Viime päivien uutiset vappumarssin pahoinpitelyistä tekevät Maria Laihon näyttelystä järkyttävän ajankohtaisen. Näennäisen hauskat ja lapsellisetkin teokset käsittelevät naisiin kohdistuvaa systeemistä väkivaltaa ja pelolla vaientamista.
Etualalla teos ”Minulla olisi sanottavaa”. Taustalla ”Kasvoton puolustaja”. Kuva: Tuula Penttinen-Lampisuo
Maria Laiho: Inside the System. 17.5. saakka. P-galleria, Yrjönkatu 3, Pori. Avoinna ke-pe 14–18, la-su 12–16
Suuri kala mutristaa punattuja huuliaan. Ohut metallilanka pitää pusuhuulet supussa. Kalan pyöreät kyljet ovat hiiltyneet mustiksi.
Katson yllättyneenä ympärilleni P-gallerian perähuoneessa. Tähän asti olin pitänyt Maria Laihon (s. 1972) näyttelyä melko kepeänä naisellisten ulkonäköpaineiden pyörittelynä, mutta nyt teosten sisältämien vertauskuvien yhteiskunnallisuus tunkeutuu tajuntaan.
Kyse on etenkin naisten sananvapaudesta Iranissa, Venäjällä, Porissa tai Tampereella. Todellinen sananvapaus edellyttää turvallisuutta, ei vain yksilölle tässä ja nyt, vaan myös läheisille, toisaalla ja tulevaisuudessa. Pelon lonkerot vaientavat etänäkin.
Teokset käyvät sisäistä kamppailua. Keraamiset kalat pullistuvat palloiksi, kun ne pidättelevät mielipiteitään. Vaikeneminen verhoutuu näyttävästi. Pukukoodi-veistosta kiertävät säikeet kuvaavat näkymättömiä viivoja, joiden sisässä voi ilmaista naisellisuutta, mutta ei ajatuksia.
Muodoiltaan kiinnostavimpia ovat pakahtuvien kalojen ympärillä kurottelevat vesijohtoveistokset. Ne symboloivat systeemiä, joka syöttää kaloille omia liemiään ja kuuntelee jokaista evän heilautusta.
Punaisen risteyksen ristimuoto viittaa myös kirkkoon osana valvovaa ja rajoittavaa järjestelmää.
Samat aiheet toistuvat akryylimaalauksissa, joissa akvaariokalat on kuvioitu kirkkain värein. Toisin kuin pyöreäkylkisissä veistoksissa, värityskirjamainen maalaustapa korostaa litteyttä. Keltaisen-, sinisen- ja punaisenkirjavat kalat nököttävät kuin tarrat turkoosilla taustalla.
Kalojen muotokieli on sukua yksinkertaisille mobiilipelihahmoille. Myös maalauksissa risteilevät putkistot tuovat mieleen pelimaailmat, joiden rajallisiinkin toimintamahdollisuuksiin voi koukuttua.
Punainen putki ja Sininen putki. Kuva: Tuula Penttinen-Lampisuo
Muistelen vuosia sitten P-galleriassa näkemääni keramiikkanäyttelyä, jossa yhdelle hyvälle veistokselle oli omistettu koko huone. Nyt käy niin, että kipeä ja ajankohtainen teema, eli väkivallalla ja pelolla tukahdutettu sananvapaus, uhkaa hukkua sälään.
Näyttely kaipaisikin rohkeaa karsintaa ja kuratointia. Veistoksia on liikaa ja seinille on lipsahtanut myös muutamia häkellyttävän harrastajamaisia maalauksia, aivan kuin eri tekijältä.
Sekalaisuus syö huomiota keramiikkaveistoksilta, joista parhaat ovat varsin omaperäisiä ja koskettavia.