Lue tiivistelmä
Essi Suomi ja Victor Rodriguez muuttivat pakettiautoon. He kiersivät Eurooppaa ja hakivat samalla töitä.
Kun Victor sai työn rakennusteollisuudesta, pariskunta palasi Turkuun ja huomasi, että arki tuntui tyhjältä.
Essi kertoo, että pakussa eläminen oli suurimmaksi osaksi selviytymistä ja stressaavaa, ei ”trallalaa-meininkiä”.
Essi Suomija Victor Rodriguez luopuivat vuokra-asunnostaan ja sulloivat omaisuutensa kahden neliömetrin varastoon. Vuokrasta säästyvät rahat, noin 750 euroa kuukaudessa, he tarvitsivat bensaan.
Oli syksy 2023, ja Essi sekä Victor olivat keksineet, että töitä voisi hakea myös pakettiautosta eri puolilta Eurooppaa. Victor oli aiemmin työskennellyt muun muassa lehtipainossa ja rakennusteollisuudessa, Essi taas esimerkiksi urheiluhierojana ja nuoriso-ohjaajana. Nyt kumpikin oli vailla töitä.
Tuumasta toimeen: Victor osti halvan pakettiauton ja teki sen takaosaan sängyn vanhasta puisesta vuodesohvasta. Kylmyyden torjumiseksi hän ruuvasi seiniin vanerilevyt ja asetteli roskalavalta löytämäänsä villaa vanerin ja pellin väliin.
– Auto ja sen tuunaus maksoivat yhteensä noin 2 500 euroa. Moni on laittanut pelkkiin pakun keittiökalusteisiin enemmän, Victor kertoo.
Toinen satsaus olivat yhteensä 400 euroa maksaneet varavirtalähde ja aurinkopaneeli kännyköiden ja läppärien latausta varten, jotta työnhaku varmasti sujuisi. Essi halusi myös pitää blogia matkalta.
Suomeen palattaisiin sitten, kun töitä löytyisi – tai kun säästöt hupenisivat.
Victor tuunasi pakun takaosaan sängyn vanhasta puisesta vuodesohvasta. Kuva: Essin ja Victorin kuvakokoelma
Ei ihan trallalaa
Essi ja Victor ajoivat esimerkiksi läpi Baltian maiden, Romanian, Slovenian, Kroatian ja Espanjan. Viitisen vuotta yhdessä olleilla Essillä ja Victorilla oli reissaajina onneksi samat mielenkiinnon kohteet.
– Tykkäämme kierrellä urbaaneissa ympäristöissä ja katsella ja kuvata esimerkiksi graffiteja ja muraaleja. Yleensä jätimme pakun lähiöön ja matkustimme julkisilla keskustaan, Essi kertoo.
He huomasivat olevansa toistensa parhaat matkakaverit myös useiden kuukausien reissussa. Ei mennyt hermo, vaikka toinen oli alle kolmen metrin päässä suurimman osan ajasta. Omaa aikaa sai esimerkiksi käymällä lenkillä yksin.
Ruoka valmistui pakulla reissatessa tähän tyyliin. Kuva: Essi Suomi
Ruuan he keittivät retkikeittimellä laudan päällä. Ravintoloissa syömiseen budjetti ei riittänyt.
– Ihmiset varmaan luulevat, että pakussa asuminen on trallalaa-meininkiä. Oikeasti se oli suurimmaksi osaksi selviytymistä ja hyvin stressaavaa, Essi kertoo.
Ylivoimaisesti stressaavin hetki oli se, kun paku hajosi pikkukylään Bosnia-Herzegovinassa. Pariskunta joutui vuokraamaan asunnon, koska paku oli sammahtanut keskelle kylän pääkatua, missä ei voinut asua. Moneen päivään ei ollut takeita siitä, jatkuisiko pakuelämä tai miten kotiin päästäisiin. Onneksi lopulta löytyi englanninkielentaitoinen korjaaja, joka sai moottorin kuntoon.
Uutinen Suomesta
Tie vei pariskunnan lopulta Kanariansaarille, mistä Lohjalla syntyneen Victorin isä on kotoisin. He viettivät siellä yli kolme kuukautta. Espanjaa osaava Victor ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi paikalliseen työvoimatoimistoon. Töitä ei herunut.
Autoon, sen tuunaamiseen ja virtalähteisiin meni yhteensä alle 3 000 euroa, pariskunta arvioi. Kuva: Essin ja Victorin kuvakokoelma
Essi keskittyi hakemaan töitä Suomesta. Hän täytti tien päältä vaaditut neljä työnhakuvelvoitetta kuukaudessa. Kerran hän joutui lentämään Kanarialta Suomeen ja takaisin, koska suomalaiset työvoimaviranomaiset halusivat tavata ja keskustella hänen työllisyystilanteestaan kasvokkain.
– Sitten tavattiin ja keskusteltiin.
Töitä ei kuitenkaan löytynyt.
Maaliskuun 2024 alussa Victor sai Suomesta ilouutisia: häntä odotti viiden kuukauden pidennetty kesätyöpesti rakennusteollisuudessa entisen työnantajan palveluksessa.
Jos töitä ei vielä tuolloin olisi löytynyt, rahat olisivat yhä riittäneet reissaamiseen, mutta olisi pitänyt kajota säästöihin, Essi arvioi.
