Neandertalinihmisten katoamisen syy on yksi esihistorian suurista arvoituksista. Uusi mallinnustutkimus viittaa siihen, että ratkaiseva ero nykyihmisten ja neandertalinihmisten välillä saattoi liittyä ryhmien välisiin yhteyksiin.
Katoamiseen vaikuttivat useat tekijät, mutta uusi digitaalisen ekologian lähestymistapaa hyödyntävä tutkimus tarjoaa tuoreita näkökulmia. Tutkimus julkaistiin Quaternary Science Reviews -tiedelehdessä.
”Meillä ei tietenkään ole tarkkoja demografisia tietoja 35 000 vuotta sitten eläneistä väestöistä, joten käytimme etnografista dataa paremmin dokumentoiduilta muinaisilta metsästäjä-keräilijäryhmiltä asettaaksemme parametrit geomatiikan työkaluille ja luodaksemme nämä mallit”, kertoo Ariane Burke Montréalin yliopiston tiedotteessa. Hän toimii antropologian professorina ja johtaa Quebecissä toimivaa Hominin Dispersals Research Group -tutkimusryhmää.
”Esimerkiksi nämä aineistot osoittavat, että tyypillinen vuotuinen elinalue 25–50 yksilön paikalliselle ryhmälle, joka liikkuu kausittain ja ylläpitää alueellisia yhteyksiä ylläpitoa muihin ryhmiin, olisi ollut noin 2 500 neliökilometriä”, Burke jatkaa.
Tutkimuksessa sovellettiin eläin- ja kasvilajien levinneisyyden mallintamiseen kehitettyjä menetelmiä esihistoriallisiin ihmisiin. Mallinnuksessa käytettiin arkeologisia löytöpaikkoja ”läsnäolopisteinä”, joiden avulla arvioitiin, millaiset alueet olivat elinkelpoisia neandertalinihmisille ja Homo sapiensille Euroopassa 60 000–35 000 vuotta sitten.
Tuolloin ilmasto vaihteli rajusti kylmien ja lämpimämpien jaksojen välillä. Samaan aikaan myös arkeologisten aineistojen perusteella ensimmäiset Homo sapiens -populaatiot ilmestyivät ja viimeiset neandertalinihmispopulaatiot hävisivät.
Mallinnus koostui useasta vaiheessa. Ensimmäiseksi molemmille lajeille luotiin neljä asuinympäristön elinkelpoisuusmallia, jotka sisälsivät arkeologista tietoa sekä erilaisten maantieteellisten ja ilmastonvaihteluindeksien dataa.
Tämän jälkeen näitä neljää mallia vertailtiin ja luotiin uusia malleja, jotka tunnistivat maantieteelliset ydinalueet, jotka ovat riittävän suuria ja tuottavia tukemaan vakaita populaatioita ja jotka ovat ennen kaikkea yhteydessä toisiinsa.
Analyysin perusteella usein selityksiksi tarjotut ilmastorasitus tai lajien välinen kilpailu eivät yksin riitä selittämään neandertalinihmisten katoamista. Sen sijaan taustalla oli monimutkainen yhdistelmä ilmastoa, maantiedettä, demografiaa ja lajien välisiä vuorovaikutuksia, jotka vaihtelivat alueittain.
Merkittävä ero lajien välillä löytyi alueiden välisestä kytkeytyneisyydestä. Homo sapiensille suotuisat alueet muodostivat tiheämmin toisiinsa yhteydessä olevia verkostoja kuin neandertalinihmisten alueet. Näin ihmisryhmien jäsenet pystyivät siirtymään muihin ryhmiin esimerkiksi ilmastoon, ympäristöön tai väestöön liittyvien kriisien kohdatessa.
”Nämä verkostot toimivat turvaverkkona”, Burke selittää. ”Ne mahdollistavat tiedonvaihdon resursseista ja eläinten liikkeistä, kumppanuuksien muodostamisen sekä tilapäisen pääsyn muiden ryhmien alueille kriisitilanteissa.”
Tutkijan mukaan tämä ei tarkoita, etteivät neandertalinihmiset olisi kyenneet ylläpitämään yhteyksiä. Arkeologinen aineisto osoittaa materiaalien ja muiden todisteiden liikkuneen alueelta toiselle. Mallien perusteella yhteydet olivat kuitenkin heikompia, erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa.
Tarkkojen lämpötilojen tai sademäärien vaikutus ei ollut niin merkittävä kuin se, miten nopeasti ilmasto-olosuhteet vaihtelivat. ”Ilmaston vaihtelu näyttää olleen merkittävä tekijä. Ihmiset ovat siis olleet herkkiä ympäristön vaihtelulle koko historiansa ajan”, Burke toteaa.
Pelkkä ilmasto ei selitä neandertalinihmisten häviämistä, sillä he selvisivät aiemmista jääkausijaksoista. Tutkimuksen mukaan ratkaisevaa oli useiden tekijöiden yhteisvaikutus, kuten ilmaston epävakaus, väestöpaine ja sosiaalinen rakenne.
Euroopassa neandertalinihmisten populaatio oli jakautunut läntiseen ja itäiseen ryhmään. Kilpailevan ihmislajin saapuminen alueelle tosin monimutkaistaa tilannetta.
”Länsialueilla Homo sapiensin saapuminen saattoi lisätä painetta entisestään, erityisesti väestöllisesti haavoittuvissa neandertalinihmisryhmissä”, Burke sanoo. ”Koska lajit pystyivät lisääntymään keskenään, niiden vuorovaikutus oli todennäköisesti monimutkaista ja sisälsi kilpailua, satunnaista risteytymistä ja muita hienovaraisia väestödynamiikan ilmiöitä.”
Tutkimus viittaa myös siihen, että neandertalinihmisten kohtalo vaihteli alueittain. Itäisessä Euroopassa vähäiset kontaktit ovat saattaneet eristää neandertalinihmispopulaatiot toisistaan ilmasto-olosuhteiden huonontuessa, kun taas Iberian niemimaalla parempi kytkeytyneisyys saattoi pidentää niiden säilymistä.
”Vielä tänäkin päivänä, rajojen, väestötiheyksien ja sosiaalisen eriarvoisuuden monimutkaisuudesta huolimatta, ihmiset jatkavat muuttoliikettä samoista perustavanlaatuisista syistä: löytääkseen suotuisampia alueita, tavatakseen rakkaimpiaan ja liittyäkseen keskinäisen avun verkostoihin.”
Tutkimus korostaa, että sekä muinoin että nykyään ihmisen selviytyminen riippuu teknologian ja älykkyyden lisäksi kyvystä luoda ja ylläpitää yhteyksiä.
Tilaa Tekniikan Maailman uutiskirjeet
Tilaa TM-uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla autoalan, teknologian ja tieteen uutisista! Saat ihmisen
kokoaman TM-uutiskirjeen joka arkipäivä.
Uutiskirjeet sisältävät myös mainontaa. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Otavamedia Oy:n
tietosuojaselosteesta.