Näitä tarinoita ei voi lukea kuivin silmin! Kotilieden lukijat paljastavat mieleenpainuvimmat – ja kipeimmät – muistot äidistään.
Keittiöstä kuuluva laulu, pöydälle jätetty voileipä, askarreltu ylioppilaslakki, yksi lohduttava lause. Pienet, arkiset hetket äidin kanssa eivät unohdu vuosikymmenienkään jälkeen.
Pyysimme Kotilieden lukijoita kertomaan mieleenpainuvimmat muistot äidistään. Tarinat piirtävät kuvaa ahkerista, hauskoista, ankarista ja lempeistä – joskus myös etäisistä – naisista, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen lastensa elämään.
Äiti rakasti ruoalla
Monet muistelivat, kuinka äiti hääräsi keittiössä. Voileipä pöydällä oli merkki rakkaudesta.
”’Päivä kun paistaa pirttihin pieneen, työtäni teen olen onnellinen’, äiti lauloi. Hän oli karjalaistyttö ja työtä pelkäämätön, ahkera pientalon emäntä, joka huolehti paitsi karjatilan töistä myös rakkaasta puutarhastaan, kodistaan ja perheestään appivanhempineen. Lapsuudesta mieleen ovat erityisen lämpiminä muistoina jääneet kirkkaat kesäaamut, jolloin sai herätä keittiöstä kuuluvaan äidin lauleluun.” Ain laulain työtäs tee
”Äiti oli maatalon emäntä, joten hän oli aina kotona. Koulusta tullessamme oli ruoka valmiina, miten ihanalta se tuntuikaan. En oppinut laittamaan ruokaa, en ompelemaan, enkä kutomaan. Äiti kutoi koulussa tekemääni villasukkiinkin kantapäät. Hän oli lämminhenkinen, huolehtivainen ja rakastava.” Airi S
”Olimme veljeni kanssa joululomalla ajelemassa kirkonkylällä korttelirallia ja tapaamassa tuttuja. Kun kotiuduimme puolenyön jälkeen, tuvan pöydällä odotti lautasellinen kinkkuvoileipiä ja äidin kirjoittama lappu, jossa luki: ’Tulis joulu, niin sais yölläkin syödä.’ Arvostimme elettä erityisesti senkin vuoksi, että äidin mielestä kylillä luuhaaminen oli täysin turhanaikaista puuhaa.” Johanna 68
Pienet teot, suuri rakkaus
Moni muistaa äidin, joka lohdutti, osasi sanoa oikeat sanat ja keksi keinon piristää pienokaistaan.
”Alle kouluikäisenä pahoitin mieleni vappujuhlissa, kun äidilläni oli ylioppilaslakki, mutta minulla ei. Kotiin palattuamme äiti teki minulle oman lakin pahvista. Hän piirsi lyyran kultatussilla paperille ja kiinnitti sen valmiiseen lopputulokseen. Olin hyvin ylpeä ylioppilas. Myöhemmin kirjoitin ällän paperit ja sain painaa oikean valkolakin päähäni.” Riuriu
”Kun makasin kovassa keuhkokuumeessa ja luulin kuolevani, vannotin äitiäni, että hän antaisi minulle arkkuun mukaan rakkaan nalleni, jonka olin saanut yksivuotislahjaksi. Äiti lupasi, ja nukahdin. Nalle oli niin kovasti rakastettu, että se kului aivan karvattomaksi. Äiti korjasi sitä ompelemalla kiharaisia purkulanganpätkiä.” Outi
”Oli vuosi 1958. Sairastin seitsemänvuotiaana aasialaisen jälkitauteja ja olin kesällä yli 2 kuukautta sairaalassa. Kotiuduttuani oli mustikka-aika. Äiti kävi marjastamassa ja toi kimpun mustikan varpuja marjoineen. Tuntui siltä kuin olisin päässyt mättäiltä marjoja napsimaan. Äidillä oli ollut minusta suuri huoli, eivätkä sairauteni siihen loppuneet. Myöhemmin minulle tehtiin sydänleikkaus, ja sain terveen aikuisuuden.” Tilsu
”Äiti oli aina tukena ja turvana. Lapsenlapset olivat hänelle tosi rakkaita, monena kesänä he viettivät mummolassa pitkiäkin aikoja. Kun aviopuoliso kuoli ja ikää karttui, hän tarvitsikin hoivaa. Muistan aina äidin sanat: ’Ilman teitä ei minulla olisi elämässä mitään.’” Mummo 70
Naurua ei säästelty
Äidit taitavat myös sanan säilät. Kotilieden lukijat kertovat, kuinka huumori hersyi niin saunan lauteilla kuin myöhemmin rollaattoriin tukeutuessakin.