– Olimme säästäneet molemmat muutaman tonnin rahaa hätävaraksi sitä varten, jos pitäisi lentää Suomeen, jos auto hajoaisi tai jos jotain muuta yllättävää sattuisi matkan varrella.
Niin paku starttasi paluumatkalle, joka kesti 16 päivää. Sen aikana pariskunta ehti hakea ja saada Turun kaupungilta vuokra-asunnon.
Olemassaolon kriisi
Kun pariskunta palasi Turkuun, erityisesti Essin olo tuntui tyhjältä. Eniten kiinnosti pelikonsolin haku varastosta.
– Oli kivaa asettua takaisin aloilleen, mutta samalla mietin, mitä merkitystä millään enää on, Essi sanoo.
Olemassaolon ahdistusta tai huolta tulevasta ei ollut ehtinyt potea pakuelämässä. Silloin oli pitänyt keskittyä vain siihen, mistä liittymästä käännytään, missä voisi viettää seuraavan yön laillisesti ja mistä löytyisi rekkakuskien suihku peseytymistä varten.
Reissun jälkeen hahmottui pikkuhiljaa myös uusia tulevaisuudenhaaveita, kuten työ eläinten parissa. Essin mieleen jäivät Euroopan eri kolkkien surkeat katukoirat ja -kissat.
– Minua kiehtoo entistä enemmän myös askeettinen elämä ilman turhaa tavaraa.
Pakussa mukana oli Essin mukaan kaikki tarpeellinen ja vähän ekstraakin: keittiötavaroiden, työkalujen ja muiden välttämättömien tavaroiden lisäksi mukaan mahtuivat myös esimerkiksi laatikollinen kirjoja ja neljän kilon käsipainot.
Victor oli pakureissulla se, joka ajoi, koska Essillä ei ole ajokorttia. Kuva: Satu Kemppainen
Tehokkuuden alasajo
Myös Victorissa paluu tavalliseen asuntoon herätti jänniä tuntemuksia. Vanha normaali korvasi yhtäkkiä liikkuvan elämäntavan, jota aivot olivat jo alkaneet pitää normaalina.
– Muutaman viikon ajan tuntui siltä kuin eläisi kahdessa ulottuvuudessa.
Pakussa askareet olivat hoituneet miltei robottimaisen tehokkaasti. Astiat tiskattiin heti, pedit pedattiin ja tavarat pakattiin, jotta päästiin liikkeelle. Essi ja Victor vaihtoivat maisemaa melkein joka päivä.
Uudessa Turun-kodissa tuli ensin vähän eksynyt olo. Kaikki tuntui liiankin vaivattomalta.
– Esimerkiksi aamutoimien jälkeen mietin, mitä nyt teen, kun kaikki tarpeellinen hoitui kahdessa minuutissa.
Kun tiskejä alkoi kertyä tiskipöydälle, Victor hieman pettyi itseensä.
– Luulin, että olisin muuttunut reissussa reippaaksi pojaksi, joka aina hoitaa hommat heti.
Jos pärjään Sarajevossa…
Essi oli työttömänä vielä noin kuusi kuukautta, mutta nyt hänellä on työpaikka leipomossa. Victor on vaihtanut alaa: hän ajaa paikallisbussia ja opiskelee logistiikka-alan tutkintoa. Hän ei ole koskaan oikein pitänyt autolla ajosta, mutta Euroopan läpi ajaminen valoi häneen itseluottamusta.
– Ajattelin, että jos pärjäsin pakulla Barcelonan ja Sarajevon keskustoissa, pärjään bussikuskina Turussa, Victor kertoo.
Victor oli pakureissulla se, joka ajoi, koska Essillä ei ole ajokorttia.
Muutama kuukausi sitten Essi ja Victor päätyivät siihen tulokseen, että heidän tiensä erkanevat pariskuntana. Essi on muuttanut omaan asuntoon.
– Huomasimme, että suhde toimii parhaiten kaveruutena, Essi kertoo.
Erosta huolimatta he voisivat yhä myös reissata yhdessä. He haaveilevat yhdessä esimerkiksi Japanin-matkasta.
– Pakussa asuminen yhdisti meitä enemmän kuin erotti. Lähtisin milloin tahansa Victorin kanssa samanlaiseen reissuun.
New Yorkista maailmalle
Pakuelämä (englanniksi vanlife) terminä alkoi levitä vuonna 2011, kun yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä Foster Huntington muutti New Yorkin muotipiireistä pakettiautoon ja alkoi julkaista somessa asiasanalla #vanlife.
Itsekin pakettiautossa asunut Laura Suomalainen selvitti suomalaisten suhdetta pakuelämään vuonna 2024 Aalto-yliopiston pro gradu -opinnäytetyössään. Hän haastatteli yhteensä 20 suomalaista tai pariskuntaa, jotka olivat aloittaneet pakuelämän vuosina 2017–2022.
Monia yhdisti tyytymättömyys aiempaan elämäntapaan. Pakuelämä auttoi näkemään maailmaa uudella tavalla sekä tarjosi pakoa Suomen talvesta, rahansäästöä ja vapautta.
elämä pakettiautossa voi olla tapa saada itsenäisyyttä, turvan tunnetta ja parempaa elämänlaatua yhteiskunnassa, jossa moni potee taloudellista epävarmuutta. Näin pohtii Euroopassa pakuelämää viettäneitä tutkinut Cody Rodriguez artikkelissaan Anthropological Journal of European Cultures -julkaisussa.