Jalkapallo | Luvatusta paukusta on tulossa suutari.

Donald Trump osallistui MM-kisojen lohkoarvontaan joulukuussa. Taustalla Fifan presidentti Gianni Infantino. Kuva: Alamy / AOP
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump povasi viime vuoden marraskuussa, että jalkapallon MM-kisat synnyttävät isäntämaahan jopa 30 miljardin dollarin taloudellisen nosteen ja 200 000 uutta työpaikkaa.
Talouspaukku on kuitenkin jäämässä suutariksi, kun ulkomaisia faneja on saapumassa kisoihin oletettua vähemmän.
Kisoilla on yksitoista isäntäkaupunkia. Niistä yhdeksässä lähes 80 prosenttia hotellioperaattoreista kertoo, että varaukset jäävät ennusteista pahoin. Näin on käymässä huolimatta siitä, että yli viisi miljoonaa ottelulippua on jo myyty.
Asiasta kirjoitti New York Post, joka siteerasi amerikkalaisen hotelli- ja majoitusalan järjestön Ahlan maanantaina julkaisemaa raporttia.
Lehden mukaan Fifa on perunut tai vapauttanut noin 70 prosenttia massiivisista hotellivarauksistaan. Joissakin kaupungeissa jopa 95 prosenttia varauksista on peruuntunut.
Muun muassa viisumiviiveet, huoli maahanmuuttoviranomaisten toiminnasta, kalliit lennot, vahva dollari ja geopoliittiset jännitteet pitävät kansainvälisiä matkailijoita poissa.
”Indikaattorit viittaavat siihen, että odotettu taloudellinen nousu saattaa jäädä odotuksista. Huolimatta yli viidestä miljoonasta myydystä lipusta, tämä kysyntä ei ole muuttunut vahvoiksi hotellivarauksiksi”, Ahlan raportissa todetaan.

Trump arpoi Yhdysvallat D-lohkoon joulukuussa. Kuva: Alamy / AOP
Amerikkalaiset fanit varaavat hotelleja, mutta eivät korvaa suurempia summia kuluttavia kansainvälisiä kannattajia.
Isäntäkaupungeista vain Atlanta ja Miami pärjäävät Ahlan vertailussa, muualla tilanne on synkkä. Kansas Cityssä 85–90 prosenttia hotelleista raportoi varausten jäävän tavallisesta kesästä. Boston, Philadelphia, San Francisco ja Seattle ovat lähes 80 prosenttia jäljessä ennusteista.
Hotellit olivat investoineet miljoonia valmisteluihin, mutta ovat nyt keskeyttäneet MM-kisoihin liittyvät lisäinvestoinnit, koska varauksia ei ole tullut.
Jalkapallon MM-kisat pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa. Ne alkavat 11. kesäkuuta ja päättyvät 19. heinäkuuta.
Trump on kisoissa näkyvässä roolissa. Hän muun muassa jakaa mestaruuspokaalin kisojen voittajille finaalin päätteeksi.