Kehrääjien hajuaisti on eläinkunnan tarkimpia

Aurinko paahtaa metsänreunaan. Kulottuneen kasvillisuuden läpi työntyy jo vihreätä: kevätlinnun­herne, metsäorvokki ja näsiä tuovat kukillaan väriä vielä kalpeaan luontoon. Perhosia on lennossa jo kymmeniä lajeja.

Ensimmäiset kevätperhoset ovat aikuisina talvehtineita lajeja, jotka lähtevät liikkeelle joskus jo maaliskuussa. Ne ovat perhosiksi pitkäikäisiä, sillä monet ovat kuoriutuneet edellisen vuoden heinäkuussa ja saattavat jatkaa lentoaan talven jälkeen aina kesäkuulle asti.

Heinikossa ottaa aurinkoa punaisen, mustan ja valkoisen kirjavat siivet levällään eräs kevään ensimmäisistä perhosista. Nokkosperhonen on lentänyt jo huhtikuun alkupuolelta, heti kun säät lämpenivät plussan puolelle. Pitkä ikä näkyy rispaantuneista siivistä.

Metsänokiperhonen lepäilee horsmassa.

Toinen aikuistalvehtija, nokkosperhosen näköinen herukkaperhonen viilettää ohi. Nokkosperhonen säntää salamana perään ja seuraa kahden nopean perhosen takaa-ajo. Kun nokkosper­honen huomaa että kyseessä ei ole oman lajin siivekäs, se palaa auringonottoon.

Niityllä lepattelee useita keltaisia sitruunaper­hosia, jotka ovat myös talvehtineet aikuisina. Ne käyvät mieluusti pajun kukilla imemässä energiapitoista mettä. Laskeuduttuaan sitruunaperhoset eivät pidä siipiään levällään vaan sulkevat ne toi­siaan vasten.

Yöaktiivinen tummapuuyökkönen lepää päivät puunrungoilla hyvän suojavärinsä turvin.Yöaktiivinen tummapuuyökkönen lepää päivät puunrungoilla hyvän suojavärinsä turvin.

Vikkelään nopsasiipien sukuun kuuluva vihernopsasiipi laskeutuu mustikan varvulle. Se on ensimmäinen kotelosta kuoriutuva päiväperhonen ja eräs yleisimmistä perhosistamme.

Koivikossa liitelevä suruvaippa on juhlava näky. Välillä se räpyttelee muutaman kerran ja liitää taas pitkiä matkoja. Sen ohi vilahtaa samankokoinen, ruskea, puolelta toiselle heittelehtien lentävä nopea perhonen, jota on vaikea seurata katseella.

Nastakehrääjäkoiras lentää vilkkaasti aurinkoisina aamupäivinä, ja sen saattaa nähdä kevään rehevissä koivikoissa ja koivua kasvavissa sekametsissä. Siipiväliltään kuusi ja puolisenttinen perhonen on ruosteenruskea, ja sillä on komeat silmätäplät kaikissa siivissään.

”Koiraat voivat haistaa heikon tuoksuhormonin hajun parhaimmillaan kilometrien päästä.”

Illan hämärtyessä koirasta selvästi suurempi naaras lähtee lentoon. Sen siipiväli voi olla jopa yhdeksän senttiä. Se on näyttävä näky viilettäessään hämärässä koivikossa. Pian se häviää näkyvistä ja laskeutuu kasvillisuuteen.

Naaras alkaa erittää feromonia eli houkutustuoksua. Aistiessaan tuoksun koiraat suunnistavat kohti naarasta, ja naaraan ympärille saattaa kertyä useita koiraita. Koiraat voivat haistaa heikon tuoksuhormonin hajun parhaimmillaan kilometrien päästä. Perhostutkijat ovat löytäneet naaraita seuraamalla niitä etsiviä koiraita.

Metsämittari on aikainen lentäjä.

Kehrääjäkoirailla on suuret ja leveät, kampamaiset tuntosarvet, joilla ne aistivat naaraan erittämän tuoksuhormonin hajun.

Jo muutaman hajumolekyylin osuminen tuntosarviin riittää. Kehrääjäkoiraiden hajuaisti onkin eläinkunnan tarkimpia.