Kreikankielinen sana kairos tarkoittaa otollista tai sopivaa hetkeä, jolloin jotakin merkittävää voi tapahtua. Jenny Erpenbeckin romaanissa Kairos tapahtuu jotakin merkittävää, kun nuori nainen ja häntä huomattavasti vanhempi mies kohtaavat Itä-Berliinissä, sadetta paossa sillan alla.
Nainen kääntyi miehen puoleen ja sanoi: On jo kiinni.
Ja mies vastasi hänelle: Mennäänkö kahville?
Ja hän sanoi: Mennään.
Siinä kaikki. Kaikki oli käynyt niin kuin oli määrä käydä.
Tuona heinäkuun 11. päivänä vuonna 1986.”
Katharina on 19-vuotias ja opiskelee latojaksi. Hans on kirjailija ja vakituinen freelancer radiossa, jossa hänen velvoitteisiinsa kuuluu kirjoittaa yksi ohjelma vuodessa, yleensä musiikista. Kairos alkaakin kuin musiikkina, ja Erpenbeck soljuttaa tekstiä rakastumisen hetkistä kuin oopperan duettoa.
Tutustuminen ja rakastuminen etenee sekin musiikin tahtiin, kun Hans haluaa soittaa Katharinalle lempimusiikkiaan. Ensimmäisen rakastelun taustalla soi Mozartin Requiem, ja vaikka Katharina vastusteleekin kappalevalintaa tilanteeseen sopimattomana, sielunmessu säestää rakkauden hetkeä kuin ennustaen tulevaa.
Hullu rakkaus
Lähes sekopäinen hullaantuminen toisesta on molemminpuolista. Muuta tasa-arvoista suhteessa ei olekaan. Pelisäännöt ovat alusta asti selvät: Hans on naimisissa eikä aio erota. Hänellä on myös rakastajatar, aina ollut joku. Myöhemmin selviää, että samat säännöt eivät päde Katharinaan.
Hans tuntee paitsi musiikin, myös kirjallisuuden, tärkeät ihmiset ja ravintolat, ruuan ja viinit. Hän on DDR:n etuoikeutettua kulttuurieliittiä, jolla on turvattu toimeentulo ja passi, jolla voi matkustaa muuallekin kuin sosialistisiin naapurimaihin.
Katharina imee vaikutteita ja oppii. Hän rohkaistuu muuttamaan tulevaisuuden suunnitelmiaan ja haluaakin opiskella lavastusta ja pukusuunnittelua, ja sitä varten hän on hankkinut harjoittelupaikan Frankfurt an der Oderin teatterista. Katharina aikuistuu ja itsenäistyy, ja samaa tahtia Hansin epäluuloisuus, mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus lisääntyy. Hän kontrolloi, alistaa, syyllistää. Se, mikä on alkanut hurmaantuneena rakastumisena, muuttuu ahdistavaksi riippuvuudeksi, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.
Hansilla on menneisyys ja salaisuutensa, joka aukeaa Katharinalle vasta Hansin kuoleman jälkeen. Hans on syntynyt ennen sotaa ja ehtinyt kuulua Hitler-jugendiin. Välit Länsi-Saksaan jääneeseen isäänsä katkaisten hän on valinnut tietoisesti puolensa, DDR:n. Katharina edustaa uutta, DDR:ään syntynyttä sukupolvea, jolle harvinainen vierailu isoäidin syntymäpäivillä Kölnissä merkitsee sekä kiehtovaa että pelottavaa tutustumista toisenlaiseen elämään.
Yksityinen ja poliittinen kietoutuvat
Katharinan ja Hansin eripariseen suhteeseen lomittuu kuvaus DDR:n viimeisistä vuosista. Kairoksen englanniksi kääntänyt ja yhdessä Jenny Erpenbeckin kanssa Kairoksesta International Booker -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2024 voittanut Michael Hoffman varoittaa liian yksioikoisesta allegorian etsimisestä DDR:n ja kirjan rakkaussuhteen välillä. ”Enemmänkin kyse on henkilökohtaisen ja poliittisen kietoutumisesta toisiinsa.” (Erpenbeckin ja Hoffmanin haastattelu The Guardianissa 23.5.2024 Booker-voiton jälkeen.)
Talvinen sumu Itä-Berliinissä lähellä muuria joulukuussa 1988. Kuva Roland Alhegr.Wikimedia Commons.
Siinä, missä DDR:n totalitaarinen järjestelmä rajoitti kansalaistensa vapautta, myös Hans alistaa Katharinaa eri tavoin, erityisesti sen jälkeen kun Katharinalla on lyhyt suhde harjoittelupaikassaan. Hans kuvaa heidän suhdettaan ”meidän ihmeelliseksi luomukseksemme” ja syyllistää Katharinaa sen heittämisestä ”paskatunkiolle”.
Katharina ei pääse eikä haluakaan irti toksisesta suhteesta. Ei lähdetty suljetusta valtiostakaan niin vain pois. Tai jos lähdettiin, kuten Katharinan ystävä Torsten, yhteydet perheeseen ja ystäviin katkesivat. Poliittinen järjestelmä ja Hansin ja Katharinan suhde kulkevat käsi kädessä kohti loppua.
”Tältäkö vapaus tuntuu?”
