Suomalaisten suosituimmaksi markkinapaikaksi verkossa pääsi ensimmäistä kertaa kiinalaisomisteinen Temu, kertoo paketti- ja logistiikkayhtiö PostNord tiedotteessaan.
Temu nappasi ykkössijan 29,9 prosentilla, ja saksalainen Zalando pitää kakkossijaa 29,8 prosentilla. Temun suosio on noussut viime vuodesta noin viisi prosenttiyksikköä ja Zalandon yhden prosenttiyksikön verran.
Amazonin suosio on laskenut viime vuoden 16 prosentista tämän vuoden 11 prosenttiin. Sen lähimmäksi haastajaksi on noussut kiinalainen AliExpress, jonka osuus on kasvanut viime vuodesta kahdella prosenttiyksiköllä yhdeksään prosenttiin.
– Temun kilpailukykyiset hinnat puhuttelevat selvästi yhä laajempaa osaa suomalaisista kuluttajista. Samaan aikaan pitää huomioida, että Temun johto Zalandoon verrattuna on vielä varsin pieni. Nykyisellä kasvutahdilla se näyttää kuitenkin vahvistuvan tulevaisuudessa. AliExpress taas kiinnostaa varmasti tällä hetkellä monia, koska sitä on usein verrattu Amazoniin. Sekä Amazon että AliExpress toimivat myyntialustoina monille pienemmille toimijoille, mutta AliExpressin kautta tilaukset tehdään vielä useammin suoraan tuotteiden valmistajilta tai tukuilta, Suomen PostNord Oy:n myyntijohtaja Linda Nyberg kertoo tiedotteessa.
Vaikka kiinalaiset verkkokaupat ovat suosittuja Suomessa, joka neljäs suomalainen teki kuitenkin viimeisimmän ulkomaisen verkko-ostoksensa Ruotsista. Kiina oli toisena ja Saksa kolmantena.