Tuore tutkimus ei tue väitteitä, joita esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on esittänyt transnaisista.

Transnaisilla ei välttämättä ole urheilussa niin suurta etua kuin monesti luullaan. Asia käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin transnaisten ja cis-naisten välisiä eroja fyysisessä kunnossa.

Transnainen tarkoittaa naista, joka on määritelty syntymässään mieheksi, mutta on sukupuoli-identiteetiltään nainen. Cis-nainen tarkoittaa naista, jonka identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta.

Arvostetussa British Journal of Sports Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan transnaisilla on enemmän lihasmassaa kuin cis-naisilla hormonihoitojen jälkeenkin, mutta heidän voimatasonsa eivät eronneet toisistaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä ylävartalon että alavartalon voimaa, eikä eroja ollut kummassakaan.

Eroja ei näkynyt myöskään aerobisessa kunnossa, jota mitattiin maksimaalisella hapenottokykytestillä.

Lisäksi havaittiin, että transnaisten rasvamassa lisääntyi, lihasmassa väheni ja voimatasot laskivat vuoden kuluessa hormonihoidon aloituksesta.

Kestävyysjuoksija Nikki Hiltz (vas.) on kertonut avoimesti olevansa transsukupuolinen. Hänet määritettiin syntymässä naiseksi, mutta hän ei koe itseään naiseksi eikä mieheksi. AOP

Kun transnaisia verrattiin miehiin, eroja absoluuttisen rasvamassan määrässä ei havaittu, mutta transnaisilla oli enemmän rasvaa suhteessa kehon muuhun massaan kuin miehillä. Miehillä oli enemmän lihasmassaa ja voimaa kuin transnaisilla.

Biologisilta ominaisuuksiltaan transnaiset ovat siis merkittävästi lähempänä naisia kuin miehiä, vaikka joitain eroja löytyy hormonihoitojenkin jälkeen.

– Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, missä määrin olemassa oleva tutkimusnäyttö tukee sitä lähtökohtaa, joka toistuvasti nousee esiin urheilupolitiikassa, eli että transnaisilla olisi luontaisesti etulyöntiasema cis-naisiin nähden, tutkimuksen vastaava professori Bruno Gualano avaa.

– Tärkein johtopäätös on selvä: tämänhetkinen tieteellinen näyttö ei tue ennakkoluuloa.

Käytännön merkitys

Käytännön tasolla tulokset eivät vielä kerro, voiko transnaisilla olla cis-naisiin verrattuna kilpailuetua urheilussa, jos he ovat lääketieteellisesti korjanneet sukupuolensa. Tutkimuksessa oli sekä amatööriurheilijoita että passiivisia ihmisiä. On siis epäselvää, millaisia tulokset olisivat, jos kaikki tutkittavat olisivat huippu-urheilijoita.

– On tärkeää ymmärtää, mitä tutkimuksemme ei väitä. Se ei esitä, että transnaiset ja cis-naiset olisivat urheilullisesti keskenään täysin samanlaisia. Olemassa oleva tutkimus ei yksinkertaisesti riitä täysin ratkaisemaan tätä kysymystä, Gualano sanoo.

Useimmat transnaiset, jotka korjaavat sukupuolensa lääkkeellisesti, saavat hormonihoidon aikuisiällä. Monet transnaiset ovat siis käyneet läpi niin sanotun maskuliinisen puberteetin. Murrosiässä poikien ja tyttöjen väliset erot sekä biologisesti että fysiologisesti kasvavat, mikä luonnollisesti vaikuttaa urheilusuorituskykyyn.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti ilmaissut halunsa evätä transnaisten pääsyn naisten sarjoihin urheilussa. Hänen toiveensa toteutui, kun KOK tiukensi linjaansa tänä keväänä. AOP

Sukupuolihormonit ovat keskeisessä roolissa maskuliinisten ja feminiinisten piirteiden muodostumisessa. Testosteroni on tärkeimpänä pidetty miessukupuolihormoni. Transnaiset käyttävät erityisesti hormonihoidon alussa estrogeenin, eli ”naishormonin” lisäksi lääkkeitä, jotka laskevat testosteronitasoa. Se johtaa muun muassa lihasmassan laskuun ja feminiinisten piirteiden lisääntymiseen.

Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Harri Helajärvi Paavo Nurmi -keskuksesta näkee, että biologisen menneisyyden vaikutukset transnaisten urheilusuorituskykyyn ovat lajiriippuvaisia.

– Se on hyvin haastava asia. Varmasti siitä on etua, että on käynyt läpi maskuliinisen puberteetin. Tämä vaikuttaa ainakin ensimmäisinä hormonihoidon jälkeisinä vuosina, Helajärvi sanoo.