Erpenbeck on syntynyt DDR:ssä samana vuonna (1967) kuin Katharina ja asunut romaanihenkilönsä tavoin kivenheiton päässä Berliinin muurista. Muutakin yhteistä heidän vaiheissaan on. Erpenbeck on mm. ollut harjoittelijana Frankfurt an der Oderin teatterissa ja opiskellut musiikkiteatteria. Nykyisin hän ohjaa oopperoita kirjailijantyönsä ohessa. Hansin hahmo ei hänen mukaansa kuitenkaan ole kukaan mies hänen nuoruudestaan vaan yhdistelmä monesta, joista hän on lukenut Stasin arkistoista.
Itä- ja länsisaksalaisia Berliinin muurilla 9.11.1989. Taustalla näkyy Brandenburgin portti. Kuva Lear/Wikimedia.
Erpenbeck kuvaa järjestelmiä paikaltaan liikuttaneita tapahtumia sisältä päin, nuoren ihmisen näkökulmasta. Vaikka Katharina seuraakin vanhempiensa kautta yhä kasvavaa kritiikkiä DDR:n hallintoa vastaan ja toiveita ”todellisen sosialismin” löytymisestä, päähuomio hänellä on lähipiirissä, ystävissä ja opiskelussa. Berliinin muurin murtuminen on vain jälkihuomio uudenlaisen rakkausyön kokemuksiin: ”Bornholmer Strassen rajanylityspaikka on yön ajan kahden korttelin päässä.”
Kirjailija kertoi itse viettäneensä vuoden 1989 marraskuun 9:nnen illan ja yön juoden viiniä tyttöystäviensä kanssa, eivätkä he halunneet avata TV:tä.
Historiankirjoituksen yksityiskohtaisimmatkaan kuvaukset eivät ole tuoneet DDR:n loppuvuosien tapahtumia mielenosoituksineen tai solidaarisuuskynttilöineen samalla tavalla lähelle kuin Erpenbeckin kirja. Uutta, ainakin minulle, oli lukea, miten mieltään osoittavat opiskelijat kaavailivat työläisitsehallintoa tai älymystö todellista sosialismia vielä vähän ennen järjestelmän lopullista tuhoutumista.
Kirjassa seurataan myös muutamia vuosia Saksojen yhdistymistä, ja sen Erpenbeck kuvaa yhtä epätasa-arvoisena kuin Hansin ja Katharinan suhteen. Hän kuvaa, miten entinen romuttui eikä tilalle tullut välttämättä tarkoittanut parempaa. Moni menetti työpaikkansa, myös Hans. Siirtyminen yhteen markkaan söi puolet itäsaksalaisten säästöistä ja nosti hinnat moninkertaisiksi. Moraali ja arvot muuttuivat. Ja Coca Colaa myytiin pikkukaupassakin.
Saksojen yhdistyessä kaupaksi kävivät Berliinin jättäneiden neuvostosotilaiden punaiset tähdet ja kunniamerkit. Myös muurin palaset olivat kysyttäjä. Kuvan pala on ostettu helmikuussa 1990, kun yksi Berliini oli vielä aivan uusi asia.
International Booker Prize -voittaja 2024
Erpenbeck kuvaa tapahtumia sekä Katharinan että Hansin näkökulmasta ja tiiviisti yhdessä, usein vain rivinvaihdon päässä toisistaan. Teksti on intensiivistä, ja sen rytmi tarttuu lukijaan. Alun rakastumista kuvasin musiikkina, Katariinan ahdistuksen ja Hansin painostuksen kuvaukset ovat kuin kiihkeää, katkonaista hengitystä. Kiitos tekstin vaikuttavuudesta kuuluu myös Kairoksen erinomaisesti suomentaneelle Jukka-Pekka Pajuselle.
The Guardianin haastattelussa Erpenbeck kertoi halunneensa kirjoittaa omista kokemuksistaan ja antaa äänen Itä-Saksan kansalaisille, jotka tunsivat menettäneensä maansa. Romaaniaan hän kuvaa kirjan muodossa olevaksi museoksi. Kodissaan Erpenbeckillä on muistoseinä, jossa on lapsuudesta ja nuoruudesta Itä-Saksassa muistuttavia lippusia ja lappusia. Itä-Saksaa kaipaavaksi ostalgikoksi hän ei kuitenkaan tunnustaudu.
Jenny Erpenbeck vuonna 2021. Kuva Amrei_Marie/Wikipedia.
Kairos oli tämän kesän lukupinoni ehdoton ykkönen. Osasinkin odottaa Booker-palkinnon voittajalta paljon, mutta lopulta Kairos oli vielä enemmän. Täydet viisi tähteä. Varmasti Erpenbeck on taas mukana Nobel-voittajaveikkauksissa.
- Jenny Erpenbeck: Kairos
- Tammen Keltainen kirjasto, 2025
- Saksankielinen alkuteos Kairos, 2021
- Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
- 408 s/ 12 t 55 min
- Äänikirjan lukee Mirjami Heikkinen
⭐⭐⭐⭐⭐
Rating: 5 out of 5.
Blogissamme on jutut myös kahdesta aikaisemmasta Jenny Erpenbeckin romaanista: Mennä, meni, mennyt ja Päivien loppu.
DDR:ään ennen ja jälkeen muurin murtumisen sijoittuu myös Meri Valkaman Sinun, Margot
Aiheeseen liittyy