”Nuorena tyttönä istuessani saunan lauteilla tuskailin karvaisia käsivarsiani, jolloin äitini vastasi: ’Karvaiset naiset pääsevät rikkaisiin naimisiin. Ja sitä paitsi karvaiset naiset ovat onnellisia.’ Tarinan totuus selvisi vasta, kun olin täyttänyt 50 vuotta. Äitini kertoi, että pakkohan hänen oli jotain keksiä, kun olin niin surullinen karvaisista käsivarsistani.” Karvaiset käsivarret
”Oli ehkä vuosi 1973, kun olimme äidin kanssa kävelyllä ja näimme vauvanvaunut. Karjalaisäitini tokaisi siihen, että niin sinäkin joskus norsunpoikastasi kuljetat. Vastasin: ’Ihmiset sanoisivat, että mummoansa muistuttaa.’ Purskahdimme nauramaan. Olimme molemmat pullukoita.” KVY
”Äitini oli elämäniloinen ihminen, joka otti usein vastoinkäymisetkin huumorilla. Kun jalkojen kunto heikkeni ja piti turvautua rollaattoriin sisätiloissakin, hän totesi: ’On se hyvä, että on tuo rollaattori, kun kontata ei saata ja ryömiäkään ei viitsi.’ Äidin esimerkistä opin, että tosiasioiden edessä ei auta valittaminen, ja että elämän pienistä iloista on pidettävä kiinni.” Päivänkakkara
”Äitini oli aina toivonut poikaa, mutta sai kolme tyttöä. Hän oli 43-vuotias ja innoissaan, kun poikani syntyi. Töistä kotiin pyöräillessään hän näki perhetuttunsa ja huusi: ’Pois alta, mummo tulee!’” Mummi61
Äiti kehotti hankkimaan omat rahat
Äiti näyttää tyttärelleen esimerkkiä naisena olemisesta. Osa tyttäristä vaalii äidin mallia, toiset jättävät vanhempansa opit tietoisesti omaksumatta.
”Äitini oli ammatiltaan ompelija ja teki ihania mekkoja itselleen. Muistan silmissäni vielä sen näyn, kun hän juoksi kellariin leveähelmaisessa, 50-luvun mustapohjaisessa ja valkopalloisessa mekossa. Ihanat helmat hulmusivat. Äitini oli muutenkin kaunis, yli 80-vuotiaanakin hän meikkasi silmänsä ja maalasi kulmansa. Jopa sairaalassa piti olla meikkipussi mukana. Kunnon lady! Minä en jaksa samaa ollenkaan.” Kikkara
”Kun olin teini-ikäinen, äitini neuvoi, että naisella pitää olla omat rahat. Luulen, että hän kehotti minua opiskelemaan sen verran, että saisin työpaikan ja palkkaa. Äitini oli tehnyt työtä nuoresta asti ja ollut kotona kymmenisen vuotta, kun me kolme lasta synnyimme. Äiti meni takaisin töihin, kun minä aloitin kansakoulun. Oletan, että kotonaolo ei ollut äidille mukavaa, kun talousrahat piti pyytää isältäni, vaikka isä ei saita ollutkaan.” Vanha vintiö
Yhteys säilyi loppuun asti
Useita kertomuksia yhdisti maininta suhteesta, joka säilyi lämpimänä loppuun asti. Näin Kotilieden lukijat muistelevat äitiensä viimeisiä hetkiä.
