Nuori Kimmo Kuhta ei ihmetyksekseen saanutkaan jääkiekon SM-liigan kultamitalia vuonna 1998. Hän jahtasi unelmaansa aina 35-vuotiaaksi.
Avaa kuvien katselu
HIFK-legenda Kimmo Kuhdan pelipaita numero 9 nostettiin Nordenskiöldinkadun jäähallin kattoon vuonna 2018. Kuva: Tomi Natri / All Over Press
18:00•Päivitetty 19:15
Jääkiekon SM-liigan finaalit jatkuvat perjantaina 8.5. klo 18.30. Tapparan ja KooKoon ottelua seurataan hetki hetkeltä Yle-sovelluksessa ja Ylen verkossa.
Kevät 1998. Helsingin IFK:n viidentoista vuoden odotus on vihdoin päättynyt.
Savonstadilainen Olli Jokinen on upottanut Tampereen Ilveksen ja HIFK juhlii kotihallissaan jääkiekon Suomen mestaruutta. Jää täyttyy juhlijoista, ja jokainen käy vuorollaan hakemassa kultaisen mitalin.
Yksi jää ilman.
– Kaikki hakivat mitalin ja nimeäni ei vaan kuulutettu, HIFK-legenda Kimmo Kuhta muistelee.
HIFK:n vuoden 1998 mestarijoukkue on suhteessa omaan aikaansa yksi kaikkien aikojen nimekkäimmistä kokoonpanoista, ellei jopa kaikkein kovin: Christian Ruuttu, Kimmo Timonen, Jere Karalahti, Jan Caloun, Olli Jokinen, Tim Thomas, Brian Rafalski, Jarkko Ruutu…
Silloin 22-vuotias Kimmo Kuhta pelasi HIFK:ssa toista kauttaan. Hän huomasi peliajan käyvän vähiin.
Kesken kauden Kuhta siirrettiin alemmalle sarjatasolle Järvenpään Haukkoihin, eikä hän enää pelannut edustusjoukkueessa.
Finaaleihin hän pääsi kuitenkin omalla tavallaan mukaan.
Paperit jäivät siirtämättä
Pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle jääneet pelaajat seurasivat finaalisarjan ratkaisua yläkerran aitiosta. Sopimuspelaajat kuten Kuhta saivat luvan lähteä jäälle juhlimaan joukkueen kanssa. Mitalit jaettiin ja mestaruuspokaali nostettiin ilmaan.
– Ihmettelin, miksi nimeäni ei sanottu. Ajattelin, että ehkä sen takia, etten pelannut pudotuspeleissä. Eikä kukaan jätkistäkään huomannut, että en saanut mitalia, naureskelee Kuhta nyt 28 vuotta myöhemmin.
Syy mitalitta jäämiseen selvisi Kuhdalle vasta paljon myöhemmin. Se liittyi siihen, että Kuhta oli siirretty Haukkoihin ja loukkaantunut.
Keväällä paperityöt unohtuivat, eikä Kuhtaa ollut siirretty takaisin HIFK:hon.
– Ottelumääräni HIFK:ssa olisi riittänyt mestaruuteen. En saanut mestaruutta, koska paperit olivat divarijoukkueessa.
Avaa kuvien katselu
Kimmo Kuhta (oik.) ja Lasse Pirjetä juhlivat maalia HIFK:n paidassa SM-liigassa vuonna 1999. Kuva: Veli-Matti Parkkinen / Lehtikuva
Kuhta ei asiaa jäänyt murehtimaan, vaan mestaruusjuhlien jälkeen katse siirtyi jo tulevalle kaudelle.
– Olin nuori jätkä ja mietin, että otetaan ensi vuonna mestaruus uudestaan.
13 vuoden odotus
Seuraavana vuonna tuli hopeaa. Vuodet vierivät. Yhtäkkiä Kuhta olikin 35-vuotias ja jahtasi HIFK:ssa yhä ensimmäistä kultamitaliaan.
– Jossain vaiheessa oikeasti rupesin miettimään, että näinköhän se on, ettei tässä ikinä voiteta mitään.
Sitten tuli vuosi 2011. HIFK voitti mestaruuden ja Kimmo Kuhdan nimi kuulutettiin vihdoin noutamaan kultamitali.
– Se tuntukin aika extra-hyvältä voittaa 35-vuotiaana. Se oli varmasti tärkeämpi kuin jos mestaruus olisi tullut 25-vuotiaana.
– Kukaan ei voi ikinä sanoa, että olin ihan ok pelaaja, mutta en ikinä voittanut mitään.
Vuonna 1998 Kuhdan kohtalo selvisi myös joukkuekavereille, kuten Mika Kortelaiselle.
Kortelainen seurasi vuoden 2011 ratkaisupeliä paikan päällä.
– Olin todella iloinen ja liikuttunut ”Kiben” puolesta. Hetki, jolloin hän sai virallisen kultamitalin, ei varmasti koskaan unohdu.
Kimmo Kuhta vuoden 2011 mestaruusjuhlissa.