoja liittyen ihmisten kanssa toimimiseen. Oikeastaan Carnegien ajatuksia ja ohjeita voi soveltaa hyvin monenlaisiin ihmissuhteisiin niin töissä kuin yksityiselämässäkin.
Kirjan ensimmäisen osan toisessa luvussa Carnegie viittaa Sigmund Freudiin, jonka mukaan ihmisen tekojen taustalla vaikuttaa kaksi motiivia: seksuaalivietti sekä halu olla mahtava (”the desire to be great”).
Carnegie jatkaa, että amerikkalaisen filosofin John Deweyn mukaan ihmisluonteessa vaikuttava voimakkain vietti on halu olla tärkeä (”the desire to be important”). Carnegie toteaa, että se, mikä saa ihmisen tuntemaan olonsa tärkeäksi, on hänessä kaikkein merkityksellisintä; se määrittää hänen luonteensa.
Totta. Minä esimerkiksi tunnen oloni tärkeäksi, jos onnistun kirjoittamaan tekstin (kuten romaanin, näytelmän tai blogipostauksen), joka merkitsee jotakin toiselle ihmiselle: koskettaa, naurattaa, inspiroi tai saa ajattelemaan asioita syvällisesti.
Luovuus on suuri osa minun persoonaani, sitä kuka minä olen.
Ja tietysti tunnen oloni tärkeäksi myös silloin, kun hoidan lastani tai seurustelen läheisten ihmisten kanssa. Tai sellaisina hetkinä, kun joku sanoo jotakin sellaista, mistä tulee hyvä mieli. Taannoin esimerkiksi vähän yli kolme- ja puolivuotias poikani sanoi aivan yhtäkkiä, puuhatessaan omia juttujaan: ”Ihana äiti!”
Tuo hetki sai koko olemukseni hymyilemään.
Hiljattain eräissä kustantamon juhlissa kuulin erään kollegan kehuneen esseetäni, joka on ilmestynyt toukokuussa Suurteoksia III -antologiassa (toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen). Tämä yllättäen saamani palaute ilahdutti minua valtavasti.
How to Win Friends and Influence People -kirjassaan Dale Carnegie kirjoittaakin muun muassa juuri kehumisen merkityksestä. Hänen mukaansa kannattaa ylistää pienimpiäkin kehitysaskeleita. Se auttaa toista ihmistä kehittymään vielä paremmaksi.
Nyt, kesälomien jälkeen, monet ovat palanneet taas arkeen, työtehtäviensä ääreen. Lomasta irrottautuminen ei aina ole helppoa. Mutta useiden kohdalla mukavat työkaverit piristävät päivää.
Olen työskennellyt suuren osan aikuisiästäni ilman varsinaista työyhteisöä, freelancerina ja kirjailijana – mutta aiempina vuosina, ajoittaisissa palkkatöissä, olen saanut nauttia myös työkavereiden seurasta.
Mainitsen esimerkkinä ikimuistoisen kesätyöpaikkani huvipuiston pitsa- vohveli- pehmis- ja hattarapisteellä 20-vuotiaana. Vaikka olin pääosin ihan hyvä asiakaspalvelija, tiesin jo tuolloin, että todelliset vahvuuteni olivat muualla kuin käytännön töissä. En varmaan koskaan pessyt nakkikonetta enkä ikinä puhdistanut pehmiskoneen osia. (Eikä kukaan sellaista tainnut ehdottaakaan.)
Kuin sanattomasta sopimuksesta toiset ihmiset tekivät nämä hommat.
Salaa toivoin hiljaisia, koleita sadepäiviä. Silloin olisi todennäköisesti vähemmän väkeä liikkeellä, jonot olisivat normaalia lyhyemmät ja me voisimme jutella rauhassa työkavereiden kanssa ja ehkä maistella vähän pehmistä kupista. Lämpimät takit päällä.
Tuolta kesältä minulle on jäänyt kaksi ystävää, jotka saivat sateisetkin työpäivät tuntumaan aurinkoisilta.
En ehkä koskaan huomannut sanoa heille ”kiitos päivästä”, mutta sanon sen nyt. Kiitos kaikista yhteisistä hauskoista työpäivistä kesällä 2002!
Taina Latvala