Helsingin Sanomissa on keskusteltu kevään aikana erityisesti lasten ja nuorten urheilun kilpailullisuudesta ja tuloshakuisuudesta. Vuosia kentän laidalla kannustusjoukoissa olleena sekä toimihenkilötehtävissä toimineena vanhempana näen, että kilpailullisuus itsessään ei ole ongelma.
Ongelma on pikemminkin se, miten kilpailua toteutetaan: jos jokaisen kilpailullisuuteen taipuvaisen juniorin annettaisiin kokeilla, onnistua ja pettyä ilman liian varhain tehtyjä valintoja, voitaisiin pitää mahdollisimman moni lapsi ja nuori tavoitteellisen urheilun parissa.
Jos valinnat tehdään liian aikaisin ja katse käännetään vain harvoihin, kilpailullisuus ei toteudu lasten tasa-arvoisia kehittymismahdollisuuksia kunnioittaen. Jyvät ehditään erotella akanoista teini-iässäkin, sillä siihen mennessä myös muut kiinnostuksen kohteet ja loukkaantumiset karsivat junioreja lajien parista. Siihen asti jokaisen kilpailemisesta kiinnostuneen potentiaali kannattaisi selvittää.
Samalla lapset ja nuoret oppisivat kilpailullisuuden lisäksi yrittämisen, tasa-arvoisen kohtelun ja yhteistyön tärkeitä lainalaisuuksia.
Lapsen elämä ei ole pelkkää kilpaurheilua, vaikka toiminnasta ja valmennuksesta vastaavat aikuiset joskus näyttävät ajattelevan niin. Kuka muistaisi kysyä myös lapsilta ja nuorilta itseltään?
Raisa Saraniemi
Helsinki
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.