– Murrosiän sukupuolihormoneilla on positiivista vaikutusta esimerkiksi lihasten kokoon, niiden toimintaan ja voimantuottoon. Lisäksi kestävyysominaisuuksiin vaikuttavat tekijät, kuten punasolujen määrä ja hapenottokyky kasvavat. Jonkinlainen osallistumisoikeuden rajoitus on valtaosassa lajeja ainakin aluksi hormonihoitojen jälkeen paikallaan, koska pelkkä hormonitason mittaus ei osoita kaikkea suorituskyvystä.

Helajärvi arvioi, että biologisella taustalla on isompi vaikutus esimerkiksi voimailulajeissa kuin vaikkapa cheerleadingissa.

– Potentiaaliset edut riippuvat siitä, puhutaanko enemmän taito- vai voimalajeista, Helajärvi näkee.

Uimari Lia Thomas on transnainen, joka vaihtoi sarjaa miehistä naisiin vuonna 2021. AOP

Lajiliitot ovat pitkälti saaneet tehdä omat linjauksensa sen suhteen, antavatko ne transnaisten kilpailla naisten sarjoissa. Esimerkiksi Kansainvälisen yleisurheiluliiton sääntöjen mukaan transnaiset saavat kilpailla naisten sarjoissa, jos he eivät ole käyneet läpi maskuliinista puberteettia. Lisäksi heidän testosteronitasonsa on oltava alle 2,5 nanomoolia litrassa.

Tänä keväänä Kansainvälinen olympiakomitea KOK tiukensi linjaansa. KOK ottaa Los Angelesin olympialaisiin käyttöön sukupuolitestit, mikä tarkoittaa, etteivät transnaiset saa osallistua olympialaisiin naisten sarjassa.

– Kilpaileminen olympialaisten tai KOK:n alaisten kilpailuiden naisten sarjoissa niin yksilö- kuin joukkuelajeissa on sallittu vain biologisille naisille. Tämä määritellään kerran tehtävän SRY-geenitestin perusteella, KOK tiedotti.

KOK:n linjaus on herättänyt mielipiteitä puolesta ja vastaan. Päätöksenteossa painavat sekä eettiset seikat, lääketieteelliset näkökulmat että tasa-arvo.

Ristiriitaisia mielipiteitä

Helajärvi huomauttaa, että keskustelut sävyttyvät usein tunnepitoisilla argumenteilla, ja objektiivisuus saattaa unohtua. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska vahvaa tieteellistä näyttöä transnaisten mahdollisista pitkäaikaisista urheilullisista eduista ei juuri ole.

– Meillä ei ole ollut näyttöä siitä, mitä tapahtuu, kun hormonitasapainoa muutetaan myöhemmällä iällä. Se nähdään vasta pidemmän seurannan ja tutkimuksen jälkeen, jolloin pystytään arvioimaan asiaa entistä objektiivisemmin, Helajärvi arvioi.

Tieteen näkökulmasta ongelmana on se, että aihetta on vaikea tutkia. Huipputasolla kilpailevien ja harjoittelevien transurheilijoiden määrä on hyvin marginaalinen. Pitkittäistutkimukset vievät paljon aikaa, ja niihin on vaikea rekrytoida suurta määrää osallistujia. Lisäksi kaikkia suorituskykyyn vaikuttavia seikkoja on vaikea ottaa huomioon tai poissulkea.

– Ajattelen aina niin, että tietoa ja näyttöä pitäisi olla riittävästi kaikilta osin, mutta tällä hetkellä sitä ei ole, Helajärvi sanoo.

Transaktivistit ovat ottaneet voimakkaasti kantaa transnaisten kilpailuoikeuksien rajoittamiseen. AOP

Helajärven mielestä vielä ei ole yhtä oikeaa vastausta siihen, pitäisikö transnaisilla olla oikeus kilpailla naisten sarjoissa.

– Ei ole olemassa kyllä tai ei -vastausta, koska muuttujia on niin monia. Tärkeimmät ovat hormonihoidon aloitusajankohta, hormonitasot ja laji. Niiden perusteella voidaan todennäköisesti jatkossa määrittää mahdollisimman yhdenvertaisesti, missä lajissa ja milloin transnainen voi kilpailla naisten sarjassa, hän summaa.

Tutkija Gualano puolestaan sanoo, että myös tiukille linjauksille pitäisi löytyä tutkimusnäytöstä perusteet.

– Äärimmäiset rajoitustoimet, kuten koko ryhmän sulkeminen sarjan ulkopuolelle, vaativat vahvaa, johdonmukaista empiiristä näyttöä, hän sanoo.

– Tutkimuksemme käytännön merkitys on selvä: tämänhetkisen tiedon valossa laajat rajoitukset eivät ole oikeasuhtaisia tieteelliseen tietoon nähden.