”Äitini luki elämässään paljon ja rakasti muun muassa Jukka Parkkisen Suvi Kinos -kirjoja. Luin niitä ääneen hänelle vielä hänen viimeisinä päivinään. Äidin muistisairaus oli jo pitkällä, ja ajatus kulki joskus omia polkujaan. Eräänä iltana luulin äidin jo nukahtaneen, kun hän yhtäkkiä nosti sormensa pystyyn ja huudahti: ’Se mies on nero!’
Arvelin muistin taas karanneen omille teilleen ja kysyin: ’Kuka mies?’
’No se Parkkinen tietysti! Sitähän sinä juuri luet!” äiti vastasi.
Se oli totta. Parkkisen kirjat ovat silkkaa neroutta. Rouheiden veljesten joskus hieman kömpelöt kiintymyksenosoitukset sisarentytärtään kohtaan sisältävät kaiken olennaisen perheenjäsenien rakkaudesta ja sen merkityksestä lapsen kehittymiselle. Äiti osasi aina ymmärtää, lohduttaa ja löytää viisaita sanoja kaikille. Ovi hänen sydämeensä oli aina auki.” Artemisia
”Olin äidin luona hänen elämänsä viimeisen viikon. Äiti toi minulle joka aamu rollaattorilla mustan kahvin ja kaksi palaa sokeria, vaikka en ole käyttänyt sokeria kahvissa yli 40 vuoteen. Viimeisenä aamuna hän toi kolme palaa sokeria. Olisiko siitä pitänyt aavistaa, että hänen maanpäällinen taipaleensa loppuu tulevana yönä? Kaunis, ihana muisto jäi. Hän lauloi aina, kun toi kahvin: ’Miten olis Punahilkka, maistuisiko kahvitilkka?’” Eveliina T.
Kaikki muistot eivät ole lämpimiä
Kaikilla suhde äitiin ei kuitenkaan ole ollut lämmin. Kipeimmissä tarinoissa lapsi koki olevansa vanhemmalleen taakka tai äiti katosi kokonaan.
”Minulla ei ole yhtään rakasta tai hauskaa muistoa äidistäni. Sydäntäni kouraisee joka kerta, kun tätä kysytään, koska en keksi yhtään hyvää muistoa. 12- tai 13-vuotiaana pyysin äidiltäni jotain – se mitä pyysin, on pyyhkiytynyt mielestäni, mutta äidin vastauksen muistan aina. Hän sanoi: ’…koska en ole halunnut sinua…’ Monen monta lapsuuden ja nuoruuden traumaa menee kanssani hautaan, koska en ole niistä kovinkaan paljon kertonut kenellekään. Olen 76-vuotias.” Ansku
”Mieleenpainuva muisto? Äiti jätti minut vastasyntyneenä synnytyslaitoksella isälleni ja lähti. Olen kasvanut isän hoivissa enkä ole ikinä nähnyt äitiäni. Kumpikaan ei ole ottanut yhteyttä, ei hän minuun, enkä minä häneen. Se on varmasti vaikuttanut suhtautumiseeni verisiteisiin, en pidä sukulaisuutta missään arvossa.” Hylätty
Lue myös Anna.fi: Saako omaan äitiin tai siskoon katkaista välit? Nämä kysymykset huippusuosittu terapeutti kysyisi itseltään vaikeassa tilanteessa
Vastaukset on kerätty Kotilieden lukijapaneeli Minunmedian kyselystä, johon vastasi 30.4.–3.5.2026 välisenä aikana 78 lukijaa.
Toimitus suosittelee
Kaupalliset yhteistyöt
Suosituimmat
Kaupalliset yhteistyöt