Haukottelu saattaa auttaa säätelemään aivojen nestevirtausta, kertoo Respiratory Physiology & Neurobiology -lehdessä julkaistu tutkimus. Australialaisen Uuden Etelä-Walesin yliopiston tutkijat havaitsivat magneettikuvauksissa, että haukottelu ohjaa aivo-selkäydinnestettä poispäin aivoista.

Tutkimuksessa kuvattiin 22 tervettä osallistujaa heidän haukotellessaan, hengittäessään syvään, tukahduttaessaan haukotuksiaan ja hengittäessään normaalisti. Tutkijat odottivat haukottelun muistuttavan syvähengitystä, mutta tulos yllätti.

”Haukottelu käynnisti aivo-selkäydinnesteen liikkeen vastakkaiseen suuntaan kuin syvähengityksen aikana”, neurotieteilijä Adam Martinac sanoi New Scientistille tammikuussa ennen tutkimuksen vertaisarviointia.

Tutkijoiden mukaan sekä haukottelu että syvähengitys lisäsivät aivoista poistuvan veren virtausta, mikä tekee tilaa uudelle verelle. Haukottelun alkuvaiheessa myös kaulavaltimoiden verenvirtaus aivoihin kasvoi noin kolmanneksella.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että jokaisella osallistujalla oli oma yksilöllinen haukottelutyylinsä, joka toistui samanlaisena jokaisella kerralla.

”Jokainen ihminen haukottelee omalla ainutlaatuisella tavallaan”, Martinac sanoo.

Tutkijoiden mukaan ei vielä tiedetä, mitä nestevirtauksen muutokset tarkalleen tarkoittavat. Yksi mahdollisuus on, että haukottelu auttaa poistamaan kuona-aineita aivoista. Toinen teoria liittyy aivojen viilentämiseen.

Tutkijat arvioivat, että löydökset voivat auttaa ymmärtämään paremmin keskushermoston toimintaa ja sairauksia, joissa aivo-selkäydinnesteen virtaus häiriintyy.

Tilaa Tekniikan Maailman uutiskirjeet

Tilaa TM-uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla autoalan, teknologian ja tieteen uutisista! Saat ihmisen
kokoaman TM-uutiskirjeen joka arkipäivä.

Uutiskirjeet sisältävät myös mainontaa. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Otavamedia Oy:n
tietosuojaselosteesta.