Viljelijä Heikki kertoi, että ei ole aiemmin kokenut vastaavaa. Lakimuutos valkoposkihanhien suojametsästyksen sallimiseksi on parhaillaan lausuntokierroksella.

Lämpimät säät ovat hyvin suosiollisia valkoposkihanhien muutolle. Pete Anikari

Maaseudun Tulevaisuus kertoi, kuinka valkoposkihanhet söivät maaninkalaisen Heikki Väänäsen pellolta 11 hehtaarin verran kuminaa alle viikossa.

Kuusi vuotta kuminaa viljelykierrossa pitänyt Väänänen kertoi lehdelle, kuinka ensimmäiset tuhansien lintujen parvet saapuivat vapun jälkeisenä maanantaina.

Viikonloppuun mennessä kuminapellolta oli jo kaikki mennyttä. Linnut jättivät vain pellon laidalla olleen traktorin ja kylvökoneen ympärille muutamien metrien koskemattoman alueen.

Viljelijä ei ole kokenut vastaavaa aiemmin.

– Joitakin pieniä metsä- ja valkoposkihanhien parvia on ollut aina, mutta haittaa ei ole juuri kertynyt. Tänä keväänä ne vasta saapuivat tuhansittain, Väänänen kommentoi MT:lle.

Lakimuutos suojametsästykseen

Väänänen kertoi yrittäneensä häätää tunkeilevia lintuja muun muassa koiran, mönkijän ja traktorin avulla. Linnut pakenivat joka kerta läheiseen Onkiveden järveen. Aina puolen tunnin päästä ne ilmestyivät takaisin.

– Kyllä suojametsästys pitäisi pian sallia, hän totesi lehden haastattelun lopuksi.

Iltalehti uutisoi aiemmin, että lämpimät säät vauhdittavat valkoposkihanhien muuttoa.

Lakimuutos valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästyksen sallimiseksi lähetettiin huhtikuussa lausuntokierrokselle.

Suojametsästys halutaan mahdollistaa maatalouden, kalatalouden tai lentoliikenteen suojaamiseksi vahingoilta. Samalla mahdollistettaisiin myös molempien lintujen hyödyntäminen ravintona.