TAMPERE.
Pyynikin koulukadun tekojäärata on tuttu paikka näyttelijä Aimo Räsäselle ja hänen pojilleen Aapelille ja Iivarille, jotka kuuluvat kumpikin SM-liigafinaaleita pelaavan Tapparan joukkueeseen.
Isä Aimon mukaan paikalla on vietetty poikien kanssa kymmeniä ellei satoja tunteja. Samalla paikalla myös Aimo käy ahkerasti teatterin vuorolla kehittämässä rannelaukaustaan, minkä takia häntä on alettu kutsumaan jopa koulukadun munkiksi.
Vaikka Tampereella olosuhteet ovat muuttuneet Tampereen areenan ansiosta prameiksi, se ei ole urheilussa tärkeintä.
Saman pani merkille NHL-tähti Aleksander Barkov, joka kävi eräänä koronasyksynä pelaamassa koulukadulla junioreiden kanssa.
– Hän kävi myös meidän teatterin vuorolla ja sanoi, että kyllähän Floridassa on tietysti ihan kivaa ajella avoautolla, mutta siellä ei ole koulukatua, Aimo Räsänen muistelee Yle Urheilulle.
Avaa kuvien katselu
Aimo Räsäselle koulukadun tekojäärata on hyvin tuttu ja tärkeä paikka. Kuva: Tomi Hänninen
Räsänen kuvaileekin, että taloudelliset reunaehdot ja realiteetit tietysti vaikuttavat huippu-urheiluun, mutta ilman iloa pelaamisesta ei myöskään synny brändejä tai hässäkkää seuran ympärille.
– Sanoisin, ettei urheilun syvin kysymys ole muuttunut. Se on niin ihmisyyden perustaa, kilvoittelu toisten kanssa.
Yhtäläisyyksiä ammateissa
Pojista Aapeli pelaa tällä hetkellä juuri Tampereen areenan hulppeissa olosuhteissa. Vaikka jääkiekossa on kestettävä paineita, hän on voinut keskustella niistä ja esiintymisestä ylipäätään isänsä kanssa.
Avaa kuvien katselu
Aapeli Räsänen on Tapparan kasvatti, joka kävi pelaamassa myös neljän kauden ajan KalPassa. Kuva: Tomi Hänninen
Isä ja poika ovat huomanneet keskusteluissaan, miten näyttelijöissä ja jääkiekkoilijoissa on paljon samaa. He ovat valmistautuneet erilaisissa valmentajien tai ohjaajien luomissa harjoituksissa ja ovat sitten katseen kohteena.
– On tätä iskän kanssa saunanlauteella pohdittukin, että asiat tapahtuvat siinä hetkessä ja preesenssissä, Aapeli Räsänen sanoo.
– Ehkä isoin eroavaisuus on siinä, että jäällä on aina se vastustaja, joka koittaa muokata peliä heidän kaltaisekseen ja teatterissa ei samalla tavalla vastustajaa ole.
Avaa kuvien katselu
Aapeli Räsänen on alle 18-vuotiaiden maailmanmestari. Tapparassa hän ei ole vielä SM-mitalia juhlinut. Kuva: Tomi HänninenLäsnäolo ratkaisee
Aimo Räsäsen mukaan keskeisin yhtäläisyys on niin ikään preesens, läsnäolo hetkessä.
– Kaikki tapahtuu sillä hetkellä, puhutaanko sekunneista vai sekunnin kymmenysosista. Se kommunikaatio muodostaa sen pelin. Vaikka sitä miten paljon harjoitellaan, preesenssi on se, joka sen ratkaisee.
Ei ole siis takeita, että harjoiteltu asia onnistuu, vaikka tavoitteena olisikin esimerkiksi yleisön naurattaminen tai liikuttava hetki.
– Ammattilaisina tiedämme kuinka sinne pääsemme, mutta välillä se onnistuu ja välillä ei. Se on vähän kuin maalinteko. Vaikka kuinka hyvin on harjoiteltu, se ei aina onnistu.
Avaa kuvien katselu
Aimo Räsänen täytti viime joulukuussa 60 vuotta. Kuva: Tomi HänninenYleisö tekee teatterin ja jääkiekon
Kumpaankin ammattiin perustuu paljon myös yleisön merkitys. Teatterissa on olennaista havainnoida, miten yleisö suhtautuu esitykseen ja onko tavoitteessa onnistuttu.
– Teatterihan on teoriaa niin kauan, kunnes se yleisö tulee. Vasta yleisö tekee siitä teatterin.
Jääkiekossa yleisön puute havaittiin puolestaan korona-aikana. Aimo Räsäselle virittäytyminen kotikatsomossa oli helpompaa, sillä hän pitää pelistä itsestään.
Pelaajille tyhjässä hallissa pelaaminen oli puolestaan raskaampaa.
– Kyllähän sen tietää, että täysi halli, kotijoukkueen kannustus tai vierasjoukkueelle buuaaminen tai huutelu antaa paljon energiaa.
Aimo Räsänen kertoo, miksi hänen poikansa päättyivät Tapparaan.Intohimo ja etuoikeus
Yleisön tuoma raha myös mahdollistaa, että kumpikin saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa. Aimo Räsäsen mukaan he suhtautuvatkin työhönsä hyvin intohimoisesti ja tosissaan.
– Ymmärrämme molemmat, että on etuoikeus tehdä tätä hommaa. Silloin se on moraalinen vaade itsellemme. Kun yleisön eteen mennään, panemme niin sanotusti kaiken peliin, Aimo Räsänen sanoo.
Palataan vielä loppuun urheilun ja teatterin ytimeen. Miten Aimo Räsänen asian näkee?
– En tiedä, onko tämä oikea vastaus, mutta mielestäni urheilun eetos on häviämisen eetos. Niin paljon enemmän hävitään kuin voitetaan, joten tietyllä tavalla se on heijasteisesti merkittävämpää kuin voittaminen, sillä voittajia on vain yksi.
Avaa kuvien katselu
Aimo Räsänen puhuu, miten suomalaisessa urheiluhistoriassa muistetaan hyvin myös tappion hetket. Kuva: Tomi Hänninen
Räsänen myös muistuttaa, että Suomen kansa muistaa hiihtäjä Juha Miedon sadasosasekunnin tappiot. Tai sen, miten Anders ”Masken” Carlsson vei aikoinaan 1986 Moskovassa Suomelta historian ensimmäisen MM-mitalin.
Nämä tappiot korostuvat ja muistuvat mieleen myös voiton hetkellä.
– Urheilun eetos on häviämisen eetos ja kilvoittelu. Teatterissa se on taas tarinankerronta.
Miten paljon loppupeleissä urheilun eetos ja teatterin eetos poikkeavat toisistaan?
– Viime kädessä ne eivät poikkea toisistaan yhtään. Molemmissa on kysymys ihmisyydestä, Räsänen letkauttaa.