Kuuntelin televisiota puolella korvalla. Mainostettiin dokumenttia, jossa leijonat, hyeenat, leopardit ja savannikoirat taistelevat saman reviirin kuninkuudesta. Tajuntaani iskeytyi taustaäänenä kuuluneen linnun laulu: kuin aikoinaan Sambiassa. Keskistyin ja totesin, että Ylen Avaran luonnon uusi Laakson valtiaat -sarja oli kuvattu Sambian Luangwan laaksossa, jossa liki 40 vuotta sitten työskentelin nunnien pyörittämässä sairaalassa seitsemän vuotta.
Katsoin heti pari jaksoa. Luangwa ei ollut muuttunut ulkoisesti lähtöni jälkeen lainkaan. Samat maisemat, sama luonto, samat uhat. Luangwa-joki alkaa pohjoisessa Tansanian rajalta ja laskee Zambesi-virtaan etelässä aivan Sambian, Zimbabwen ja Mosambikin rajalla. Pohjoinen Luangwa on enimmäkseen savannia tai viidakkoa, etelässä asuu harvakseltaan ihmisiä perinteisissä heinäseinien ja savikattojen kylissä.
Asuin itse nunnaluostarin ”puutarhassa” lähetysasemalla. Lähimmät palvelut olivat 300 kilometrin päässä pääkaupungissa Lusakassa.
Olen etuoikeutettu saatuani elää Luangwassa niinkin pitkään. Dokumentin kuvaama Luangwan säilyminen villinä luonnontilana oli kuin olisin astunut menneisyyteen. Tuolla joella minulla oli puusta kaiverrettu kanootti nimeltään Psyko-paatti, tuon joen yli olin uinut useita kertoja Mosambikiin ja takaisin krokotiileista huolimatta. Nuorena olin kuolematon.
Luangwa on säilynyt ennallaan alueen vaikean saavutettavuuden takia. Massaturismia ei ole kuten Keniassa tai Tansaniassa, joten luonto saa hengittää rauhassa.
Kansallispuistot ja riistansuojelualueet antavat alueelle vahvan turvavyöhykkeen. Massaturismin puuttuminen on taannut infrastruktuurin vähyyden ja enemmän tilaa villille luonnolle.
Sambiassa jo minun aikanani oli erikoisuutena kävelysafarit, joilla ihminen kulkee luonnon ehdoilla ympäristöään kunnioittaen. Paikalliset yhteisöt ovat työssä mukana ja hyötyvät luonnonsuojelusta saadessaan siitä elannon. Mutta tärkein ja voimakkain on vesi: elävä, tulviva, maisemaa muovaava ja valtavaa eläin- ja kasvilajien kirjoa ylläpitävä Luangwa-joki.
Luangwa oli minun linnoitukseni, jossa kuljin kevyin, miltei hiipivin askelin. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Sambialaisittain kaikki luonto on hyvää, jos sitä kunnioittaa. Jos luonto käy ihmisen kimppuun, kyseessä on ihmisen noituma, luonnoton pahuuden välikappale, jolla ei ole mitään tekemistä aidon luonnon kanssa. Tämä ajatus teki rankankin kohtalon hyväksymisen helpommaksi Luangwan laaksossa.
Monet ovat lukeneen lehtiartikkelejani Salkkarista jo 1990-luvulla, toiset tutustuivat sambialaiseen elämääni kirjani ”Viidakkotohtori” kautta. Potilaani ovat huomanneet tietynlaisen erikoisuuteni, johon voimakkaasti vaikuttaa elämäni Luangwan laaksossa.
Laakson valtiaat -sarja antaa silloiselle elämälleni puitteet: upeat auringonlaskut, sirisevät yöt, rankkasateet ja ruohikkopalot. Viidakon kudelmassa syntymä, olemassaolo ja kuolema tasapainottelevat luonnollisesti niin eläinten kuin ihmistenkin elämässä.
Kirjoittaja on salolainen lääkäri, joka on toiminut pitkään kansainvälisissä tehtävissä.