Tervasaareen viime vuonna avattu, näyttelijä Jasper Pääkkösen osaomistama ravintola Tar, on lopullisesti suljettu.
Helsingin Uutiset kertoi tammikuussa, kuinka ravintola joutui sulkemaan ovensa jäätyneiden vesiputkien takia.
Nyt ravintola lopettanut toimintansa kokonaan, ja muun muassa sen Facebook- ja Instagram-sivut on poistettu.
Vappuviikolla Tervasaaren ravintolatilassa avattiin kolmeksi päiväksi pop up -kahvila Cafe Tervis, joka sinetöi ravintola Tarin sulkemisen. Samalla se avasi tilaa uudelle.
– Ne olivat heidän viimeiset päivänsä ja meidän ensimmäiset, toteaa Joona Havisalmi Helsingin Uutisille.
– Edelliset yrittäjät päättivät lähteä Viroon. He kokivat kokonaisuuden heistä riippumattomista syistä hankalaksi ja keskittyvät liiketoimiinsa kotimaassaan, hän jatkaa.
Ravintola Tarin ravintoloitsijoina toimivat virolaiset Martti Siiman ja Tõnis Siigur.
Havisalmi toimii toukokuun lopulla avattavan uuden ravintolan yrittäjänä ja ravintolapäällikkönä.
– Cafe Tervis oli vasta makupala. Teimme niin sanotusti hiljaisen pop upin, jossa kävi jo aika paljon ihmisiä, hän toteaa.
Pop up -kahvilaan oli vappuviikolla kutsuttu paikalle muun muassa ravintola-alan ihmisiä. Kahvilan lähistölle kiinnitettiin myös mainoksia, joiden innoittamina lähialueen asukkaita tuli käymään.
Havisalmi ei vielä paljasta uuden ravintolan nimeä, kuten ei paljon muutakaan. Cafe Tervis se ei kuitenkaan ole, vaan jotain muuta.
– Terassi, ruokaravintola ja ympärivuotinen, Havisalmi tiivistää kolmella sanalla ravintolan tulevaa toimintaa.
Kesällä aukioloajat ovat ”laajat” ja talvella suppeammat.
– Konsepti on aika lailla jo selvillä, mutta teemme vielä pieniä viilauksia. Istumme parhaillaan keittiömestareiden kanssa tekemässä testejä ja maistelemassa ruokia, Havisalmi toteaa maanantaina iltapäivällä.
Uuden ravintolan yhtiökumppanina toimii Kimmo Kuusrainen, jonka Havisalmi kertoo tavanneensa viitisen vuotta sitten eräässä ”helsinkiläisessä huippuravintolassa”, jossa molemmat työskentelivät.
– Sieltä lähti haave perustaa oma ravintola. Jasper on ollut mukana mahdollistamassa sitä meille.
Jasper Pääkkönen ei ole enää mukana ravintolatoiminnassa, mutta toimii vuokranantajana.
Pääkkösen yritys Kidvekkeli Oy ja Korpi Capital ostivat Tervasaaren aitan Helsingin kaupungilta 2022. Myyntihinta oli 335 000 euroa. Tontti on yhä kaupungin omistuksessa.
Aikaisemmin Pääkkönen oli mukana myös osakkaana.
Vappuna Cafe Terviksessä oli tarjolla muun muassa hampurilaisia. Cafe Tervis
Cafe Terviksen tyyli vaikuttaa Instagramin perusteella rennommalta istuskelupaikalta kuin fine diving -ravintola Tar.
Yhdessä sivuille postatussa kuvassa on hampurilaisannos ja vieressä salaattia. Havisalmen mukaan jotain uuden ravintolan ilmeestä ja tunnelmasta voi kuvista jo päätellä.
– Ehkä hieman rennompi kuin edellinen.
Havisalmi ei kuitenkaan haluaisi, että uutta ravintolaa verrattaisiin mihinkään. Se on täysin omanlaisensa.
– Meillä on täysin oma juttumme. Emme mieti, mitä muut tekevät tai miten aikaisemmin on tehty. Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen ravintolamme. Tästä tulee sellainen, mikä on meidän näkemyksemme hyvästä ravintolasta.
Myöskään ravintolan hintatasoa Havisalmi ei kommentoi.
Ravintola Tar avattiin Tervasaareen vasta vuosi sitten kesällä avattu, mutta se jouduttiin sulkemaan tammikuussa. Sulkeminen johtui Tervasaareen vievän vesiputken jäätymisestä.
Ravintolan avaaminen oli jo alkujaankin pahasti vastatuulessa. Vuonna 2024 rakennusvaiheessa paljastui pilaantunutta maata, joka viivästytti ravintolan avaamista ainakin puoli vuotta.
Tammikuussa 2026 putket menivät jäähän muutamaksi kuukaudeksi.
Putkirikon takia ravintolalle aiheutuivat isot taloudelliset tappiot, ja se oli kaksi viikkoa ilman vettä. Tämän jälkeen ravintola suljettiin.
Havisalmi ei halua ottaa kaupungin vesiputkiin, vaan sanoo keskittyvänsä uuden ravintolan pyörittämiseen.
– Tätä asiaa kannattaa kysyä kohteen isännöitsijältä. Putket toimivat ympäri vuoden, hän toteaa.






